Sara Siepin luksusloma sai ikävän käänteen
Somekaunottaren elämä ei aina ole helppoa.
Sara julkaisi sometarinoissaan herkullisen kuvan nauttimastaan hotelliaamiaisesta. Puuron ja leivän lisäksi lautaset täyttyivät tuoreilla kasviksilla ja croissantilla. Ulkopuolisen silmiin aamupalassa ei ole mitään vikaa, mutta Sara ei ollut saamaansa ateriaan täysin tyytyväinen. Aamiaiseen kuulunut munakas nimittäin aiheutti hänelle harmia.
Munakasta sai odottaa pitkään ja lopulta se oli väärä. Sitten odotettiin taas lisää, Sara valittelee.
Saran tuska saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta on hänellä pointtikin. Hän huomauttaa, että tämän hintatason majoituksessa toivoisi kaiken pelaavan viimeisen päälle. Aamupalan lisäksi toivomisen varaa on jättänyt informaation kulkeminen. Tällä kertaa Sara on ikäväkseen joutunut itse selvittämään hotellin palveluita sen sijaan, että respassa olisi kerrottu asioista heti alkuunsa.
Kommentit (4)
Onhan se ihan hirveetä että joutuu odottamaan että joku tekee ruokaa.;) Respa tuskin ehtii joka asiakkaalle selvittää kaikkia palveluja, niitä jotka itseään kiinnostaa voi sitten käydä myöhemmin kysymässä. Kyllä ne kysymyksiin vastaa.;)
OMG!