Jos epäilee synn.jälk. masennusta ja menee psykologille, niin mitä vastaanotolla tehdään?

Mitä te pelkäätte oikeasti? Että lapset viedään pois, jos myönnätte olevanne masentuneita ja epävakaita?

Nykyään tulee niin paljon aiheettomiakin ls-juttuja vastaan (ilman tätä palstaakin siis) että väkisinkin laittaa miettimään, että mitäs jos...

No, onneksi ei nyt sentään ihan natsivaltiossa kaiketa elellä :)

t. Se toistaiseksi lapseton

niin eiköhän se kannata noista tunteista kertoa. Vai miksi menet psykologille, jos et avun tarpeesta? Vähän ku menisi lääkäriin, eikä kertoisi mikä vaivaa. Aika vaikea on auttajan auttaa siinä...

Tiesin odottaa sitä, koska olen sairastanut masennusta pari kertaa aiemminkin.



Kun oireet alkoivat, otin yhteyttä neuvolaan ja sain seuraavaksi päiväksi ajan omalääkärille. Omalääkäri määräsi lääkityksen ja antoi numeron psykiatriselle sairaanhoitajalle.



Aloitin lääkkeet ja parin-kolmen viikon päästä oloni alkoi helpottaa. Käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla viikottain juttelemassa arjesta ja jaksamisestani.



Neuvolassa kysytään joka kerta vauvan voinnin lisäksi miten itse olen jaksanut, mutta olen muuten ihan normaali äiti, eikä mitään syytä esimerkiksi lastensuojelutoimenpiteisiin ole.



Masentunut voi saada myös avuksi perhetyöntekijän tai muuta apua jos tarvitsee. Itse pärjään hyvin lääkityksellä ja keskusteluavulla.



Tsemppiä ap!

joisaa mitataan masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Tuo on tosi yleinen vaiva ja kukaan ei soita piipaa-autoa paikalle. Jos poliisit hälytettäisiin aina masentuneen äidin luokse, ei ne muuta ehtisi tekemäänkään.

Tällä hetkellä olen psyk. polin asiakkaana (avohoidossa siis), ei ole lapsia ja ehkäisy kunnossa, mutta mitäs jos tulenkin raskaaksi? Tietentahtoen ei kyllä olla ehkäisyä pois jättämässä, vaikka vauvakuume onkin aikamoinen. Ahdistaa tälläset... nehän näkee kaikkialta, että oon/oon ollut hoidossa ties minkä takia jne. Oon monesti ajatellut, että mitä kaikkea terapeutille oikeastaan uskaltaa edes puhua, ettei tulevaisuudessa tuu mitään seurauksia :(

niin voisitte poarantuakin.



Mitä te pelkäätte oikeasti? Että lapset viedään pois, jos myönnätte olevanne masentuneita ja epävakaita?

Minä olen aina ajatellut että psykologit ja psykiatrit ovat olemassa _auttaakseen_ eikä saadakseen ihmisiä hankaluuksiin...



Masentuminen on monelle itseään loputtoman vahvaksi luulleelle ihmiselle se ensimmäinen kerta, kun joutuu pyytämään apua muilta. Avun pyytämisen joko oppii tai ei. Ensimmäisessä tapauksessa toipuminen on paljon todennäköisempää.



Ei krooninen mielenterveysongelma ole este lasten saamiselle. (Jos olisi, asuisimme natsivaltiossa.) Minulla on krooninen masennus, mutta se pysyy lääkehoidolla kurissa ja olen saanut kaksi lasta. Pikkuvauvavaiheet olivat rankkoja unenpuutteen takia, mutta niistäkin selvittiin, vähän lääkityksen avullakin.