Riitta miehen kanssa, en pääse asiasta yli
Meille tuli miehen kanssa hieman riitaa jo aikaisemmin, kun loukkaannuin siitä että mies ei ota minua mukaan viettämään aikaa ystäviensä kanssa eikä krapulassa vastaillut viesteihini.
Riita kuitenkin eskaloitui eilen, mies oli luvannut siis että maanantaina nähtäisiin kun sunnuntain oli krapulassa. Noh, eilen soitin ja kysyin monelta nähdään, niin mies vain vastasi lähteneensä kaverinsa kanssa hankkimaan uutta autoa kaverilleen. Sanoi ettei tiedä milloin tulee takaisin. Kysyin, miksi lähti kun sovittiin että nähdään, niin vastasi vaan tylysti "siksi". Ja tässä kohtaa mainitsen, että mies rikkoo lupauksen lähes joka viikko, vaikka ollaan sovittu näkeminen niin ei silti nähdäkään.
Laittoi sitten yhdeksän aikaan illalla että nyt on kotona, ja koska tottakai olin loukkaantunut lupauksen rikkomisesta, niin en heti vastannut mitään.
Sitten puhuttiin puhelimessa, sanoin että eiköhän lopeteta tällainen pelleily (ei ole tosiaan ensimmäinen kerta kun hän rikkoo lupauksen). Mies alkoi vaan raivoamaan, nimitteli minua pässiksi, kuulema olen joka riidan jälkeen estämässä häntä (ei pidä paikkaansa, olen aina ollut se joka laittaa viestiä/soittaa että puhutaanko, mutta mies on monesti ignoorannut minut vuorokaudeksi). Nyt siis sanoin että olisko parempi vain estää ja että ei olla tekemisissä, koska hän syytti minun väittäneen, että mies on p a n n u t kaikkia, vaikka en edes väittänyt näin. Sanoin vain, että en ihmettelisi vaikka olisikin jotain tehnyt. Mies alkoi myös syytellä minua yli vuoden vanhoista jutuista. Sanoin itkusta tärisevällä äänellä, miten mies voi olla noin ilkeä, niin mies vain sanoi että mitä ilkeää on latoa faktoja pöytään. Hän alkoi myös syyttää minua siitä, kun en silloin heti yhdeksältä vastannut hänen viestiin. Koko puhelun ajan vaan pidätin itkua, kun hän kuulosti niin välinpitämättömältä. En olisi saanut loukkaantua, kun hänen täytyikin mennä kaverinsa mukaan.
Puhelun lopussa sanoi, että puhutaan huomennna kasvotusten, ja kun en heti vastannut mitään (koska pidätin itkua), niin mies alkoi vaan huutaa että selvä, ei puhuta, nyt olet tyytyväinen.
Nyt minua ahdistaa todella paljon.. Miehen ilkeys ja kaikki. Toki minussakin oli vikaa kun ylireagoin, oli vaan niin loukattu olo lupauksen rikkomisesta ja siitä, kun tuntuu että mies ei tosiaan välitä eikä ole tosissaan, kun ei näytä sitä ainakaan teoillaan ollenkaan.
Kannattaako minun laittaa joku anteeksipyyntö viesti? En kuitenkaan haluaisi sitä pyydellä anteeksi, että tunnen oloni loukatuksi, ja että mies ei arvosta/välitä. Pelkään myös, meinasiko tämä lopullista eroa, kun mies sanoi että minun on ilmeisesti pakko estää hänet jos ei olla yhdessä, enkä pysty muuten olemaan tekemisissä.. Kuulosti ainakin omasta mielestä, että ei olla yhdessä.. Ahdistaa..
Kommentit (78)
MIkä ihme ahdistaa? Sekö, että olet läheisriippuvainen ja samaan aikaan takertuva?
Lopeta tuollainen suhde ja opettele olemaan aikuinen.
Onhan se kurjaa jos miehellä on joku Riitta etkä pääse asiasta yli, älä nyt ole noin pikkumainen. Ei se pippeli soutamalla kulu.
Pelkäät eroa miehestä joka ei arvosta ja pidä lupauksiaan?!
"Mies rikkoo lupauksen lähes joka viikko"
"Mies alkoi vaan raivoamaan, nimitteli minua pässiksi"
"Minua ahdistaa todella paljon.. Miehen ilkeys ja kaikki."
Miksi ihmeessä olet edelleen tuon miehen kanssa?
Mitä ihmettä olisit pyytämässä anteeksi, mieshän tässä käyttäytyy törkeästi. Varmasti pettää niin yrittää puolustautua etukäteen. Juokse, ja lujaa.
Riitta? Itse kommenttikenttää en todellakaan lue.
"Kannattaako minun laittaa joku anteeksipyyntöviesti?"
Anteeksi vaan, mutta oletko jotenkin hidas? Kuule, sinun kannattaa tehdä jotain ihan muuta kuin laittaa anteeksipyyntöviesti. Nimittäin unohtaa koko ukko.
Vierailija kirjoitti:
Huoh.
Vaikka AP saattaisikin olla trolli, niin oikeassa elämässä tälläisiä naisia ja parisuhteita on tullut vastaan aika useasti. Siis kaverina.
Tälläkin hetkellä yksi nainen on kaukosuhteessa miehen kanssa, joka haukkuu häntä, estää häntä hengaamasta kavereiden kanssa, estää häntä tekemästä useita juttuja kuten salilla käynnin, koska nainenhan saattaa salilla pettää häntä! Ja itku kurkussa nainen kertoo mulle, että hän ei kestä tätä enää, ei hän halua enää olla tämän ihmisen kanssa yhdessä, on ihan hirveä mies... Ja sitten 30min päästä näkee netissä heidän hengaavan taas yhdessä (ovat tutustuneet nettipelin kautta).
Ei ole edes kyse että hän olisi fyysisesti vaarassa sen suhteen, että lähtisi, koska asuvat ihan eri maissa jopa.
Tuollainen mies ei ole hyvää aviomiesmateriaalia,et varmasti halua tuollaista myöskään lastesi isäksi. Tulevaisuutta katsoen, etsisin jonkun luotettavamman ja välittävämmän miehen. Sellaisen, joka ei jätä sinua oman onnesi nojaan. Kannattaa lopettaa tuo suhde ennen kuin on lapset kuvioissa. Ajaudut nimittäin naimisissa olevaksi yksinhuoltajaksi, kun mies viilettää ties missä. Ja kun vaadit hoitamaan osansa perheen asioista, niin saat vaan kiukuttelua osaksesi. Tältä minusta teidän kuvio vaikuttaa. Oikeasti, paljon parempia miehiä on kyllä yllin kyllin. JSS
Kauhean kuuloinen suhde. Ja vapaaehtoisesti vieläpä.
Pyydät nyt kiltisti heti anteeksi ja jätät ehkäisyn pois. Ei tuollaista miestä kannata päästää pois käsistään.
Mies? Vai poika? Tämä kuulostaa teinien seurustelulta.
Hyväksy tosiasiat. Jos haluat miehen joka arvostaa sinua ja välittää niin tuo mies ei ole oikea. Jos haluat itsellesi miehen joka pitää sanansa ja lupauksensa niin tuo mies ei ole oikea. Et voi muuttaa häntä, hän on sellainen kun on. Ainoa kysymys on kuinka kauan aiot hakata päätäsi seinään hänen kanssaan. Itse laittaisin jo kiertoon. Aina rakkaus ei vain riitä.
Vierailija kirjoitti:
Mies? Vai poika? Tämä kuulostaa teinien seurustelulta.
Ei ole edes teinien seurustelua, vaan enemmänkin mies käyttää henkistä väkivaltaa naista kohtaan eikä välitä naisesta oikeasti, vaan pitää enemmänkin siinä vierellä ja osoittaa huomiota silloin kun itseä huvittaa.
Hahah, nauroin ääneen 😂 "Riitta" ja "itkusta tärisevä ääni" on kyllä aika selkeitä trollin merkkejä, mutta muuten aika hyvin rakenettu.
No joo, jos ei jollekin ole selvää niin kenenkään ei tarvitse tai kannata jäädä tuollaiseen "suhteeseen".
Lue ajatuksella tämä: SE EI VÄLITÄ SUSTA YHTÄÄN, EI YHTÄÄN.
pistä luiskaan tommonen äijä, ei siitä oo kuin harmia. 100 vuoden kuluttuakin on ihan sama itsekäs paska, muistaako edes sun nimeä.
Älä herran tahden vain lapsia ala tuollaisen kanssa saamaan. Apua!
Huoh.