miten te jotka ette pysty olemaan työelämässä niin selviätte?

kykenenkö vielä töihin, mutta kyllä mua masentaa ihan nämä ongelmat, miksi en töissä ole, eikä niinkään se, että siellä "pitäisi" olla.Vaikka nyt voisinkin käydä töissä, niin nämä ongelmat olisi entisellään, ja se tässä vituttaa.

ap

Reilu pari vuotta oon ollut kotona ja vuoden vaihteessa jäin virallisesti eläkkeelle neurologisen sairauden vuoksi. Ikää pikkusen päälle 30v.



Aluksi oli hirvittävän vaikea sopeutua ajatukseen, etten enää töihin kykene. Ja tietysti taloudellinen puoli mietitytti. Työ oli ollut aina todella tärkeä juttu mulle ja olin ylpeä siitä mitä tein.



Sopeutuminen kesti kyllä kauan, mutta nyt osaan jo nauttia kotona olosta. Ja kun kotona ollessa jaksaa kuitenkin paremmin. Kyllähän se sopeutuminen vaati monet itkut ja paljon keskustelua lääkäreiden ja läheisten kanssa.



Päivät kuluu nykyään ulkoillessa ja liikkuessa muutenkin voinnin mukaan, kesäisin puutarhahommissa, kodin askareissa ja kavereiden luona kyläillessä. Välillä innostun maalaan tms. Hyvin sitä saa aikansa kulumaan. Tärkeää on vaan yrittää pitää noita sosiaalisia suhteitakin yllä, ettei aivan jämähdä neljän seinän sisälle. Ja nyt on toinen muksu tulossa, niin tekemistä piisaa senkin kanssa.



Taloudellinen tilanne vaati myös sopeutumista. Toisaalta tuntuu, että menotkin on pienentyneet, kun ei tuu käytyä joka päivä jossain lounaalla tai tarvi autoa läheskään joka päivä. Nyt oon siinä tilanteessa, että käteen jäävät tulot ovat vain pari sataa pienemmät kuin töissä ollessa. Toki ilman miehen tuloja (jotka eivät oo kummoiset) tekisi tiukkaa.



Kyllä sitä välillä ikävöi töihin, mutta täytyy vaan yrittää muistaa että näin on parempi. Näin musta on iloa kotonakin, kun illat ei mee kipujen ja järjettömän uupumuksen kanssa sohvalla itkien.



Muiden mielipiteistä en juuri oo välittänyt. Läheisille oon tilanteeni kertonut suoraan, eikä kukaan oo ollut moksiskaan. Tämä on kuitenkin mun elämäni, ei muiden.



Usko pois, kaikkeen sopeutuu vaikka se aikaa ottaakin. Voimia!