Millainen imukuppisynnytys oikeasti on?

Tunnin ja vartin ponnistamisen jälkeen esikoiseni syntyi imukuppisynnytyksellä ja minä repesin huolella. Sanoisin, että hankala synnytys.

Ponnistusvaihe venähti liian pitkäksi (yli tunti). Ei tuntunut missään epiduraalin takia. Miehen mielestä oli karseeta katsottavaa. Vauvalla murtui solisluu siinä hötäkässä ja pieni muhku oli päässä.



En pysynyt pariin päivään synnytyksen jälkeen pystyssä verenhukan takia. En osaa sanoa johtuuko tuosta imukupista vai mistä. Paranin kuitenkin repeämistä ihan hyvin.



Tässä kuva imukuppi-laitteesta:



http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=161

Mitään ei reuhdota eikä revitä. Lääkäri tekee Suomessa imukuppivedot ja kiinnittää kupin. Kuppeja on erilaisia: metallisia, silikonisia ja muovisia. Kupin valinta riippuu tilanteesta, lääkäri arvioi sen. Äiti ponnistaa ja lääkäri vetää avuksi, jolloin lapsi syntyy nopeammin.

20 tunnin synnytyksen jälkeen oli voimat aivan lopussa ja kun ei vauva meinannut tulla ulos 30 min ponnistelujen jälkeen, se vedettiin imukupilla. Helpottava olo tuli. Lääkäri laittoi imukupin vauvan päähän, sellainen läpinäkyvä imukuppi se oli ja veti vauvan ulos.



Toisessakin synnytyksessä huusin, että hakekaa nyt se imukuppi, kun en saanut heti ponnistettua vauvaa ulos, mutta eivät hakeneet...

Narun päässä on about kolikon kokoinen läpyskä, joka on se imukuppi. Se kiinnitetään vauvan päähän. Jos imukuppia joudutaan käyttämään, leikataan eppari (jota varten puudutetaan). Lääkäri on kätilöiden lisäksi aina paikalla imukuppia käytettäessä.



Mulla jouduttiin esikoisen synnytyksessä käyttämään imukuppia. Vauva oli hieman väärässä asennossa (myöhemmin selvisi, että lisäksi oli aika lahjakkaasti kietoutunut napanuoraan). Epparin leikkaus tai imukupin laitto ei sattunut.



Varsinaisesta imukuppivedosta mulla ei ole kokemusta, koska jotenkin vauva lopulta eteni alaspäin tai sain imukupin pelossa viime hetkellä voimia työntää vauvan lähes omin voimin ulos. Kätilöt puhuivat "nostokupista". VAuvalla ei onneksi tullut päähän pahkaa tms, kun ei jouduttu voimalla imukupista vetämään.



Inhottavinta oli mun mielestä epparihaava. Synnytyksestä toipuminen oli selvästi hitaampaa kuin kuopuksen synnytyksestä (jossa sitä ei tarvittu). VAikka epparihaava parani nopeasti, pystyin heti istumaan jne. oli olo selvästi tukalampi kuin tokassa synnytyksessä.

ikävintä siinä oli se, että leikkasivat välilihan ja paraneminen kesti kaaaauaaaan... Muilla kerroilla ei oo leikelty ja toipuminen sata kertaa nopeampaa.



Itse synnytyksessä teki kyllä mieli potkaista sitä lekuria päähän, kun tuntui, että sitä imukuppia laittaessaan se työnsi vauvan suunnilleen takaisin sinne mistä se oli tullutkin. Just saanut puskettua sen edes puoliväliin ja sit perhana saa aloittaa alusta. XD Noh, synnytyslääkäri ei saanut edes sitä hiton laitosta tarttumaan vauvan päähän, jolloin kätilö tuli sivustalta ja napsautti paikalleen... :P



Mut helpottihan se. Oli kiirus saada vauva ulos (sydänäänet laski koko ajan), eikä sen imukupin laittamisen jälkeen tarvinnut tynnätä ku kerran ja se oli siinä. (Mä tosin sisuunnuinkin niin paljon, että työnsin varmaan kovempaa ku ikinä ja päätin että nyt sen on vaan tultava pihalle sieltä...)

Mitään ei reuhdota eikä revitä. Lääkäri tekee Suomessa imukuppivedot ja kiinnittää kupin. Kuppeja on erilaisia: metallisia, silikonisia ja muovisia. Kupin valinta riippuu tilanteesta, lääkäri arvioi sen. Äiti ponnistaa ja lääkäri vetää avuksi, jolloin lapsi syntyy nopeammin.

Kyllä ainakin minun lastani revittiin ja riuhdottiin kaksin käsin, vaikka samalla myös ponnistin. Imukuppisynnytys on kaikenkaikkiaan helvetillinen.

Puhumattakaan siitä järkytyksestä kun näkee omalla lapsellaan imukupin jättämän kuhmun päässä. Ja pillu repeää peräaukkoon asti auki.

Imukuppeja tietääkseni on erikokoisia. Itselläni käytettiin jotain isompaa...



Se oli semmoinen kova metalli/muovinen pyörylä, joka kiinnitetään vauvan päähän. Alipaineella se siihen kiinnittyy, siitä siis lähtee semmoinen putkilo tai naru. Kiinnittyminen(sen alipaineen synty) kesti 8 min. Huono selitys, en nyt pysty parempaankaan :D



Imukuppia käytetään kun ponnistusvahe kestää kauan, minun tapauksessani raja oli 2 tuntia (vauva voi koko ajan hyvin).

Imukuppi oli koko synnytyksen pahin hetki, kun ensin leikattiin reilu epsitomiahaava ja sen jälkeen se iso ja kova molkyrä työnnettiin sisään ja odotettiin sen kiinnittymistä. Koski ihan sairaasti! Sen jälkeen lääkäri sanoi että NYT tuntuu epämiellyttävältä kun se vetosuunta on "epänormaali" eli alaspäin. Joo, oli varsin epämiellyttävää kyllä.

Sen jälkeen koko paketti vedettiin ulos samalla kun ponnistin.



Ison ja pitkän kipeän sain. Repeämiä ja iso epparihaava. En ehtinyt saamaan epiduraalia, ainoa kivunlievitys oli kohdunkaulan puudutus.



Tämä on minun kokemukseni imukuppisynnytyksestä, toivottavasti jollakin muulla on positiivisempia kokemuksia :)

kuopuksen syntymää autettiin imukupilla. Sydänäänet heikkenivät yllättäen avautumisvaiheen lopussa, ja kun pääsin ponnistusvaiheeseen niin imukuppi otettiin heti käyttöön. Lopputuloksena ponnistusvaihe kesti 1 min, vauva sujahti niin helposti maailmaan (verrattua esikoisen tuskaiseen piiitkääään ponnistamiseen) eikä yhtään repeämiä tullut. Toisin kuin edelliskerralla, jossa ei siis käytetty imukuppia.



Ei tuntunut miltään niissä kivuissa, sekä huolessa lapsen terveydestä.



Niin, ja vauva oli siis hyvässä kunnossa, kun saatiin nopeasti ulos :-) Imukupista jäi hetkeksi (olisiko ollut vuorokauden?) jälki päähän, mutta se hävisi nopeasti.

Kuulostaa hurjalta. En kyllä tuosta linkin kuvasta tajunnut ollenkaan, miten se imukuppi toimii ja minkä kokoinen se on, tuo pyöreä osa (otaksun, että se on se, joka kiinnitetään vauvan päähän) näyttää kahvilautasen kokoiselta :o



ap

Paljon on lapsia vammautunut kun yritetään normaalisti synnyttää, väkisin alateitse!!!

kuopuksen syntymää autettiin imukupilla. Sydänäänet heikkenivät yllättäen avautumisvaiheen lopussa, ja kun pääsin ponnistusvaiheeseen niin imukuppi otettiin heti käyttöön. Lopputuloksena ponnistusvaihe kesti 1 min, vauva sujahti niin helposti maailmaan (verrattua esikoisen tuskaiseen piiitkääään ponnistamiseen) eikä yhtään repeämiä tullut. Toisin kuin edelliskerralla, jossa ei siis käytetty imukuppia. Ei tuntunut miltään niissä kivuissa, sekä huolessa lapsen terveydestä. Niin, ja vauva oli siis hyvässä kunnossa, kun saatiin nopeasti ulos :-) Imukupista jäi hetkeksi (olisiko ollut vuorokauden?) jälki päähän, mutta se hävisi nopeasti.

Vielä haluaisin korostaa, että minulla ainakin imukupin käyttö oli suuri helpotus, auttoi ponnistusta ihan älyttömästi, ja sai toivomaan että ensimmäisellä kerrallakin olisi sitä käytetty!

Kamalaa, että noin huonoja kokemuksia on monella. Johtuvatkohan kaikki nimenomaan imukupin käytöstä?

Paljon on lapsia vammautunut kun yritetään normaalisti synnyttää, väkisin alateitse!!!

Mulla ihan pienetkin leikkaushaavat kestää parantua älyttömän kauan, eikä mun kudokset oo ikinä sulattaneet mitään sulavia tikkejä missään kohtaa mun kroppaani.

Epparikin kesti parantua ihan helvetin kauan, mutta eipähän häirinnyt nostelua tms. Oli saksittuna vaan liha, eikä sisuskaluihin asti mitään... Istuminen ja alkuun käveleminen vaan teki aika höpöä :p

En ole itse laitetta nähnyt, mutta pahka lapsen päässä oli halkaisijaltaan ehkä viisi-seitsemän senttiä. Mies sanoi, että lääkäri sai vetää ihan tosissaan ja hauis pullistellen, ja että kyllähän se näytti hurjalta.



Imukuppi oli suuri helpotus, toisella kerralla pyysin sitä itse. Eppari ei satu, en revennyt pahasti, ja olin vain niin tyytyväinen että lapsi saatiin ehjänä ulos.



Epäilen että kokemuksen hurjuus yllä ei liity niinkään itse imukuppiin, vaan synnytyksen muihin ongelmiin. olen yhden lapsen synnyttänyt ihan sutjakasti, ja se oli kokonaisuutena paljon kivuttomampi kokemus. Lapsen iso koko tai lantion ahtaus sinänsä tekevät synnytyksestä jo hyvin ikävän. Imukuppi tuskin lisää tuskaa.

Mun (isopäinen...) esikoinen syntyi myös imukupilla. Oli epiduraali, joten episiotomia ei tuntunut. Mies sanoikin jälkikäteen, että synnytyskivut taitavat olla aika pahoja, kun en reagoinut siihen mitenkään, että lihaa leikattiin reippaasti.



Helpotus oli, kun vihdoin saivat ulos (24h synnytys, ponnistusvaihe 1h). Kivut oikeastaan siis vain loppuivat siihen, koska aika pian saivat vauvan pois. Ja oli ihanaa, että ei tarvinnut mennä sektioon.



Itselläni episiotomiahaava tulehtui, joten parantuminen kesti ikuisuuden.

Vaatikaa sektio, se on naisen oikeus

Paljon on lapsia vammautunut kun yritetään normaalisti synnyttää, väkisin alateitse!!!

Kyllä mä paljon mieluummin imukuppisynnytyksen kuin sektion otin. Ei imukupin käyttö sitä paitsi tarkoita sitä, että väkisin alateitse yritettäisiin synnyttää. Uskon lääketieteelliseen arvioon synnytystavan valinnassa. Sektioon liittyy niin paljon negatiivisia puolia ja riskejä, että en sitä ehdoin tahdoin olisi vaatimassa.

Vauvalle ei aiheutunut imukupsita haittaa. Edes pahkaa ei tullut, pieni mustelma vain (tosin ei se imukuppi varmasti vauvasta mukavalta tunnu). Imukuppisynnytyksen jälkeen mulla oli ainoastaan epparihaava, ei valtavaa avohaavaa vatsalla. Toipuminen ei vienyt viikkoja eikä mulla ollut nosto tms. rajoituksia. Sain vauvan saman tien rinnalle ja vietimme ensi hetket yhdessä. Sen jälkeen kävelin suihkuun ja valokuvaamaan isiä pesemässä vauvaa. Mä olisin ollut pettynyt, jos sektioon olisi jouduttu. Toki, jos se lääketieteellisesti olisi ollut perusteltua, olisi sektio ollut paikallaan.

uurasti lähemmäs vuorokauden kunnes päädyttiin imukuppiin. Hän sanoi sen olleen metallinen ja se "ruuvattiin" vauvan päähän. Kätilö + lääkäri olivat kimpassa sitä repineet ihan tunteella ja ystäväni repesi TODELLA pahasti. Hän sai yhteensä 63 tikkiä alapäähänsä ja toipuminen oli todella hidasta. Meni lähemmäs puolivuotta ennenkuin hän pystyi edes istumaan normaalisti ja eka kerta miehen kanssa oli vasta lähemmäs 1½ vuotta synnytyksestä. Sanoi kuitenkin ettei silti jäänyt traumoja ja nykyään heillä toinenkin lapsi.

että toinen tuli kyllä sektiolla ymmärrettävästä syystä. Esikoisenkin kanssa oli toinen lääkäri sanonut, ettei vauva mahdu tulemaan, että sektio, mutta vuorossa ollut lääkäri päätti toisin.

uurasti lähemmäs vuorokauden kunnes päädyttiin imukuppiin. Hän sanoi sen olleen metallinen ja se "ruuvattiin" vauvan päähän. Kätilö + lääkäri olivat kimpassa sitä repineet ihan tunteella ja ystäväni repesi TODELLA pahasti. Hän sai yhteensä 63 tikkiä alapäähänsä ja toipuminen oli todella hidasta. Meni lähemmäs puolivuotta ennenkuin hän pystyi edes istumaan normaalisti ja eka kerta miehen kanssa oli vasta lähemmäs 1½ vuotta synnytyksestä. Sanoi kuitenkin ettei silti jäänyt traumoja ja nykyään heillä toinenkin lapsi.

Imukuppi oli koko synnytyksen pahin hetki, kun ensin leikattiin reilu epsitomiahaava ja sen jälkeen se iso ja kova molkyrä työnnettiin sisään ja odotettiin sen kiinnittymistä. Koski ihan sairaasti! Sen jälkeen lääkäri sanoi että NYT tuntuu epämiellyttävält... En ehtinyt saamaan epiduraalia, ainoa kivunlievitys oli kohdunkaulan puudutus.

Saatta olla, että mulla ponnistusvaihe venyi epiduraalin takia. Toisaalta olin niin autuaallisen puuduksissa, että lääkäri olis voinut työntää päänsä mun toosaan ja huudella että mikäs siellä kestää...