Lue keskustelun säännöt.
5v tyttö haluaa aina voittaa ja olla paras kaikessa, mistä johtuu?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista. Kertoo myös kasvatuksesta.
Tämä on provo, älkää lähtekö mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kantsis ehkä alkaa opettaa jotain muutakin asennetta....
Luuletko, ettei ap:n lapselle ole kerrottu useasti, ettei aina tarvitse tai voi voittaa? Meillä muistutetaan tästä asiasta about joka päivä. Lapsi varmasti ymmärtää tämän. Siltikin lapsi on hyvin kunnianhimoinen ja haluaa olla voittaja. Jos se on osa hänen luonnettaan, miksi emme aikuisina hyväksyisi sitä? Aivan kuten hyväksymme eri ihmisissä äänekkyyden, hiljaisuuden, ujouden ja monet muut persoonallisuuspiirteet, voimme ehkä myös hyväksyä kilpailuhenkisyyden.
Kilpailuhenkisyys pitää vaan ymmärtää rajata vain ihan oikeisiin kilpailuihin, se on haitallinen piirre esim. parisuhteessa. Todennäköisesti ette opeta, että tärkeintä on voittaa itsensä, eikä toiset, koska tuota haitallista piirrettä ei ole saatu karsittua. Se on samanlainen negatiivinen piirre kuin itsekkyys, aggressiivisuus ym. narsistiset piirteet. Teillä on suuri vaara kasvattaa lapsesta narsisti, jos ette itse ymmärrä tätä. Todennäköisimmin lapsesta kasvaa mustavalkoinen joko tai- ihminen, jos ei ymmärrä, että pitää osata olla myös rennosti. Se on hänelle itselleenkin huono asia ja tekee hänelle elämän raskaaksi, tyytymättömyyden tunne kalvaa koko elämän ja hän purkaa sitä varmasti myös muihin ihmisiin. Esimiehenä tällainen ihminen on vaativa ja tunteeton ja polttaa muut ihmiset loppuun.
Jotkut ihmiset ovat persoonina kilpailuhenkisiä. Oma poikani on tällainen ja muistan, kuinka kiusallista se joskus pikkulapsivuosina ja vielä pienenä koululaisenakin oli, kun voittaminen oli kaikessa hänelle todella tärkeää ja tietysti jos ei voittanut, niin parku oli sen mukainen.
Tunteet tietysti tasaantuvat ja vanhemman rauhallinen suhtautuminen asiaan auttaa. Olen elämäni aikana varmaan 200 kertaa todennut rauhallisesti, että "aina ei voi voittaa" ja "se tuntuu tietysti pahalta, mutta joka kerta vain ei voi voittaa" ja "tärkeintä on, että on hauska pelata, ei se voittaminen". Ei tuntunut kyllä menevän millään lailla perille, mutta en keksinyt muutakaan sanottavaa.
Jossakin vaiheessa vain hyväksyin asian: Lapseni on luonteeltaan hyvin kilpailuhenkinen. Hän osasi sen aika nuorena itsekin jo sanoittaa. Fiksu (itse urheilullinen) miesopettaja kolmannella luokalla huomautti, että se ei ole oikeastaan huono piirre, vaan aika hyvä juttu monessa tilanteessa.
Nyt poika on 14-vuotias, eikä enää karju ja itke hävityn pelin jälkeen. Harmituksen näkee kyllä naamasta, mutta osaa käsitellä tunteitaan paremmin. Nauttii edelleen tosi paljon futiksesta, säbästä ynnä muista kilpailullisista joukkuepeleistä. Se vain on osa hänen persoonaansa :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kantsis ehkä alkaa opettaa jotain muutakin asennetta....
Luuletko, ettei ap:n lapselle ole kerrottu useasti, ettei aina tarvitse tai voi voittaa? Meillä muistutetaan tästä asiasta about joka päivä. Lapsi varmasti ymmärtää tämän. Siltikin lapsi on hyvin kunnianhimoinen ja haluaa olla voittaja. Jos se on osa hänen luonnettaan, miksi emme aikuisina hyväksyisi sitä? Aivan kuten hyväksymme eri ihmisissä äänekkyyden, hiljaisuuden, ujouden ja monet muut persoonallisuuspiirteet, voimme ehkä myös hyväksyä kilpailuhenkisyyden.
Kilpailuhenkisyys pitää vaan ymmärtää rajata vain ihan oikeisiin kilpailuihin, se on haitallinen piirre esim. parisuhteessa. Todennäköisesti ette opeta, että tärkeintä on voittaa itsensä, eikä toiset, koska tuota haitallista piirrettä ei ole saatu karsittua. Se on samanlainen ne
😄😄😄 Kyseessä on leikki-ikäinen lapsi. Ei, ei hän ole parisuhteessa eikä myöskään esimiehenä. 😁 Ja on oikein mukava ja fiksu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat persoonina kilpailuhenkisiä. Oma poikani on tällainen ja muistan, kuinka kiusallista se joskus pikkulapsivuosina ja vielä pienenä koululaisenakin oli, kun voittaminen oli kaikessa hänelle todella tärkeää ja tietysti jos ei voittanut, niin parku oli sen mukainen.
Tunteet tietysti tasaantuvat ja vanhemman rauhallinen suhtautuminen asiaan auttaa. Olen elämäni aikana varmaan 200 kertaa todennut rauhallisesti, että "aina ei voi voittaa" ja "se tuntuu tietysti pahalta, mutta joka kerta vain ei voi voittaa" ja "tärkeintä on, että on hauska pelata, ei se voittaminen". Ei tuntunut kyllä menevän millään lailla perille, mutta en keksinyt muutakaan sanottavaa.
Jossakin vaiheessa vain hyväksyin asian: Lapseni on luonteeltaan hyvin kilpailuhenkinen. Hän osasi sen aika nuorena itsekin jo sanoittaa. Fiksu (itse urheilullinen) miesopettaja kolmannella luokalla huomautti, että se ei ole oikeastaan huono piirre, vaan aika hyvä j
Lisäisin vielä tähän, että se kilpailullisuus näkyy muuallakin kuin urheiluharrastuksissa. Hän on tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen myös koulussa, ja se näkyy tunnollisena tekemisenä ja aktiivisena osallistumisena. Koulu sujuu hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmistaimen suuntaa antava persoonallisuuden ja luonteen kehitys ja niiden vinoumat alkavat vyöryä esiin juuri tuossa iässä. Tähän asti ne ovat uinuneet hennossa sielussa pellavahapsisen pään sisällä. Mikäli äidin valppaus herpaantuu, voi valloilleen pian päästä itänaapuriakin pahempi tyranni, joka katkoo naapurin Eetulta henkselit ja pissii hänen kurahousuihinsa jättäen me märkinä myttyyn eskarin lattialle. Ole hereilläja puutu asiaan. Jälleen suosittelen konsultoimaan vilpittömästi pikkulapsiin mielenkiintoaan osoittavaa manaajaa/shamaania ja mahdollisesti hypnoosia ja transsia. Pian, ennenkuin on myöhäistä!
-valistuskasvattaja-
Voi olla kehitysvaihe. Vai onko aivan alku- tai loppuvuodesta syntynyt, voi olla turhautumista jos on kehityksessä kovin edellä tai jäljessä vaikka päikkyryhmässä. Tai sitten luonteeltaan kilpailuhenkinen. Sekään ei ole paha jos sen suuntaa vaikka urheiluun samanikäisten kanssa.
Meillä oli 5 veellä oikein kunnon pomotusvaihe, pomotti sekä aikuisia että kavereita. Sovittiin päikyssä että laitetaan hänelle pariksi aina joku vähän vanhempi ja mielellään yhtä tahtovainen lapsi. Ei siinä montaa viikkoa mennyt kun vaihe meni ohi. Lisään vielä että lapsi ei kiusannut tai pomottanut pienempiä, mielellään jopa auttoi heitä leikeissä ja muuta.
Onneksi meillä oli järkevä ja osaava omahoitaja/vakaope eikä jäänyt kenellekään traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitäs pahaa siinä on? Täytyisi tietää tarkemmin että onko tässä siis joku ongelma? Ilmeisen rohkea tyttö.
Et kykene näkemään mitä ongelmaa on, jos joku ei pysty olemaan missään asiassa muuta kuin ykkönen? Morjens, toivottavasti et ole kenenkään kasvattaja.
Taitoa ja kehonhallintaa telinevoikasta tai akrobatiasta, nopeutta ja kestävyyttä yleisurheilusta ja voimaa oman kehon painolla ja jos osaa ottaa ohjeita vastaan ja noudattaa niitä niin voi mennä urheiluseuran punttikouluun. Ei ne sielläkään anna ensin kuin harjan varren välineeksi. Sitten kilon tanko, kahden jne sen mukaan miten kehittyy. Uintikin on hyvin monipuolinen laji, joten uimakouluunkin voi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtälö onkin hankala, koska toisaalta pitäisi kannustaa ja kehua lasta mutta toisaalta pitäisi totuttaa lapsi myös pettymyksiin ja että joskus häviää. Meillä ihan samanlaista käytöstä, ollut aina ja lapsi nyt 6v (poika). Korttipelejä ja lautapelejä pelattu useita vuosia ja niiden kautta vääjäämättä alkoi tottumaan myös häviöön. Ensimmäiset kerrat olivat aivan kamalia, sai hirveitä kiukkukohtauksia, heitti kortit ympäri taloa ja huusi ja polki jalkaa mutta emme antaneet periksi ja aika pian halu jatkaa pelaamista ohitti sen häviön aiheuttaman kirvelyn eli ts. alkoi oppimaan ettei häviö ole maailmanloppu vaan fiksusti käyttäytyen pelit jatkuu. Ei edelleenkään tosiaankaan pidä häviämisestä mutta osaa koko ajan paremmin käsitellä niitä tunteita.
Mun 8 vee sukulaistyttö meni synttäreillään itkemään ulos koska kaveri sai häntä ennen poskimaalauksen poskeensa. :D siinä sitten kaverit lohduttivat häntä. Mutta ei yllättänyt, koska vanhemmat ostaa tälle muksulle aina kaiken. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhempien velvollisuus on tuottaa pettymyksiä, koska niistä opitaan. Jos et koskaan kohtaa edes pieniä pettymyksiä lapsena, niin miten osaat kohdata niitä aikuisena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs pahaa siinä on? Täytyisi tietää tarkemmin että onko tässä siis joku ongelma? Ilmeisen rohkea tyttö.
Et kykene näkemään mitä ongelmaa on, jos joku ei pysty olemaan missään asiassa muuta kuin ykkönen? Morjens, toivottavasti et ole kenenkään kasvattaja.
Et kykene näkemään, että kyseessä on pikkulapsi, joka vastaa harjoittelee tunteiden säätelyä? Toivottavasti et ole kenenkään kasvattaja.
Eri asia jos vielä 15v olisi tuollainen, sitten voisi puhua ongelmasta. Viisivuotiaille kova voittamisen halu ja hermoromahdukset on ihan normaalia. Toki siinä tarvitaan just sitä kasvattajaa huolehtimaan että lapsi saa turvallisesti harjoitella sitä häviämistä ja tunteiden käsittelyä, eikä vaan silotella tietä ja anneta aina voittaa.
Jää pelikoukkuun, velkaantuu, menee luottotiedot, mielenterveys ongelmia, puoliso jättää, luuseri huolii, asuu vuokralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun 8 vee sukulaistyttö meni synttäreillään itkemään ulos koska kaveri sai häntä ennen poskimaalauksen poskeensa. :D siinä sitten kaverit lohduttivat häntä. Mutta ei yllättänyt, koska vanhemmat ostaa tälle muksulle aina kaiken. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhempien velvollisuus on tuottaa pettymyksiä, koska niistä opitaan. Jos et koskaan kohtaa edes pieniä pettymyksiä lapsena, niin miten osaat kohdata niitä aikuisena?
Tuo on mielestäsi nauramisen aiheinen asia? Onko myös se yhtä huvittavaa, jos 45-vuotias tai 50-vuotias päivänsankari pahastuu siitä, että juhlavieras korkkaa synttärikakun? Itse varmasti pahastuisin, koska onhan tuollainen huonoa käytöstä. Olisiko sinulle ihan ok, että kyseinen lapsi korkkaisi sinun synttärikakkusi? Kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta. Siitä, että kunkin omissa synttärijuhlissa se juhlakalu on aina ykkönen.
En ymmärrä tuollaista, että tahallaan halutaan tuottaa pahaa mieltä ja voidaan jättää normaalit käyttäytymisnormit huomioimatta, jos kyseessä on lapsi, etenkin läheinen lapsi. Ilmentää jollain tavalla sairasta kateellisuutta tai katkeruutta. Ja ei, vanhempien tehtävä ei ole ihan tuottamalla tuottaa mielipahaa lapselleen, vaan sitä tulee arkitilanteissa ihan luonnostaan. Pettymyksiä tulee arkena ihan luonnostaan.
Lapsilla on oikeus ilmaista myös negatiivisia tunteita ja ilmaista niitä voimakkaastikin, kunhan ei tietenkään esim. riko mitään tai ole väkivaltainen. Lapsella on oikeus itkeä häviämistään, lapsella on oikeus tuntea myös kiukkua. Myös aikuisella on oikeus itkeä ja ilmaista suruaan häviöstään. Suru ja pettymyksen tunne eivät ole mitään maton alle pois silmistä ja pois mielestä lakaistavia asioita, joista lapset pitäisi jotenkin kouluttaa pois ennen tiettyä ikää ja sen jälkeen eivät saisi näkyä tai kuulua elämässä. Ne ovat normaaleja elämään kuuluvia tunteita, joiden voimakkuustasot vaihtelevat tilanteiden mukaan.
Halu menestyä on eri kuin halu olla väkisin paras ja kiipijäluonne. Kilpailevat aivan kaikessa, ja usein täysin tarpeettomasti. Myös ihan kiistattomien mestarien kanssa käyvät haastamaan, ja tekevät itsestään naurettavia.
Vierailija kirjoitti:
Halu menestyä on eri kuin halu olla väkisin paras ja kiipijäluonne. Kilpailevat aivan kaikessa, ja usein täysin tarpeettomasti. Myös ihan kiistattomien mestarien kanssa käyvät haastamaan, ja tekevät itsestään naurettavia.
Tällaiseen aikuiseen olen valitettavasti joutunut tutustumaan. Tuo mummo meinasi repiä peliverkkarinsa, kun minun lapsellani puhkesi ensimmäinen hammas nuorempana kuin hänen pojanpojallaan 😂. Niin kuin se olisi joku kilpailtava juttu.
Tietty määrä kilpailuhenkisyyttä on hyväksi, minä jouduin vähän opettamaan omalle pojalle, että voittaminen on ihan ok. Häneltä mm. loppui mieluisa harrastus jo 11 vuotiaana, koska hän ei halunnut kilpailla. Harrasteryhmään hän oli liian hyvä. Kyllä sitä kilpailuhenkisyyttä iän karttuessa kertyi sopivasti, urheilussa hän ei kilpaile edelleenkään, vaikka liikunnallinen onkin. Sen sijaan koko peruskoulun ajan hänellä oli ystäväpiiri, jossa sopivasti tsemppasivat toisiaan ja kilpailivat arvosanoista. Tuo kolmikko olikin lukion päättyessä luokkansa parhaita ja kaikki päätyivät lukion jälkeen hyviin jatko-opiskelupaikkoihin.
Olen allerginen tuollaisille ihmisille.
Ei se sinun siskosi vika ole, että vanhempasi eivät puuttuneet asiaan. Tuollaisessa lapsessa ei todellakaan ole mitään vikaa tai pahaa, siis noin pienissä. Jos sama käytös jatkuu vielä koululaisena ja teininä niin sitten on mennyt kasvatus pieleen.