Kun ystävyydestä ei saa mitään
Tällä hetkellä tilanne on se, että kun istumme alas kahville niin meillä ei tunnu olevan mitään puhuttavaa. Ystävä myös arvostelee mua ja valintojani. Itsensä hän myös nostaa jalustalle ja kääntää kaiken itseensä.
Kommentit (20)
Pitää ns käydä jossain niin tulee sitä puhumista. Jos on vain kotona, syö ja juo, niin eihän paljon mtn tapahdu.
No asia pitäisi käydä läpi, että mitä on tapahtunut? Miksi ystävä käyttäytyy niin, kerrot avoimesti tuntemukset.
On turha valittaa täällä asiasta, miksi et sano tuota ystävällesi? Ei ihminen voi tajuta asiaa jos et sitä hänelle kerro. Ja jos itse varsinkin istut pääasiassa hiljaa, etkä kysyessä vastaa kuin niukahkosti niin mistä ihmeestä ystävä tietäisi mitä päässäsi pyörii. Yleensä toinen alkaa sitten puhumaan enemmän, koska hiljaisuus on aika kiusallista. Ei välttämättä tarkoita että tahtoo nostaa itseään mitenkään jalustalle.
Sitten siitä ystävyydestä voi luopua ilman että menettää mitään oleellista.
En oikein jaksa tajuta miksi ihmiset tyytyvät tällaisiin ystävyyssuhteisiin. Nehän ovat vapaaehtoisia. Jos ei kiinnosta, aina voi olla tapaamatta tai pitämättä yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää ns käydä jossain niin tulee sitä puhumista. Jos on vain kotona, syö ja juo, niin eihän paljon mtn tapahdu.
Tämä. Mulla viileni välit lapsuudenystävään jolle ei koskaan kelvannut mikään tekeminen mitä ehdotin. Kun tapaamiset oli sellaista hyvää päivää kirvesvartta -asteella, niin totesin, että antaapa olla. Lisäksi asenne se, että hän tietää kuinka homma (mikä tahansa) toimii ja minun kokemukseni voi sen takia ignoorata.
Eikä pelkkää negatiivista energiaa jaksa loputtomiin. Piti muutenkin mua yksinkertaisena, itse vain en jaksanut nostaa äläkkää kaikista niistä ohareista tai muusta joita teki, kuvitteli että voi kohdella miten vaan ja mä pysyn likasankona. No, en pysynyt.
Joskus ystävyys vain lopahtaa.
Ennen ehkä jokin tekeminen yhdisti, esim lapsuusaika, opiskelu, työpaikka, harrastus jne. Kun tiet erkanevat näiden suhteen, ei välttämättä enää löydy jutunaihetta, koska aito henkilökemia puuttuu.
Toisaalta ihmisetkin voivat muuttua.
Eräs lapsuusystäväni ei aikuisena osannut puhua muusta kuin lapsistaan. Kuuntelin tunnista toiseen lapsijuttujaan, olin aidosti kiinnostunutkin, kyselin ja kommentoin. Hän taas ei ollut yhtään kiinnostunut elämästäni, ei koskaan kysynyt mitään, ja jos kerroin ei kommentoinut sanallakaan, vaan odotti vuoroaan jotta voi jatkaa lapsijuttujaan. Lopulta puhuimme lapsistaan 100% ajasta. Vuosikymmenien jälkeen en enää kestänyt, vaan kerroin nätisti ettei ystävyytemme toimi ja toivotin kaikkea hyvää.
Isosiskoni on paljolti samanlainen, hänellekkin olen lähinnä korva, mutta häneen yritän kuitenkin pitää yhteyttä pari kertaa vuodessa.
Kummallakin on vähän aspiepiirteitä, voisiko olla syy, sillä muiden ihmisten kanssa ei ole koskaan ollut vastaavaa ongelmaa, vaan keskustelu on vastavuoroista.
Ei kuulosta hyvältä. En kestäisi.
Päällepäsmärit voivat viedä toisen hiljaiseksi, koska alkaa varomaan sanomisiaan jos kaikkeen tulee negatiivista sanomista ja korjausehdotuksia.
Ehkä te ette vain ole yhteensopivia ystävinä, silloin kummastakaan ei tule esille parhaat puolet.
Jos ystävyytenne on joskus toiminut paremmin, niin toivoa voi olla. Mutta jos ystävä ei ole koskaan ollutkaan kovin mukava, sitten on varmaan turha odottaa että hän sellaiseksi muuttuisi.
Vierailija kirjoitti:
On turha valittaa täällä asiasta, miksi et sano tuota ystävällesi? Ei ihminen voi tajuta asiaa jos et sitä hänelle kerro. Ja jos itse varsinkin istut pääasiassa hiljaa, etkä kysyessä vastaa kuin niukahkosti niin mistä ihmeestä ystävä tietäisi mitä päässäsi pyörii. Yleensä toinen alkaa sitten puhumaan enemmän, koska hiljaisuus on aika kiusallista. Ei välttämättä tarkoita että tahtoo nostaa itseään mitenkään jalustalle.
Kyllähän täältä saa etsiä vertaistukea ja apua eri ongelmiinsa, esim ennen kuin ottaa ongelman puheeksi ystävänsä kanssa.
Jotenkin tuli kovin päällepäsmäritunnelma tuosta vastauksestasi, jossa sekä kielsit ap:tä pyytämästä apua että syyllistät häntä kuviitteellisella tapahtumaskenaariolla.
Asioita voi sanoa niin monella tavalla, hyökkäys ja syyllistäminen eivät ole aina parhaita niistä, varsinkaan kun ei ole tarpeeksi tietoa asiasta.
-eri
Mulla on kaveri, joka haluaa kovasti aina tavata, mutta kun tapaamme niin hän ei osaa keskustella oikein mistään. Saattaa olla useiden minuuttien hiljaisuus, tai keskustelu tasoa hmm-joo-emmätiedä ja katse harhailee ties missä. Tuntuu siltä, ettei hän edes kuuntele, ja jos jotain kysyn niin taas sama hmm-joo-emmätiedä. En saa mitään irti hänen tapaamisesta, ja hän kuitenkin saattaa pommittaa mitä kuuluu -viestejä tai jopa uhriutuu, jos en ole viestitellyt hänelle hetkeen. Todella raskasta. Epäilen että hän on jotenkin autistinen.
Jos kaverisi lähinnä arvostelee sinua, niin älä tapaa häntä. Kerro hänelle suoraan ettet oikein jaksa tällaista ihmissuhdetta.
Ehkä voisi kysyä, että mistä arvostelu yms johtuu? Miksi on alkanut toimia noin?
Itsellä on tapaus, joka puhuu vaan itestään. Tavataan kerran kuussa ja soitellaan toisen kerran. Ei koskaan kysy mitä mulle kuuluu tai miten menee..
Tutustuttiin yhdessä työpaikassa ja duunit suju. Muuta yhteistä meillä ei ole kuin ikä ja lihavuus.
Paljon naurettiin, vaikkei huumoritkaan kohtaa. Ei musat, leffat, harrastukset.. hän on oikeastaan vastakohta ja edustaa ihmisryhmää, jota halveksin.
Silti mä tapaan tämän ihmisen uudestaan ja uudestaan. Hän jostain syystä pitää mua hyvänä ystävänä heti äitinsä jälkeen.
Ehkä se on sitten toi. Hänellä kun ei ole muita. Eikä mun aika niin kortilla ole, etteikö pari tuntista kuukaudessa olis aikaa kuunnella hänen elämäänsä.
Jos alkais arvostelemaan tai haukkumaan, niin sanoisin. Nyt hän kuitenkin on todella harmiton loppujen lopuksi.
Joskus se ystävään kyllästyminen voi olla ohimenevää.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisi kysyä, että mistä arvostelu yms johtuu? Miksi on alkanut toimia noin?
Itsellä on tapaus, joka puhuu vaan itestään. Tavataan kerran kuussa ja soitellaan toisen kerran. Ei koskaan kysy mitä mulle kuuluu tai miten menee..
Tutustuttiin yhdessä työpaikassa ja duunit suju. Muuta yhteistä meillä ei ole kuin ikä ja lihavuus.
Paljon naurettiin, vaikkei huumoritkaan kohtaa. Ei musat, leffat, harrastukset.. hän on oikeastaan vastakohta ja edustaa ihmisryhmää, jota halveksin.
Silti mä tapaan tämän ihmisen uudestaan ja uudestaan. Hän jostain syystä pitää mua hyvänä ystävänä heti äitinsä jälkeen.
Ehkä se on sitten toi. Hänellä kun ei ole muita. Eikä mun aika niin kortilla ole, etteikö pari tuntista kuukaudessa olis aikaa kuunnella hänen elämäänsä.
Jos alkais arvostelemaan tai haukkumaan, niin sanoisin. Nyt hän kuitenkin on todella harmiton loppujen lopuksi.
Toisaalta on hienoa että tapaat häntä jos hänellä ei ole muita ystäviä. Mutta, mietin miten se, että halveksit häntä, vaikuttaa hänen itsetuntoonsa!? Vaikkei hän näyttäisi tunteitaan, voi silti olla että hän huomaa ja kärsii. Hänellä ei vain välttämättä ole muita vaihtoehtoja kuin tavata sinua, jos on yksinäinen. Ehkä siksi puhuu myös liikaa itsestään, olisiko syy tai seuraus tuo yksinäisyys.
Itse huomaan hyvin herkästi ihmisten asenteet itseäni kohtaan, ärsyyntyneisyyttä, ylemmyyden tunnetta ja halveksuntaakin olen kohdannut. En vain näytä huomiotani heille, vaan mietin syitä. Olen kuitenkin sen verran onnellisessa asemassa että minulla on paljon ystäviä, joten jos jokin suhde tökkii pidempään niin en jatka sitä. Kaikilla vain ei ole yhtä hyvä tuuri.
Sinuna miettisin tuota halveksimista, mistä se johtuu, ja onko se loppujen lopuksi suvaitsemattomuutta, vaiko muuta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisi kysyä, että mistä arvostelu yms johtuu? Miksi on alkanut toimia noin?
Itsellä on tapaus, joka puhuu vaan itestään. Tavataan kerran kuussa ja soitellaan toisen kerran. Ei koskaan kysy mitä mulle kuuluu tai miten menee..
Tutustuttiin yhdessä työpaikassa ja duunit suju. Muuta yhteistä meillä ei ole kuin ikä ja lihavuus.
Paljon naurettiin, vaikkei huumoritkaan kohtaa. Ei musat, leffat, harrastukset.. hän on oikeastaan vastakohta ja edustaa ihmisryhmää, jota halveksin.
Silti mä tapaan tämän ihmisen uudestaan ja uudestaan. Hän jostain syystä pitää mua hyvänä ystävänä heti äitinsä jälkeen.
Ehkä se on sitten toi. Hänellä kun ei ole muita. Eikä mun aika niin kortilla ole, etteikö pari tuntista kuukaudessa olis aikaa kuunnella hänen elämäänsä.
Jos alkais arvostelemaan tai haukkumaan, niin sanoisin. Nyt hän kuitenkin on todella har
Kiitos! Hyvin sanottu. Olen miettinyt paljonkin. En kuitenkaan halua kiusata tai olla yllemmyyden tuntoinen tms.
Ehkä tämä on semantiikkaa, mutta en mä häntä halveksi, vaan hänen tiettyjä ajatuksiaan. Puoluekantaansa ja mielipiteitä maailmanmenosta ja kuinka kapealla katsannolla hän maailmaa seuraa. Lisäksi hänen yleistietonsa on todella suppea. Niin ja itsetuntonsa on todella riekaleina. Miettinyt monesti sitäkin, että kuinka paljon noi mielipiteet tulee hänen eksältään. Joka yhä tuntuu olevan luomakkunnan kruunu.
Olen mä yrittänyt muuttaa omaa kantaani häneen... annoit kyllä hyvää pohdittavaa.
Välillä menee vaan ristiin.