Te jotka nautitte raskaana olemisesta
mistä tarkalleen ottaen siinä nautitte? Mä käsitän raskaudesta nauttimisen nimittäin niin, että se ei ole ihanaa pelkästään siksi että saa lapsen, vaan sen täytyy tuntua henkisesti ja fyysisesti hyvältä muistakin syistä.
Ekassa raskaudessa koin syyllisyyttä siitä, etten yhtään nauttinut olostani - en vaan tajunnut mistä siinä olisi pitänyt nauttia. Nyt toisessakaan en vielä saa kiinni siitä, mikä tässä olisi erityisen ihanaa, koska parhaimpina päivinäkin tunnen olevani yhtä energinen ja iloinen kuin normaalina päivänä silloin kun en ole raskaana, en siis koe olevani missään vaiheessa erityisen hyvinvoiva. Haluaisin ihan oikeasti tietää, mikä on se juttu minkä muut kokevat raskausajassa ihanaksi ja miellyttäväksi.
Kommentit (3)
yli neljäkymmentä, niin asia on ainakin itselleni hyvin selvä!
Tunnen valtavaa kiitollisuutta, että saan useamman keskenmenon ja parin vuoden vauvatoiveen jälkeen olla raskaana. Nyt toista vauvaa odottaessani tunne on vieläkin syvempi. Katsellessani lähelläni touhuilevaa taaperoa ajattelen suurella rakkaudella, että saamme kohta aivan yhtä ihanan ja rakkaan uuden vauvan.
Tätä tunnetta en voi verrata mihinkään muuhun saavutukseeni. Koulutuksesta tai menestyksestä työelämässä voi tuntea myös onnistumista ja tyydytystä, mutta äitiyden onni on poikkeuksellinen syvää, ihmisen persoonan ydintä koskettavaa onnellisuutta. Ehkä vielä suurempaa myös siksi, että raskautta ei voi itse määrätä eikä ansaita, vaan se tulee jos on tullakseen. Tähän onneen kietoutuu paljon nöyryyttä.
Nautin raskaana olemisesta, koska tunnen valtavaa rakkautta kantamaani pientä vauvaa kohtaan ja suurta kiitollisuutta, että pitkällisen toiveen ja pettymysten jälkeen saan tämän kokea! Nyt toisella kertaa, kun näkee jo olemassa olevan ihanan vauvansa ja tietää, että noin ihana pieni ihminen sieltä taas tulee, tunne on vieläkin suurempi.
Luulen, että ihmisen, jolle monet asiat elämässä ovat tulleet itsestäänselvinä eikä pahoja vastoinkäymisiä ole ollut, voi olla vaikea tavoittaa uuden elämän kantamisen ihmettä.
Mulla juuri toisin päin, eli voin raskaana äärettömän huonosti. Nyt takana kaksi hirveää raskautta. Jos nyt tulisin uudestaan raskaaksi ja tuntisin oloni yhtä hyväksi kuin ilman raskauttakin, voisin sanoa nauttivani raskaana olosta. Olisi ihana tietää kohta saavansa vauva, seurata mahan kasvua ja tuntea vauvan potkut, jos koko ajan olo ei olisi surkea.
seurata kun vatsa kasvoi, kiinnyin mun raskausvatsaan kovasti. Mun mielestä oli myös mukavaa kun kaikki "hössötti" tulevasta vauvasta ja kyseli mun voinnista ja raskaudesta. Joillekin se hössöttäminen ja kyseleminen on varmasti kauhistus, mutta minä tykkäsin. Mulla vaan oli tosi hyvä olo koko raskauden ajan, en osaa oikein sen paremmin selittää...