Lapsiperheet - miten perussuomalaiset ovat luvanneet parantaa asemaanne?
Kiinnostaa tietää. Kertokaa yksi oikea esimerkki!
Kommentit (16)
asemaa pitäis parantaa, täälläkin lähes kaikki tienaa niin paljon, et ihan pyörryttää, meidän perheellä ainakin on kaikki hyvin, en tarvi yhtään enempää, vaikka ei mitään rikkaita ollakaan.
Olette siis äänestäneet puoluetta, ettekä tiedä mitkä sen perhepoliittiset arvot ovat :)
ihan vaan sen mediakohun saattelemana, eikä oikeasti edes ollut kiinnostunut miettimään asiaa sen enempää. Se on hemmetin helppo sanoa, että Suomen pitää erota Eurosta ja Eu:sta, mutta kannattaisi miettiä sen eroamisen toista vaikutusta Suomeen ja esimerkiksi yritysten toimintaan globaalissa kaupankäynnissä.
Ei yksikään puolue tai kansanedustaja kuitenkaan TEE lapsiperheiden hyväksi mitään, joten ihan sama mitkä kenenkin arvot ovat. Ihan turhaa hommaa koko politiikka, ties mitä TV-juontajia sinne valittiin pelleilemään. EI rahaa ole Suomessa, millä mitään asioita saisi kuntoon.
Olette siis äänestäneet puoluetta, ettekä tiedä mitkä sen perhepoliittiset arvot ovat :)
enkä muitakaan.
Persut kannattavat perheellisten opiskelijoiden tukemista rahallisesti, subjektiivista päivähoito-oikeutta ja lapsivähennystä verotuksessa tietyssä tuloluokassa.
Nämä ja muutakin löytyvät vaaliohjelmasta.
joka parantaa lapsiperheiden asemaa, vaan koko maan kannalta parasta puoluetta.
En silti äänestänyt persuja. Mutta siis Suomessa on muitakin ihmisiä kuin lapsiperheet.
ties mitä TV-juontajia sinne valittiin pelleilemään. EI rahaa ole Suomessa, millä mitään asioita saisi kuntoon.
niin hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja toiminut Suvin Lindénin avustajana. Ei siis pelkkä ties mikä juontaja.
tässä muita arvoja: <a href="http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme" alt="http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme">http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme</a>
Tuolta lainattua: "Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä."
Siis voisiko, oi voisiko olla niin, että sen "sivistymättömän rahvaan" houkutteleminen mukaan politiikkaan johtaisikin kyseisen kansanosan sivitystason nousuun? Tämä estäisi kansakunnan kahtiajakautumisen ja oikeistolaisen leiriytymisen "hyi, me ei leikitä teidän kanssa" -tyyliin.
Jos näin kävisi, se olisi Soinilta oikea uroteko, olivat hänen moraaliset vaikuttimensa sitten mitkä tahansa (henkilökohtainen valta, maine tai varallisuus tms.).
Olette siis äänestäneet puoluetta, ettekä tiedä mitkä sen perhepoliittiset arvot ovat :)
No voi hellanlutu sentään. Ketäs sitten olisi pitänyt äänestää?
Äänestin kiusallanikin. =)
Muut puolueet ovat mahdollisista perhepoliittisista ohjelmistaan huolimatta käytännössä huonontaneet lapsiperheen asiaa. Miksi mun olisi pitänyt äänestää jatkoon sellaisia, jotka _teoillaan_ ovat huolehtineet maan asioista huonosti? Ei persut varmaankaan ihmeitä tee, mutta eipä noita vanhojakaan ole mitään syytä palkita.
Olette siis äänestäneet puoluetta, ettekä tiedä mitkä sen perhepoliittiset arvot ovat :)
No voi hellanlutu sentään. Ketäs sitten olisi pitänyt äänestää?
Äänestin kiusallanikin. =)
Muut puolueet ovat mahdollisista perhepoliittisista ohjelmistaan huolimatta käytännössä huonontaneet lapsiperheen asiaa. Miksi mun olisi pitänyt äänestää jatkoon sellaisia, jotka _teoillaan_ ovat huolehtineet maan asioista huonosti? Ei persut varmaankaan ihmeitä tee, mutta eipä noita vanhojakaan ole mitään syytä palkita.
Äänestää kiusallaan ihmisiä päättämään seuraavaksi neljäksi vuodeksi meidän asioistamme. Kiusallaan... no, onhan se syy sekin äänestää.
Itse en ole sitä mieltä, että viimeisten vuosien aikana maamme asioita olisi hoidettu huonosti. En usko, että persutkaan olisivat parempaan pystyneet tässä maailman tilanteessa. Vaikka moni ilmeisesti sitä mieltä onkin.
Olette siis äänestäneet puoluetta, ettekä tiedä mitkä sen perhepoliittiset arvot ovat :)
No voi hellanlutu sentään. Ketäs sitten olisi pitänyt äänestää? Äänestin kiusallanikin. =) Muut puolueet ovat mahdollisista perhepoliittisista ohjelmistaan huolimatta käytännössä huonontaneet lapsiperheen asiaa. Miksi mun olisi pitänyt äänestää jatkoon sellaisia, jotka _teoillaan_ ovat huolehtineet maan asioista huonosti? Ei persut varmaankaan ihmeitä tee, mutta eipä noita vanhojakaan ole mitään syytä palkita.
Äänestää kiusallaan ihmisiä päättämään seuraavaksi neljäksi vuodeksi meidän asioistamme. Kiusallaan... no, onhan se syy sekin äänestää. Itse en ole sitä mieltä, että viimeisten vuosien aikana maamme asioita olisi hoidettu huonosti. En usko, että persutkaan olisivat parempaan pystyneet tässä maailman tilanteessa. Vaikka moni ilmeisesti sitä mieltä onkin.
No, mikä sitten olisi riittävän arvokas syy äänestää?
Viime kädessähän äänestäminen perustuu siihen mieltä kukin äänestäjä on vaikkapa nyt "maan tilanteesta". Omasta mielestäni harjoitettu politiikka on ollut kestämätöntä, eikä sitä ole perusteltu oikein mitenkään. Ehkä tämä yleinen keskustelemattomuus tai logiikan puute pani minut äänestämään todennäköisesti yhtä järjettömiä päättäjiä eduskuntaan. Vaihtelun vuoksi.
En ole esimerkksi ymmärtänyt ollenkaan, miksi meidän tulee ottaa tänne työvoimareserviä tulevaisuutta varten, kun _tällä_ hetkellä ei ole työvoimapulaa. Kun työvoimapula sitten iskee, voidaan varmasti lähettää työpaikkailmoituksia sopiviin maihin. Suomi ei kansainvälisty, mikäli maahan otettavat ovat kouluttamattomia ja työttömiä.
Mutta kaikki vaikkapa nyt maahanmuuttoon liittyvä on virallisissa yhteyksissä sivuutettu rasismina tjsp. Julkisesti keskustellaan vain eräänlaista metakeskustelua, itse asia sivuutetaan usein täysin. Kysymyksiin ei vastata, tai jos vastataan, vastaus perustuu puolueen arvoihin tai muuhun sössöön. Sama meno jatkukoon, mutta vaihdetaan välillä eri pellet areenalle.
niin hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja toiminut Suvin Lindénin avustajana. Ei siis pelkkä ties mikä juontaja.
Että ainakin palkka nousee ja pääsee Nina's liikkeen vakioasiakas ostamaan eduskuntaan louboutinin kenkiä itselleen!!
Kun ottaa huomioon että persut on pitäneet täällä älämölöpäivystystä ties kuinka kauan. Mistäköhän aiheista täällä on puhuttu, vain ja ainostaan, hmmm hmmm....?