5v tyttö haluaa aina voittaa ja olla paras kaikessa, mistä johtuu?
Kommentit (61)
On kilpailuhenkinen. Hommaa hänelle huipputason valmentaja johonkin mieleiseen urheilulajiin niin hänestä voi tulla huippu-urheilija.
Ehkä jo pienempänä pitäisi opettaa, että kaikkea ei voi saada ja pitää sietää pettymyksiäkin.
Vierailija kirjoitti:
On kilpailuhenkinen. Hommaa hänelle huipputason valmentaja johonkin mieleiseen urheilulajiin niin hänestä voi tulla huippu-urheilija.
Tämä. Tai kannattaa ainakin antaa mahdollisuus, pakottamaan ei tietenkään tulisi ryhtyä.
Hyvä tulevaisuus edessä, koska kunnianhimoa. Miksi pelata jos ei pelaa voitosta.
Näkee millainen luuseri sinä olet ja haluaa olla erilainen.
Eikö se ole kilpailujen ja pelien tarkoituskin? Haetaan voittajia.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jo pienempänä pitäisi opettaa, että kaikkea ei voi saada ja pitää sietää pettymyksiäkin.
Huomaa että sinulle on kyllä muistutettu, että olet pettymys.
Nyt vaan pelaamaan paljon ja niin että häviää, ja että häviäminen ei ole maailmanloppu!
On opittava suodattamaan!
Etsi MLL sivuilta ohjetta!
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole kilpailujen ja pelien tarkoituskin? Haetaan voittajia.
...ja tästä syystä itse inhoankin niitä.
Olisihan se kiva aina voittaa ja olla paras. Toki sille on hyvä nyt lättästä totuus kasvoille, että aina ei voi voittaa ja se häviön tunne pitää vaan käsitellä. Millainen aikuinen siitä kasvaa jos se aina voittaa vaikka vilunkipelillä, eikä ikinä häviä.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole kilpailujen ja pelien tarkoituskin? Haetaan voittajia.
...ja tästä syystä itse inhoankin niitä.
Ja et pärjää elämässä, koska paska maailma. Tässä maailmassa ei mitään anneta ilmaiseksi, vaan niistä pitää taistella ja vaatia niitä
Kannattaa tosiaan ohjata johonkin, jossa voi kilpailla. Mieluiten yksilölajiin. Ja myös varautua siihen, että kilpailujen mennessä huonosti joudutte vanhempina suitsimaan käytöstä. Lapsella on pari tällaista urheilukaveria ja välillä käy vähän sääliksi, kun mikään muu kuin voitto ei kelpaa eivätkä vielä osaa mitenkään suhteuttaa omaa suoritustaan esim. olosuhteisiin. Siinähän sitä urheillessa oppii, mutta varmasti tuo on lapsellekin välillä aika kuluttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan ohjata johonkin, jossa voi kilpailla. Mieluiten yksilölajiin. Ja myös varautua siihen, että kilpailujen mennessä huonosti joudutte vanhempina suitsimaan käytöstä. Lapsella on pari tällaista urheilukaveria ja välillä käy vähän sääliksi, kun mikään muu kuin voitto ei kelpaa eivätkä vielä osaa mitenkään suhteuttaa omaa suoritustaan esim. olosuhteisiin. Siinähän sitä urheillessa oppii, mutta varmasti tuo on lapsellekin välillä aika kuluttavaa.
Ei huippu-urheijoiksi päädy kuin sellaiset joille ei kelpaa mikään muu kuin voitto, oli ne olosuhteet ihan mitä tahansa. En nyt sano että se on välttämättä kaikkein tervehenkisin suhtautumistapa asioihin, mutta fakta se on.
No mitäs pahaa siinä on? Täytyisi tietää tarkemmin että onko tässä siis joku ongelma? Ilmeisen rohkea tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se kiva aina voittaa ja olla paras. Toki sille on hyvä nyt lättästä totuus kasvoille, että aina ei voi voittaa ja se häviön tunne pitää vaan käsitellä. Millainen aikuinen siitä kasvaa jos se aina voittaa vaikka vilunkipelillä, eikä ikinä häviä.?
Tai miten rankkaa sen on isompana lapsena, kun yhtäkkiä häviääkin. Kaverini on valmentanut lastaan suurin piirtein syntymästä saakka tiettyyn lajiin. Ensimmäiset kilpailuvuodet olikin ihan ylivoimainen, mutta teini-iän lähestyessä muut ovat ottaneet kiinni ja menneet jopa ohi. Tänä kesänä ollaan todistettu useammat ihan älyttömät kilarit kisapaikalla, kun ei olekaan voittanut. Sivusta seuratessa on tullut lähinnä myötähäpeä, kun 12-vuotias on käyttäytynyt kuin alle kouluikäinen.
Häviäminen ja pettymyksen sieto todellakin kuuluu elämään.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se kiva aina voittaa ja olla paras. Toki sille on hyvä nyt lättästä totuus kasvoille, että aina ei voi voittaa ja se häviön tunne pitää vaan käsitellä. Millainen aikuinen siitä kasvaa jos se aina voittaa vaikka vilunkipelillä, eikä ikinä häviä.?
No sellainen aikuinen, joka aina voittaa. Mikä siinä olisi huonoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan ohjata johonkin, jossa voi kilpailla. Mieluiten yksilölajiin. Ja myös varautua siihen, että kilpailujen mennessä huonosti joudutte vanhempina suitsimaan käytöstä. Lapsella on pari tällaista urheilukaveria ja välillä käy vähän sääliksi, kun mikään muu kuin voitto ei kelpaa eivätkä vielä osaa mitenkään suhteuttaa omaa suoritustaan esim. olosuhteisiin. Siinähän sitä urheillessa oppii, mutta varmasti tuo on lapsellekin välillä aika kuluttavaa.
Ei huippu-urheijoiksi päädy kuin sellaiset joille ei kelpaa mikään muu kuin voitto, oli ne olosuhteet ihan mitä tahansa. En nyt sano että se on välttämättä kaikkein tervehenkisin suhtautumistapa asioihin, mutta fakta se on.
Pöh, jos vain voitto kelpaa, niin urheilija helposti sabotoi itsensä ja asettaa liian kovat paineet ja henkinen puoli pettää. Nähty on monta kertaa. Monet näistä lopettaa sitten teini-iässä, kun eivät enää voita koko ajan.
Huippu-urheilijoiksi päätyy sellaiset, joilla on kova tahto voittaa, mutta myös kyky käsitellä pettymyksiä, ottaa oppi niistä ja jatkaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se kiva aina voittaa ja olla paras. Toki sille on hyvä nyt lättästä totuus kasvoille, että aina ei voi voittaa ja se häviön tunne pitää vaan käsitellä. Millainen aikuinen siitä kasvaa jos se aina voittaa vaikka vilunkipelillä, eikä ikinä häviä.?
Tai miten rankkaa sen on isompana lapsena, kun yhtäkkiä häviääkin. Kaverini on valmentanut lastaan suurin piirtein syntymästä saakka tiettyyn lajiin. Ensimmäiset kilpailuvuodet olikin ihan ylivoimainen, mutta teini-iän lähestyessä muut ovat ottaneet kiinni ja menneet jopa ohi. Tänä kesänä ollaan todistettu useammat ihan älyttömät kilarit kisapaikalla, kun ei olekaan voittanut. Sivusta seuratessa on tullut lähinnä myötähäpeä, kun 12-vuotias on käyttäytynyt kuin alle kouluikäinen.
Häviäminen ja pettymyksen sieto todellakin kuuluu elämään.
Vain silloin, jos kasvatetaan häviäjiä ja pettymyksiä. Minä ainakin olen tehnyt lapsilleni (ja kumppaneilleni) selväksi, että kelpaavat minulle vain voittajina. Luuserit eivät rakkauttani saa!
Vierailija kirjoitti:
On kilpailuhenkinen. Hommaa hänelle huipputason valmentaja johonkin mieleiseen urheilulajiin niin hänestä voi tulla huippu-urheilija.
Meillä on tämmönen temperamenttinen ja jääräpäinen tyyppi joka haluaa olla paras. On syntynyt sellaiseksi. Heittää hanskat helposti tiskiin jos ei hommat ala heti sujua, mutta kun rauhoittuu niin jatkaa treenaamista.
Epävarma itsestään. 1,5-2v tärkeä kehitysvaihe, jos siinä kohtaa ei saa oikeanlaista huomiota niin ikuisesti vertailee itseään muihin ja puhuu että minä olen parempi jne. Surullista mutta totta. Myös liian lepsut vanhemmat aiheuttavat tämän, ei tarpeeksi pettymyksiä ja lapsi kuvittelee olevansa maailman napa.