Tunnetko ketään lasta, joka on kotiopetuksessa?
Kommentit (20)
En tunne. Enkä ole sen kannalla. Lapsi tarvitsee kyllä koulukavereita, eri asia tietysti jos kiusattaisi. Niin ottaisin koulusta kotiopetukseen.Ja onhan monia lapsia, joilla ehkä yksi koulukaveri. tai ainakin itsellä oli näin.
Tietämäni lapsi on kaltoinkohdeltu. Koulutetaan lisää kotona kun ei enää oikein uskalla mennä ihmisten ilmoille. Sukupuolet arvaatte.
Tiedän perheen, jonka lapset olivat ala-asteen kotiopetuksessa. Isoimmat ovat nyt ylioppilaita.
Aiheesta löytyy paljon materiaalia netistä.
Tunnen yhden. Isä oli kunnallisvaaleissa kokoomuksen ehdokkaana, sai kolme ääntä, ajaa Mersulla. Ei moikkaile köyhiä duunareita.
Tunnen useamman perheen. Osalla lapset kotikoulussa sairauden takia, osalla sen, ettei koulussa opi, osalla sen, että siellä on melkoista törkyä ja hälinää tarjolla ja kahden tiedän jääneen kiusaamisen takia kotiin.
Ihan normiperheet mielestäni, opiskelut sujuneet hyvin ja kaikki hoituu.
Lisäksi tiedän niitä perheitä, joissa lapset "opiskelevat" normikoulussa, mutta rauhattomuuden jne. takia illat ja viikonloput opetaan kotona kuitenkin...
Meidän lapset oli, koska tehtiin paljon töitä ulkomailla.
Kaikkia erityislapsia, jotka ovat koulussa, opetetaan joka päivä kotona toinen mokoma, jotta oppivat jotain.
Mun äiti, joka oli toisessa koulussa opettajana ehdotti mulle, että mut ois laitettu kotiopetukseen, kun mua kiusattiin koulussa 9 vuotta. En halunnut ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
En tunne. Enkä ole sen kannalla. Lapsi tarvitsee kyllä koulukavereita, eri asia tietysti jos kiusattaisi. Niin ottaisin koulusta kotiopetukseen.Ja onhan monia lapsia, joilla ehkä yksi koulukaveri. tai ainakin itsellä oli näin.
Lapsi ei tarvitse koulukavereita vaan kavereita. Muita lapsia on naapurissa, harrastuksissa, jne...
Vierailija kirjoitti:
En tunne. Enkä ole sen kannalla. Lapsi tarvitsee kyllä koulukavereita, eri asia tietysti jos kiusattaisi. Niin ottaisin koulusta kotiopetukseen.Ja onhan monia lapsia, joilla ehkä yksi koulukaveri. tai ainakin itsellä oli näin.
Mulla ei ollut yhtään koulukaveria, vaan kaverit tuli harrastusten kautta. Ja paras kaverini on edelleen serkkuni.
Jokainen tehköön kuin parhaaksi katsoo oman tilanteensa kanssa ...vittuako tätäkin pitäisi toisten märehtiä ...👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Tunnen, lasta kiusattiin koulussa oikein kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
En tunne. Enkä ole sen kannalla. Lapsi tarvitsee kyllä koulukavereita, eri asia tietysti jos kiusattaisi. Niin ottaisin koulusta kotiopetukseen.Ja onhan monia lapsia, joilla ehkä yksi koulukaveri. tai ainakin itsellä oli näin.
Aika pieni elinpiiri, jos koulu on ainoa paikka solmia kaverisuhteita.
Youtubesta Anniina Jalkasen esikoinen.
Olin itse vuoden. Opiskeluun meni 20% siitä ajasta mitä koulussa, kun huomiota ei kulunut oheistoimintoihin ja ongelmatapausten kaitsemiseen
Olen itse kaikista iloisin siitä, että pääsin eroon osasta luokkani tyttökavereita. Parturikampaajien ja seksitarvikekaupan pitäjän lapset olivat luonteeltaan ilkeitä ja pahansuopia
Vierailija kirjoitti:
En tunne. Enkä ole sen kannalla. Lapsi tarvitsee kyllä koulukavereita, eri asia tietysti jos kiusattaisi. Niin ottaisin koulusta kotiopetukseen.Ja onhan monia lapsia, joilla ehkä yksi koulukaveri. tai ainakin itsellä oli näin.
Minä en ainakaan kaivannut yhtäkään luokkalaistani. Päin vastoin, joka päivä koulua oli helvettiä
Tiedän yhden. Ei hyvältä näytä tämän tytön koulunkäynti.
Meidän perheessä tämä on ajankohtainen aihe, sillä lastamme kiusataan koulussa. Lapsi on akateemisilta taidoiltaan luokan parhaita oppilaita, mutta hänellä on arvioitu olevan lieviä autisminkirjon piirteitä. Koulun vaihtokin on mietinnöissä, mutta huolena on, että sama ongelma jatkuu sielläkin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia erityislapsia, jotka ovat koulussa, opetetaan joka päivä kotona toinen mokoma, jotta oppivat jotain.
Eli olisi fiksumpaa ottaa kotiopetukseen, mutta se ei ole sallittua.
Tunnen yhden perheen jonka lapset olivat kotiopetuksessa vajaan vuoden kun perhe asui toisen vanhemman työkomennuksen takia ulkomailla. Alunperin piti olla vain puolen vuoden reissu niin eivät halunneet laittaa lapsia niin lyhyeksi aikaa uuteeen ja vieraskieliseen kouluun, vaan opettivat kotona.
Tämä tapahtui kun lapset olivat noin kymmenen vanhoja ja tällä hetkellä molemmat ovat opiskelemassa korkeakoulussa, eli ainakaan heillä lyhyt kotiopetusjakso ei näytä vaikuttaneen negatiivisesti.