Palveluseteli, hammashoito, eka kerta ikinä, apua, en tajua hohhoijaa
Tämä on kyllä niiiiiiin perusjuttu, että kuvittelee saavansa loistavan tilaisuuden. Todellisuudessa sitten kaikki onkin pelkkää säätämistä eikä kukaan tiedä mistään mitään🙄 tarjottiin palveluseteliä kunnallisen sijaan, ja toki sitten tartuin tilaisuuteen tämän kerran. Aina ennen olen vain mennyt yksityisen sivuille, sieltä valinnut ajan ja maksanut itse ja that's it. Nyt on poikkeuksellinen tilanne ja pitäisi yrittää pihistää vielä hetki, MUTTA...
Näiden omavastuuosuuksien takia säästäisin paljon enemmän menemällä ihan vain suoraan sinne sivuille klikkailemaan itselleni sopivan ajan ilman mitään palvelusetelip*skoja.
Eihän siinä ole mitään logiikkaa.
Olen lähes satavarma, että siihen omavastuuosuuteen on laitettu tarkoituksella korkein mahdollinen hinta, mutta en minä todellakaan mene mihinkään ennen kuin tiedän mitä minulta oikeasti tullaan veloittamaan🙄🙄😑 Keneltä tahansa kysyy niin vastaus on että juu kyllä se on se hinta ja juujuu pitää varautua siihen. Haluavat vain luistaa vastuustaan sanomalla noin, niin kukaan ei sitten voi jälkeenpäin valittaa. V*ttu sen palvelusetelin idea on auttaa, ettei tarvitse maksaa itse kuin pieni osa. Pääsisin alle 80 eurolla tuossa naapurihammaslääkärissä ilman toimistomaksua ja ilman mitään palveluseteleitä🙄 että ihan ei nyt täsmää.
Kommentit (56)
Sanon nyt uudestaan, että olen siirtynyt ihan täysin yksityiselle sen jälkeen, kun maksuton hammashoito loppui. Koko aikuisikäni Ai olen käynyt muutamia hassuja kertoja julkisella ja ihan täysin omilla rahoillani ilman mitään avustuksia, paitsi kels-korvaus.
Ap
Että kenenkään ei tarvitse huudella mitään pummi-juttuja, kun kerran elämässäni yritän hyödyntää tällaista palse-p*skaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt uudestaan, että olen siirtynyt ihan täysin yksityiselle sen jälkeen, kun maksuton hammashoito loppui. Koko aikuisikäni Ai olen käynyt muutamia hassuja kertoja julkisella ja ihan täysin omilla rahoillani ilman mitään avustuksia, paitsi kels-korvaus.
Ap
Aikana*
Itse kyllä pääsin paljon halvemmalla, kun sain palvelusetelin. Siinä valitaan se yksityinen, joka ottaa vastaan palvelusetelipotilaita. Hän tekee tarkastuksen ja antaa arvion, mitä tuohon palveluseteliin tehdään. Ja voit toki ottaa lisää hoitoja omalla kustannuksellasi.
Minusta tuo on hyvä systeemi, kun julkinen hoito ei vain vedä.
Mikä omavastuu? Itse hoidatin hampaat joskus palvelusetelillä. Pari paikkausta ja suuhygienistikäynti. En muista, että mulle olisi annettu mitään omavastuuosuusarviota. En siis käynyt ensin julkisella puolella, eli eivät olisi osanneet arvioida sitä, paljonko maksaa. Muistikuvani mukaan käynnit olivat halpoja.
Soita ja kysy, itse kävin Espoon palvelusetelillä siinä halvimman hintatason paikassa, tarkastuksesta piti maksaa itse 66,20e ja hoitajan tekemästä hammaskiven poistosta (1 tunti) 62,80e.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä pääsin paljon halvemmalla, kun sain palvelusetelin. Siinä valitaan se yksityinen, joka ottaa vastaan palvelusetelipotilaita. Hän tekee tarkastuksen ja antaa arvion, mitä tuohon palveluseteliin tehdään. Ja voit toki ottaa lisää hoitoja omalla kustannuksellasi.
Minusta tuo on hyvä systeemi, kun julkinen hoito ei vain vedä.
No kun minäkin ajattelin, että palveluseteli on sama kuin lahjakortti. Mutta koska ikinä en ole tällaista käyttänyt enkä mene hammaslääkäriin tietämättä hintaa, yritin selvittää että mitä tuo hirveä omavastuuosuus tarkoittaa ja pitääkö siihen luottaa vai ei. Vaan eipä keneltäkään saa mitään vastausta kun yrittää selvittää🙄🙄
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nämä ovat aina sellaista haista p*ska-auttamista. Ollaan auttavinaan, mutta todellisuudessa aiheutetaan vain lisää ja lisää ongelmia ja epävarmuutta hinnoista ja lopulta ei edes uskalla varata aikaa, kun ei tiedä mitä se oikeasti maksaa. 😑
Antaahan ne sinulle hinta-arvion, kun vain kysyt.
Itse sain palvelusetelipotilaana rtg-kuvankin, mikä olisi yksityisellä maksanut maltaita.

Nuokin ovat hirveitä hintoja ja kyseessä kuitenkin perustoimenpiteet ja tekijänä vain hoitaja. Työttömällä ei ole edes tuollaiseen varaa.
Mikä tätä puhelintakin vaivaa. Kela-korvaus*
Tuo on tyhmä systeemi. Eikö voisi olla niin, että jokaiselta veloitetaan maksimissaan vaikka 50€ per käynti, ihan sama mitä toimenpiteitä tehdään. Olisi selkeämpi ja oikeudenmukaisempi.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä pääsin paljon halvemmalla, kun sain palvelusetelin. Siinä valitaan se yksityinen, joka ottaa vastaan palvelusetelipotilaita. Hän tekee tarkastuksen ja antaa arvion, mitä tuohon palveluseteliin tehdään. Ja voit toki ottaa lisää hoitoja omalla kustannuksellasi.
Minusta tuo on hyvä systeemi, kun julkinen hoito ei vain vedä.
Tuleehan siinä muutama kymppi omavastuuta joka käynnistä, mutta huomattavasti halvemmalla pääsin verrattuna pelkästään privaattimaksuihin.
Palvelusetelillä yksityiselle hammaslääkärille.
Tarkatus, RTG: n kuvat hampaista, kolmen hampaan paikkaus, maksoi minulle 235 euroa ja palveluseteli vielä päälle tuohon 69 euroa.
Eli 300 euron keikasta jäi maksettavaa minulle 235 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nämä ovat aina sellaista haista p*ska-auttamista. Ollaan auttavinaan, mutta todellisuudessa aiheutetaan vain lisää ja lisää ongelmia ja epävarmuutta hinnoista ja lopulta ei edes uskalla varata aikaa, kun ei tiedä mitä se oikeasti maksaa. 😑
Antaahan ne sinulle hinta-arvion, kun vain kysyt.
Itse sain palvelusetelipotilaana rtg-kuvankin, mikä olisi yksityisellä maksanut maltaita.
Huoh. Olen yrittänyt jo kysyä! Kaikki vain lässyttävät, että se palse.fi näkyvä omavastuuosuus pitää paikkansa. 😑 Minulle tulisi kirjaimellisesti paljon halvemmaksi mennä ilman palveluseteliä tuohon vieressä olevaan hammaslääkäriin, joten enpä nyt ihan usko tuota omavastuujuttua. Varmasti sanovat varmuuden vuoksi että joo se on se hinta mikä näkyy, ettei kukaan voi raivota jälkeenpäin, mutta tuo on todella raivostuttavaa kun varmuuden vuoksi annetaan väärää tietoa eikä asiakas uskalla edes mennä, kun ei tiedä PALJONKO SE OIKEASTI MAKSAA.
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt uudestaan, että olen siirtynyt ihan täysin yksityiselle sen jälkeen, kun maksuton hammashoito loppui. Koko aikuisikäni Ai olen käynyt muutamia hassuja kertoja julkisella ja ihan täysin omilla rahoillani ilman mitään avustuksia, paitsi kels-korvaus.
Ap
Miksi sinä tuota haluat korostaa. Näinhän meistä suurin osa on tehnyt.
Mutta kuulin tuosta palvelusetelimahdollisuudesta ja tartuin tilaisuuteen.
Tänä keväänä Helsingissä:
Halusin päästä hamastarkastukseen. Sain kunnalta palvelusetelin. Noudatin ohjeita ja varasin ajan yhteen sellaiseen hammaslääkäripaikkaan, jolta sai varattua ajan palvelusetelihoitoon. Ilmoitin ajanvarauksessa, että minulla on käytössäni palveluseteli. Menin hammaslääkäriin. Hampaani tarkastettiin ja otettiin myös röntgen. Tarjottiin myös käyntiä suuhygienistille, mutta koska lääkärin mielestä hampaani olivat muutoinkin todella hyvässä kunnossa, eikä niissä juuri mitään puhdistettavaa ollut, niin en halunnut aikaa suuhygienistille. Tarkastuksen jälkeen maksoin hammastarkastuksesta sen verran kuin olisi maksanut myös kunnallisella hammaslääkäritarkastus.
Vierailija kirjoitti:
Palvelusetelillä yksityiselle hammaslääkärille.
Tarkatus, RTG: n kuvat hampaista, kolmen hampaan paikkaus, maksoi minulle 235 euroa ja palveluseteli vielä päälle tuohon 69 euroa.
Eli 300 euron keikasta jäi maksettavaa minulle 235 euroa.
Hirveitä hintoja ovat. Tällaiseen ei ole köyhillä varaa. Köyhillä ei yksinkertaisesti ole mahdollista hoitaa hampaitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt uudestaan, että olen siirtynyt ihan täysin yksityiselle sen jälkeen, kun maksuton hammashoito loppui. Koko aikuisikäni Ai olen käynyt muutamia hassuja kertoja julkisella ja ihan täysin omilla rahoillani ilman mitään avustuksia, paitsi kels-korvaus.
Ap
Miksi sinä tuota haluat korostaa. Näinhän meistä suurin osa on tehnyt.
Mutta kuulin tuosta palvelusetelimahdollisuudesta ja tartuin tilaisuuteen.
Katso millä palstalla olemme ja mieti sitten miksi haluan korostaa. Yritän saada neuvoja enkä jaksa, että ketjuun tullaan huutelemaan kaikkea p*skaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä pääsin paljon halvemmalla, kun sain palvelusetelin. Siinä valitaan se yksityinen, joka ottaa vastaan palvelusetelipotilaita. Hän tekee tarkastuksen ja antaa arvion, mitä tuohon palveluseteliin tehdään. Ja voit toki ottaa lisää hoitoja omalla kustannuksellasi.
Minusta tuo on hyvä systeemi, kun julkinen hoito ei vain vedä.
No kun minäkin ajattelin, että palveluseteli on sama kuin lahjakortti. Mutta koska ikinä en ole tällaista käyttänyt enkä mene hammaslääkäriin tietämättä hintaa, yritin selvittää että mitä tuo hirveä omavastuuosuus tarkoittaa ja pitääkö siihen luottaa vai ei. Vaan eipä keneltäkään saa mitään vastausta kun yrittää selvittää🙄🙄
Kukas sitä voi tietää, ennenkuin on nähnyt suusi. Eka käynnillä tehdään arvio ja sen mukaan edetään. Palveluseteliin taisi kuulua tarkastus ja oliko pari toimenpidettä?
En enää muista, mutta itselle ei jäänyt mitään hirveää maksettavaa.