Lue keskustelun säännöt.
Burnout johtuu lapsista
16.06.2024 |
Minulla ei vielä ole työuupumus- tms. diagnoosia, mutta mietin että kuinkahan usein loppuunpalamisen taustasyynä on lapsiperhearki?
Yleensä loppuunpalaminen yhdistetään työelämän vaatimuksiin, mutta onko totuus sittenkin se että lapsiperhearki vie noin sata prosenttia kapasiteetista ja maanantaina työviikon alkaessa on valmiiksi täysin loppu?
Kommentit (61)
Pienet lapset kotona eivät ainakaan helpota asiaa, joten on tuossa totuuden siemen. Sen yhden kerran, kun olen itse horjunut loppuunpalamisen rajalla, lapset olivat 3-4 ja 5-6-vuotiaat. Sinkkuna ja lapsettomana olisin voinut rauhassa viettää töissä illat ja viikonloput, nyt en voinut enkä halunnut, joten paperipinot vain kohosivat työpöydällä ja stressasivat, vaikka niitä miten "lapioi" työpäivien aikana. Aivan hullu paikka se oli kyllä olla töissä, ei tullut ikävä kun vuoden määräaikaisuus päättyi. Seuraavassa työpaikassa ei mitään ongelmia, vaikka lapset oli edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten et vait ole äidiksi sopiva. Ei kaikista naisista ole äideiksi ja rehellistä olisi myöntää se, eikä kaataa ärtymystään lapsiin. Oma äitini oli aina kaikista tekemisistäni ärtynyt ja kaatoi kaiken vastuunsa aina isälle, joka teki huomattavasti pidempiä työpäiviä, mutta kykeni olemaan minulle silti paljon enemmän tukena kuin aina huutava äiti, jota kiinnosti lopulta vain se, mistä löytää uusi mies, jolle valittaa ns. raskaasta elämästään.
Lapsiperhearjen stressaavuuteen voi itse vaikuttaa. Esim. jos lopettaa sanoittamisen ja korvaa sen kurilla, niin lasten käytös helpottuu. Tai jos poistaa lapsilta harrastukset ja sen sijaan kehottaa lapsia keksimään tekemistä ihan ilman valmentajaa, niin ei tarvitse enää tehdä harrastuskyydityksiä eikä käydä seuran talkoissa.
Lapsesi eivät ole pyytäneet syntyä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearjen stressaavuuteen voi itse vaikuttaa. Esim. jos lopettaa sanoittamisen ja korvaa sen kurilla, niin lasten käytös helpottuu. Tai jos poistaa lapsilta harrastukset ja sen sijaan kehottaa lapsia keksimään tekemistä ihan ilman valmentajaa, niin ei tarvitse enää tehdä harrastuskyydityksiä eikä käydä seuran talkoissa.
Kun ulkoistaa kasvatuksen R-kioskin taakse narkeille ja pultsareille, ei tarvi tehdä mitään.
Sitten teini-iässä se poliisin soitto saattaa tietty aiheuttaa sressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidä hankkia lapsia jos jo työssäkäyminen tuntuu liian raskaalta
Ja sitten on ne sata liikkuvaa osaa, joihin et pysty vaikuttamaan. Mulla erityislapsi ja sekö oma että puolison vakava sairastuminen liki peräkkäin johtivat burnoutiin. 20 v myöhemmin meillä on kaikki hyvin; se lapsi on itsenäinen aikuinen, puoliso selvisi työkyvyttömyyseläkkeelle ja minä simppeliin duunarinhommaan, jota teen osa-aikaisena. Onneksi ikä suojaa jo pahemmalta raadannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla vaatimukset sekä työelämässä, että vanhempana kasvaneet? Olisi hyvä, että Suomessakin olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä osa-aikatyötä.
Vaikeinta minulle on ollut teini-ikäisen ahdistuneen nuoren kasvattaminen samalla kun käyn kokoaikatöissä. Joka päivä sai pelätä lapsen lopullista sekoamista ja itsetuhoisuutta, piti kiskoa häntä kouluun ja terapiaan ja milloin mihinkin pakolliseen menoon. Syöminen ei sujunut, nukkuminen ei sujunut, kaikessa piti ponnistella kohtuuttomasti. Meinasin uupua niin pahasti, että työkyky oli mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearjen stressaavuuteen voi itse vaikuttaa. Esim. jos lopettaa sanoittamisen ja korvaa sen kurilla, niin lasten käytös helpottuu. Tai jos poistaa lapsilta harrastukset ja sen sijaan kehottaa lapsia keksimään tekemistä ihan ilman valmentajaa, niin ei tarvitse enää tehdä harrastuskyydityksiä eikä käydä seuran talkoissa.
Tässä nopeasti lapset järjestävät kaikenlaista puuhaa, varastelua, päihteitä ja turhautunutta sekoilua, huomion hakemista kaikenlaisella rajojen testaamisella. En suosittele.
No en nyt ihan noin sanoisi. Minulla on kaveri joka sai burnoutin ja hänellä yksi aikuinen lapsi. Toinen kaveri joka jäi burnoutin takia pitkälle saikulle on lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työstä johtuu. Ainakin omassa lähipiirissä burn outin on saanut lapseton ystäväni, yhden aikuisen lapsen äiti, yhden ekaluokkalaisen äiti. Yhdellä on ollut kolme lasta, mutta aivan selvä asia oli, että johtui työstä. Itse olin samassa työssä ja työkaverin ollessa sairauslomalla niin irtisanouduin työn vuoksi.
En nyt sanoisi burniksen johtuvan lapsista. Kyllä siinä ovat suurelta osin vaikuttamassa työelämän itsensä tuomat paineet sekä yksilön omat elämisen vaatimukset.
Lapset ovat oikeasti rikkaus siihen elämään. Se, mikä lapsiperhearjesta raskaan tekee, on nimenomaisesti työelämän vaatimukset ja joustamattomuus. Nämä heijastuvat suoraan siihen arkeen vaikuttaen niin monella tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset vaikuttaa todella paljon jo ihan sieltä syntymästä saakka evoluutio on jostain syystä keksinyt että nyt ois äidille todella kiva antaa todella suuri riski masentua, vaikka ennen ei ois moisia oireita edes ollut...
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten on ne sata liikkuvaa osaa, joihin et pysty vaikuttamaan. Mulla erityislapsi ja sekö oma että puolison vakava sairastuminen liki peräkkäin johtivat burnoutiin. 20 v myöhemmin meillä on kaikki hyvin; se lapsi on itsenäinen aikuinen, puoliso selvisi työkyvyttömyyseläkkeelle ja minä simppeliin duunarinhommaan, jota teen osa-aikaisena. Onneksi ikä suojaa jo pahemmalta raadannalta.
Jo 1990-luvulta alkanut stressi on nyt siinä pisteessä, etten jaksa enää päivääkään tätä. Uskon osa-aikatyön olevan jossain kohtaa mahdollista kyllä. Mitään asiantuntijatyötä en ota vastaan, en pysty.
Olen useamman korkeakoulun käynyt, hakenut apua jo noin 25 vuotta (toisaalta jo 80-luvulla on ollut seurantajakso), mutta mitään apua en ole saanut mistään. "Ammattilaisten" täysin turhaa pulinaa ja heitteillejättöä sitäkin enemmän.
Minä olen vammoistani huolimatta tottunut hakkaamaan päätäni graniittiin sitkeästi ja tällä kertaa en aio antaa periksi ja olla se reipas suorittaja, joka on oikeasti kohta haudassa. Minä olen vastuussa lapsistani ja tämän vastuun kannan hautaan saakka puhtaasta rakkaudesta.
P.s. loput voivat painua vaikka vttuun/hlvettiin ihan valintansa mukaisesti.
Aivan varmasti voi johtua lapsista. Olen aina aivan poikki jo yhden päivän jälkeen, jonka olen viettänyt alle kouluikäisen kummilapseni seurassa. Aina mietin että miten ihmiset jaksavat jos joutuvat joka päivä kestämään sellaista. Olen erittäin tyytyväinen etten ole hankkinut lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti voi johtua lapsista. Olen aina aivan poikki jo yhden päivän jälkeen, jonka olen viettänyt alle kouluikäisen kummilapseni seurassa. Aina mietin että miten ihmiset jaksavat jos joutuvat joka päivä kestämään sellaista. Olen erittäin tyytyväinen etten ole hankkinut lapsia.
Mikä ongelma siinä on? Kai lapsen saa aisoihin jos haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti voi johtua lapsista. Olen aina aivan poikki jo yhden päivän jälkeen, jonka olen viettänyt alle kouluikäisen kummilapseni seurassa. Aina mietin että miten ihmiset jaksavat jos joutuvat joka päivä kestämään sellaista. Olen erittäin tyytyväinen etten ole hankkinut lapsia.
Se on kuitenkin erilaista, kun lapsi on oma. Vanhempi esim. tuntee lapsena täysin ja pystyy ennakoimaan eikä tarvitse olla varuillaan, ei tule suostuttua jokaiseen juttuun saman päivän aikana niin kuin kivalla kummilla ehkä tulee jne. Toki lapsen kanssa silti väsyy jokainen vanhempi joskus, mutta ei yksi päivä näyttäydy samanlaisena kuin vanhemmuus.
Syytä vain lapsia. Älä missään nimessä etsi vikaa itsessäsi.
Siltä se vähän näyttää, että perhe-elämä siihen vaikuttaa myös eikä pelkkä vaativa työ. Tälläkin palstalla moni kertoo, kuinka pääsee töihin "lepäämään" tai kuinka pitkä ajomatka työpaikalle on sitä omaa aikaa. Jos kotona on noin rankkaa ja työ on vaativaa niin en ihmettele uupumista. Varmasti myös katkonaiset yöunet huonontavat keskittymistä työssä. Itsellä ei ole miestä mutta en voi hankkia lasta yksin, sillä en todellakaan jaksaisi käydä silloin töissä jos lapsi ei olisi aina 100% helppo.