Lue keskustelun säännöt.
Masentaa :( sanoin 6v lapselleni, että en jaksa häntä enää.
13.02.2011 |
Viimeiset kaksi viikkoa tullut pk:sta vain huonoa palautetta ja kotonakaan ei uskoisi mitään.
Sanoo vastaan tosi pahasti lähes aina nykyään.
Tänään kilahdin ja sanoin, että mun on varmaan pakko soittaa jonnekin ja pyytää apua niin, että muutat pois kotoa.
Siitähän tietenkin sitten itku lapselle tuli ja hätä :(
Mua harmittaa tosi paljon sanominen mutta sillä hetkellä se tuntui oikealta.
Nyt nukkuu jo mutta täytyy huomenna heti aamulla jutella ennen päiväkotiin menoa.
Kertokaa vinkkejä millä saisin järkeä tuohon lapseen, että pitää yrittää edes uskoa ja totella aikuista?
Kommentit (10)
Kuulostaa samalta kuin meillä joskus 6-vuotiaan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanteessa. paska fillis sen jälkeen, mutta elämä on.
ymmärrän todellakin tuon tilanteen kun on aiva kädetön ja pulassa. 6-veenähän on yleensä toinen uhmavaihe.
tsemppiä.
Todella voimakastahtoinen ja "itsenäinen" kuusivuotias, joka ei usko eikä tottele. Pahasti tulee sanottua, kun ei kertakaikkiaan oma pää enää kestä. Ei tietenkään ole oikein tehty, mutta ihmisiähän äiditkin ovat.
Tsemppiä täältä kohtalotoverilta :-)
etta kaytos on ala-arvoista. Ala nyt aamulla ala pyytelemaan anteeksi. Kylla sita aiti saa sanoa etta ei jaksa enaa ellei kaytos muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä on niin paska fiilis itselläni :(
Väsyttää ja harmittaa niin se jatkuva palautekin päiväkodista vaikka totta tietenkin puhuvat.
Olisi niin kiva saada välillä jotain positiivistakin palautetta.
Moni on sanonut tämän 6v iän olevan haasteellinen mutta pakko myöntää, että yllätti todella paljon kuitenkin.
Ap
Joku 3-vuotiaan uhma on vähän eri asia.
Ehkä se lapsi kaipasikin oikeasti tuollaista pysäyttämistä?
Keskustele hänen kanssaan. Mitä hän itse ajattelee käytöksestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai te tajuatte, että 6-vuotias ottaa tuon aivan kirjaimellisesti ja tosissaan luulee äidin haluavan hänestä eroon. Teistä en tiedä, mutta minulle äitinä on tärkeintä, että lapset tietävät ettei äiti koskaan hylkää vaikka tulisi mitä.
Toki mitään peruuttamatonta ja hirveää ei ole tapahtunut. Kaikilta meiltä pääsee sammakoita. Sinuna ap pyytäisin kuitenkin anteeksi ja selittäisin ettei äiti olisi saanut sanoa niin, mutta miksi sellainen lipsahdus kuitenkin pääsi.
Jatkossa kannattaa keskittyä tekemään kaikkea kivaa yhdessä niin, että teillä molemmilla olisi hauskaa yhdessä. Mieti tarkkaan tilanteet, joissa alat rajaamaan ja pitämän kuria. Kun siihen ryhdyt niin sitten pidät siitä tiukasti kiinni etkä lipsu yhtään. Perheneuvola olisi varmasti ihan hyvä mahdollisuus ajatellen jo ap:n jaksamista. Kovasti voimia rankkaan tilanteeseen!
Toivottavasti et enää käytä sitä. Yleensä se tepsii, koska lapsi uskoo että aikuinen voi niin todella tehdä.
Minulle on sanottu näin, kun olin lapsi. Pelkäsin sen toteutuvan. Ja kärsin yhä asiasta.
Samaan sarjaan kuuluu kommentit äitien/isien suusta esim kaupassa: nyt pitää lähteä, jos et tule jäät tänne, hei hei...
Ikinä en ole omilleni noinkaan sanonut. Virheetön en ole minäkään, mutta hylkäämisellä en ole uhannut.
Lapsi ei luota sinuun - eikä syyttä-
Hae apua perheneuvolan kautta. lapsen on voitava luottaa, että vanhempi ei hylkää.
Etsii selvästi rajoja. Niitä on nyt pystyttävä asettamaan, mutta ei hampaat irvessä.