Kari Enqvistin kolumni

Nuorten kerrotaan olevan kasvavassa määrin ahdistuneita. Kliiniset tutkimuksetkin raportoivat muutoksesta verrattuna aikaan ennen koronaa.

Mutta mitä on ahdistus? Saamme lukea, että nuoria ahdistaa esimerkiksi, kun kokeesta ei tullut haluttua arvosanaa. Ahdistavaa on, jos instagram-kuva ei saanut tarpeeksi tykkäyksiä.

Sosiaalinen media on pullollaan menestyjiä ja kauniita ihmisiä, joiden rinnalla moni tuntee itsensä mitättömäksi. Tämäkin kuulemma ahdistaa.

Nämä ovat esimerkkejä, joihin varttuneiden on vaikea suhtautua.

Miksi? Miten nykynuorten tunnetilat vertautuvat vaikkapa puolen vuosisadan takaiseen tilanteeseen?

Tuon ajan nuoriso eli 2020-lukuun verrattuna materiaalisessa köyhyydessä. Nykynarratiiveissa heidät esitetään kuitenkin voittoisana sukupolvena: että jo kouluun yöpimeässä hiihtäessään boomerit juonivat kähmivänsä itselleen sekä vallan että hyvät sosiaaliedut. Siinä ohessa he kuulemma tuhosivat luonnon ja Z-sukupolven tulevaisuuden.

Vaatimattomista olosuhteista huolimatta omassa nuoruudessani kukaan ei ollut ahdistunut.

Pääsyy on, että sanastomme oli erilainen. Ehkä tämä osin selittää varttuneiden vaikeuden ymmärtää nuoria.

Sana ahdistus ei kuulunut sanakirjaamme. Kukaan ei sanonut olevansa ahdistunut. Ei vaikka koulussa koe olisi mennyt penkin alle. Meitä otti päähän, meitä suututti, olimme pettyneitä tai saatoimme sanoa, että olo on raskas.

Ahdistus oli pelottava sana, sillä se yhdistettiin mielisairauteen.

Tuolloin ei keskusteltu korrektisti mielenterveyden ongelmista vaan puhuttiin ronskisti mielisairaudesta. Sen stigma oli väkevä. Kahtiajako oli selkeä: joko oli hullu tai sitten ei.

Tämä ei tietenkään merkitse, etteikö puolen vuosisadan takainen nuoriso sitten olisi ollut ahdistunut tai vailla mielenterveyden ongelmia. Mutta tunteet sanoitettiin toisin kuin tänään.

Tai sitten niistä ei puhuttu ollenkaan.

Kuvaava on repliikki sadan vuoden takaiseen Irlantiin sijoittuvasta elokuvasta The Banshees of Inisherin. Siinä mies tunnustaa ystävälleen ehkä olevansa masentunut. Tämä tuhahtaa: Mikset pidä sitä sisälläsi niin kuin kaikki muutkin?

Televisiossa esitettiin äskettäin satavuotiaiden suomalaisten mietteitä elämästään. Muuan mies kertoi, kuinka kahdentoista vanhana hänen oli pitänyt lähteä kerjuulle.

Ei silti puhunut ahdistuksesta. Totesi olleen pakko.

Siksi ei ole ollenkaan selvää, miten nykynuorison henkinen tila vertautuu menneeseen aikaan. On kuin yrittäisi katsoa rinnakkain kahta tv-elokuvaa, joissa tekstitykset ovat eri sanakirjoista.

Lisäksi moni on jo unohtanut, millaista oli olla ahdistunut nuori.

Mutta pettymykset ja vastoinkäymiset olivat ja ovat osa elämää. Sen me olemme oppineet, ja se pitäisi opettaa myös nuorille.

Suurin osa unelmista ei toteudu. Tämä on hyvä sisäistää jo nuorena. Psykovalmentajien voit-olla-mitä-tahdot -hehkutus on valheellista markkinapuhetta.

Elämän ei ole edes tarkoitus olla koko ajan kivaa. Ilman ajoittaista epätoivoa ja pahaa oloa, kutsuttiinpa sitä millä nimellä hyvänsä, vähäisetkään saavutukset eivät tuntuisi miltään.

Kyllä koko miehestä meni arvostus, kun on mukana siinä yliopiston woke öyhötykssessä. Antaa poliitikkojen tehdä työnsä ja pysykööt kosmologian proffessorit kaukoputkiensa kimpussa.

Epäonnistuminen on niin keskeinen osa ihmisen kasvua, että oikeastaan kouluissa pitäisi olla siihen liittyvä oppiaine. Jo nuorisokasvatuksen kannalta vanhempien pitäisi kertoa avoimemmin epäonnistumisistaan.

Kuten esimerkiksi: koulussa en osunut pesäpalloon, en oppinut laulamaan enkä koskaan voittanut hymypoikapatsasta. Yliopistoon menin lukemaan psykologiaa. En oikeastaan tiennyt, mitä halusin. Olin kehnohko opiskelija. Sitten yritin filosofiaa, onnistumatta. En ymmärtänyt juuri mitään.

Olin jo luopunut toivosta, kun puolivahingossa ajauduin teoreettiseen fysiikkaan. Siinä pärjäsin yllättäen, vaikka koulussa olin inhonnut fysiikkaa.

Kun luen nuorten valittavan, ettei heillä ole tulevaisuutta tai etteivät he koskaan tule saavuttamaan mitään, ajattelen: mistä te sen tiedätte?

Sattuma sorvaa lähes aina elämän uuteen uskoon. Tarvitsee vain tarttua hetkeen, kuten Horatius kaksi vuosituhatta sitten julisti.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Mitä hän tietää pettymyksestä ja ahdistuksesta? 

Hän on saanut käydä koulut ja yliopistot kun kilpailua ei ollut, sai olla kirjoilla rajatta yliopistolla. 

Hyvät hälle jos ei ollut kotona väkivaltaa, mielenterveysongelmia. Moni muu hakattiin elinikäisille traumoille, hyväksikäytettiin rikki, poljettiin itsetunto ja minuus olemattomiin. 

Oliko hyvä, että ei osattu sanoittaa traumoja ja tunteita, vaan siirrettiin ne jälkikasvun traumoiksi..? 

Ihme tyyppi. 

Miksi boomerit saa päättää omasta mielipiteestä oikean tavan määritellä asioita ja kullata ne "hyväksi elämäksi ja totuudeksi"?

Muistaakohan tyyppi mitä oli lapsikuolleisuus, tapaturmatilastot ja naisiin kohdistuva hyväksikäyttö tuolloin? 

Ne hän kuittaa vaan kevyesti sillä, että ei ajateltu liikoja. Hmm. Miten tuo mitätöinti kuulostaakin  tutulta.. 

Nuorille pitää luoda tulevaisuudenuskoa. Piste. En tiedä onko hänellä omia lapsia, mutta kenellä tahansa on ja välittää lapsistaan, tietää miten tärkeää ovat unelmat, usko niiden toteutumiseen ja toivo. Ehkä kaikkein tärkeintä koko elämässä. Joten en voi olla samaa mieltä.

Etenkin jos lapsi on jo pienestä pitäen nähnyt kurjuutta ja kokenut vastoinkäymisiä. Tällä lapsella ei ole mitään harhakäsitystä, että elämä olisi yhtä hattaraa eikä se ole vanhemman tehtävä, ottaa luoja pois.

Positiivinen realismi, sitä kannatan. Pessimismi on sieltä minne aurinko ei paista.

Mitkäs kosmologin meriitit riittää tällaiseen julkiseen analyysiin? Kysytäänkös vaikka psykiatreilta, psykologeista, kasvatustieteilijöiltä, sosiologeilta ja neurologeilta tähän juttuun kommentit, niin saadaan vähän luotettavampaa perspektiiviä. 

Luoja tarkoitti luuloja

7

Jaahas, että sellainen mielipahan purkaus häneltä.

Lähtökohta tuolle ajattelulle on se, että nuorten elämä on liian helppoa tai edes helppoa. Miten kukaan voi määritellä niitä lähtökohtia noin puusilmäisesti? Lapsettomien suusta olen kuullut ennenkin vastaavia mielipiteitä.

Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Mummoni on saman ikäinen kuin tuo kosmologi. Hän oli ääriköyhästä perheestä ja joutui piiaksi taloon, jossa oli halvaantunut suurperheen äiti. Mummoni oli tuolloin 13, arka ja piesty lapsi.

15-vuotiaana hän synnytti lapsen talon isännälle. Arvatkaa miksi häntä nimitettiin ja miten häntä kylällä kohdeltiin.. Hän joutui elämään isännän jalkavaimona synnyttäen kolme lasta alle 20-vuotiaana, koska ei ollut paikkaa minne mennä. Kun emäntä kuoli ja isäntä nai hänet, niin hän alkoi säästää saappaan varteen hiljaa rahaa ja lopulta pakeni Ruotsiin lapsineen sitä väkivaltaa ja kauhua siskonsa luo, joka oli sinne vähän aiemmin lähtenyt. 

Kyllä ainakin mummoni on kertonut ahdistuksesta, pelosta ja toivottomuudesta. Ja on silti empaattinen nykynuoria kohtaan. 

Miksi Kari Enqvist ei tähän kykene? 

Oikein erikseen pitää opettaa lapsille ja nuorille miltä pettymys tuntuu, miltä tuntuu vastoinkäymiset. Harvoin tulee luettua mitään yhtä typerää.

Naurattaakin ajatus, että jollain nuorella olisi muka ahdistus pesäpalloon osumattomuuden tai laulunumeron vuoksi..

Tai että nuori voisi mennä kokeilemaan huvikseen pysyykö psykologian opinnoissa kiinni - nykyisin kilpailluin ala, pääsykokeisiin aletaan valmistautua vuosia etukäteen. 

Kuule Kari, maailma oli kovin simppeli kun sinä olit nuori. Tämä kirjoitus näytti hirveän selkeästi sen kuinka yksinkertainen näkymä sinulla on.

Niin, se edellisen sukupolven ahdistus kaadettiinkin lasten ja lastenlasten niskaan ja nyt pilkataan kun nuoriso voi huonosti. Ah.

Nämä on vanhemman sukupolven klassikkoja: lapsen lohduttaminen on lapsen paapomista, ja enempi vitsaa, vähempi lämpöä niin hyvä tulee.

Nuo keinot perustuivat keinottomuuteen.

Sota-ajan lapset saivat kokea kaiken, tukkapöllyn, vyöllä pieksemiset, alkoholismin. Vanhemmat eivät jaksaneet sen enempää.

Syy oli traumat, joita työnnettiin lasten käsiteltäväksi. Ei se tehnyt niistä lapsista sankareita ja parempia kuin nykylapset, vaan sodan uhreja. Onneksi nykytietämys psykologiasta, traumoista, lasten kehityksestä ja kasvatuksesta on jo edennyt. 

Tuo ikäpolvi glorifioi sitä lapsuuttaan, kultaa muistot, ovat siinä vaiheessa elämässään, että antavat anteeksi vanhemmilleen, muttei se liity mitenkään nykylapsiin, joilla on omat vastoinkäymisensä kannettavanaan. Materiaalienen hyvä ei korvaa henkistä poissaoloa, arvojen koventumimista, tehokkuusajattelun lisääntymistä. Toista oli työnteko 60-80-luvulla kuin nykypäivänä, jolloin revitään vanhemmista kaikki tehot irti.

Vierailija kirjoitti:

Naurattaakin ajatus, että jollain nuorella olisi muka ahdistus pesäpalloon osumattomuuden tai laulunumeron vuoksi..

Tai että nuori voisi mennä kokeilemaan huvikseen pysyykö psykologian opinnoissa kiinni - nykyisin kilpailluin ala, pääsykokeisiin aletaan valmistautua vuosia etukäteen. 

Kuule Kari, maailma oli kovin simppeli kun sinä olit nuori. Tämä kirjoitus näytti hirveän selkeästi sen kuinka yksinkertainen näkymä sinulla on.

Nuo oli Karin ahdistuksen kohteita. Samalla tuli vain paljastaneeksi kuinka helppo elämä hänellä on ollut, kun harmitus on ollut sitä tasoa ettei saanut hymypoikapatsasta, eikä psykologian opinnot napannut. Ihan hyvä ettei napannut, olisi saattanut saada aikaan melkoista vahinkoa, jos olisi pitänyt vastaanottoa. Mutta sinänsä ei yllätä, 50-luvulla syntyneillä on yleisesti ottaen aika heikot tunnetaidot.

Minä ahdistuin ja petyin kun laman aikaan juoppohullu isänä hakkasi päätäni seinään hiuksista kiinni pitäen ja pieksi äitiäni, sisaruksiani tai koiraani viikonloppuisin kun katselimme sivussa voimattomana. Rikkoi tavaramme, käytti hyväksi. 

Isäni mielestä valitamme myös turhasta, hän pitää Enqvistin ajatuksista. 

Äiti -82

Enqvist on täynnä itteensä ja heikko omalla alallaan. 

Miksiköhän noin hyväosainen mies on näin katkera? Oikein viha ja halveksunta nuoria kohtaan tihkuu sokerilla kuorrutettujen lauseiden välistä. Ja narsistit kilvan sitä juttua hehkuttaa.