Lue keskustelun säännöt.
Jossakin syvällä mielessä kaihertava tyhjyyden ja kaiken merkityksettömyyden tunne
04.06.2024 |
Tunnistaako kukaan muu?
Itsellä tämä ilmenee niin että olen tavallaan ihan onnellinen ja teen asioita jotka tuo iloa ja mielihyvää. Tämä tunne ei vaan kestä kovin kauaa ja siltikin kaiken tekemisen lomassa mielestä kumpuilee ajatus ettei millään ole mitään merkitystä loppupeleissä. Ajatuksia siitä että miksi edes laitan näitä kukkapenkkejä kun ei tällä ole mitään väliä kumminkaan, pyöräillessä fiilis että ompa kaunis kesäinen luonto mutta mitäpä väliä silläkään on, kohta kuihtuu kaikki pois ja taas odotellaan melkein vuosi kevättä.. vähän huonoja esimerkkejä kun nuo kuulostaa enemmän pessimistiseltä ajattelutavalta, olen positiivisesti ajattelevaa sorttia kuitenkin pääasiassa.
Tulee siis sellainen jännä oman itsen irrallisuuden tunne, vähän kuin olisi "nuo kaikki muut elämäänsä elävät" ja sitten minä joka katselee kaikkea jostakin ulkopuolelta tai miten sitä kuvaisi. En tavallaan koe olevani tässä elämässä mukana? Hmm ei ehkä tuokaan täysin kuvaa sitä tunnetta mutta vähän sivuaa.
Toivottavasti joku ymmärsi jotain tästä hyvinkin sekavasta tekstistä.
Kommentit (13)
Hyvinkin tuttua. Luulen, että minulla nämä olotilat liittyy ikääni (55 v.). Olen aiempaa huomattavasti tietoisempi siitä, että omat elinvuodet alkaa olla vähissä ja/tai sairastuminen vakavasti on entistä todennäköisempää. Maaliviiva häämöttää ja pienet ennen iloa tuottaneet asiat tuntuu merkityksettömiltä. Töissä tekemisilläni ei tunnu olevan väliä, vaikka itse näen ne tarpeellisena. Vaikea keksiä asioita, jotka olisi niin merkittäviä, että viitsisin enää ponnistella niiden eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän mitä haet takaa. Musta tuntuu juuri tuolta. Enimmäkseen mietin, miksi en osaa nauttia vaikka ulkona paistaa aurinko ja on niin kaunista. Tunnistan itseni erityisherkäksi ja ennen tunsin kevään tulon ja kaiken sen luonnon kauneuden joka solulla. Nykyään tuntuu etten tunne muuta kuin surua ja kipua ja etten kuulu oikein minnekään. Vaikka on ihmisiä ympärillä olo on yksinäinen. Juuri mietin onko väärin kaivata syvempää yhteyttä. Tiedän olevani masentunut.
läheisen kuolema aiheutti minulle tuollaisia tunteita
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mitä haet takaa. Musta tuntuu juuri tuolta. Enimmäkseen mietin, miksi en osaa nauttia vaikka ulkona paistaa aurinko ja on niin kaunista. Tunnistan itseni erityisherkäksi ja ennen tunsin kevään tulon ja kaiken sen luonnon kauneuden joka solulla. Nykyään tuntuu etten tunne muuta kuin surua ja kipua ja etten kuulu oikein minnekään. Vaikka on ihmisiä ympärillä olo on yksinäinen. Juuri mietin onko väärin kaivata syvempää yhteyttä. Tiedän olevani masentunut.
Minä ajattelisin masennuksen olevan joku synkempi olotila? Kun kumminkin koen iloa ja olen aktiivinen monessa asiassa sekä luova. Ehkä juuri tuo syvemmän yhteyden puuttuminen yksi asia, joka vaivaa. En oikein koe sellaista kenenkään kanssa ja tuntuu hassulta kaivata jotain mitä ei edes ole saanut kokea, että voiko sellaista ollakaan edes mutta miten voin kaivata?! Minä toisaalta osaan nauttia mutta tuntuu kuin olkapäälläni istuisi lannistaja tmv, joka kertoo ettei mitään järkeä. (Ei tarvii ollakaan mutta silti joku puoli minussa toitottaa tuota.) Tai sitten toinen se miten katselen itseäni ulkopuolelta ja näen touhujeni turhuuden ja välillä jopa säälittävyyden. Ap
Tunnistan jossain määrin ja olen miettinyt voisiko nykyajan hektisyys ja jatkuva informaatiotulva (mm. älypuhelimet ja some) olla osaltaan syynä sille, ettei hetkestä osaa enää niin nauttia kuten ennen. Ihmisen keskittymiskyky ja tylsyydensieto on nykyään paljon heikompi kuin ennen, koska nykyään sitä sisältöä on kirjaimellisesti ääretön määrä, millä aikaansa voi kuluttaa ja aivojaan täyttää. Se luo rauhattomuutta ja irtaannuttaa tästä todellisesta maailmasta ja tästä hetkestä, kun on aina joku paikka mihin paeta todellisuutta, vaihtoehtoja on rajallisesti. Ennen oli päivän sanomalehti, jonka uutiset eivät päivittyneet reaaliajassa, joitain kirjoja hyllyssä ja tiettyjä levyjä ja elokuvia, ei rajatonta valikoimaa. Ei voinut käydä rajatonta dialogia tuntemattomien kanssa keskustelupalstalla, vaan piti sietää niitä omia ajatuksia paljon enemmän, tai soittaa vaikka jollekin tutulle, että mitä kuuluu, tai lähteä kävelylle ja saada siitä luonnosta ja ympäristöstä paljon enemmän irti, koska ei ollut muutakaan, ei osannut muunlaisesta edes haaveilla, ne omat eri tekemisen vaihtoehdot oli ymmärrettävissä rajoissa, ne pystyi sormin laskemaan, teenkö sitä tätä vai tuota. Et voinut vain päättää alkaa katsomaan lempi tv-sarjaasi nyt, vaan piti olla tv:n ääressä esim. keskiviikkona klo 20:00. Mahdollinen kävelylenkki piti ajoittaa sen mukaan. Maailma ja elämä oli yksinkertaisempaa, jos maailmalla tapahtui jotain nyt, et voinut millään saada sitä heti tietää, vaan sen näki sitten aikanaan seuraavan päivän lehdessä tai uutisissa, sillä oli turha päätänsä vaivata nyt. Ja kaikki muut ihmiset elivät yhtä verkkaisessa rytmissä. Täytyy sanoa että kaipaan tuota aikaa, täytän tänä vuonna 40 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkaat ihmiset usein tuntevat noin.
Missähän voisin olla lahjakas.. olisi kiva löytää joku oma juttu. No kädentaidot ehkä on yksi, näin kerskaillen sanottuna olen tähän mennessä osannut kaiken heti sen jälkeen kun on näytetty joku juttu miten se tehdään. Ja pitkään olin luullut että kaikilla on niin, kunnes olin keramiikkakurssilla ja suurin osa ei oppinut niitä tekniikoita vuodessakaan. Ap
Lievältä masennukselta kuulostaa. Oletko vaihdevuosissa? Estrogeeniheittelyt aiheuttaa tuollaista aaltomaista masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkin tuttua. Luulen, että minulla nämä olotilat liittyy ikääni (55 v.). Olen aiempaa huomattavasti tietoisempi siitä, että omat elinvuodet alkaa olla vähissä ja/tai sairastuminen vakavasti on entistä todennäköisempää. Maaliviiva häämöttää ja pienet ennen iloa tuottaneet asiat tuntuu merkityksettömiltä. Töissä tekemisilläni ei tunnu olevan väliä, vaikka itse näen ne tarpeellisena. Vaikea keksiä asioita, jotka olisi niin merkittäviä, että viitsisin enää ponnistella niiden eteen.
Ikävä kuulla että koet noin. Itse taas olen 30v ja koen että mitä elämällä on minulle tarjottavaa jos nyt jo koen näin, korkeintaan huolia ja murheita tiedossa vaan. Ap
Itselläni liittyy masennustaustaan, mutta masennusta ylläpitää osittain se tosiasia, etten pysty koskaan elämään kuten haluaisin.
Pitkäaikaistyöttömänä en voi asua omassa talossa, vaikka yliherkkyys melkein vaatisi sitä: inhoan naapureiden möykkää, kaupungin ääniä jne. enkä saa edes unta kunnolla niiden takia. Nyt vaan kiristelen hampaita tämänkin kesän, maalle kaivaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko asioiden arvo niiden pysyvyydestä?
Ehkä sinun täytyy elämänarvoja ja syvällisempiä asioita nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tyhjyys pitää täyttää jollain positiivisella tai neutraalilla. Ehkä on tarkoitus tankata kukkien kauneutta ja pieni aurinko, aallot. Ulkomailla on usein kesäisempää (rauhallisilla alueilla), jos ei ole liikaa kulttuurieroja, ellei pidä erityisesti niistä. Ulkona Suomessa on äkkiä koleaa ja kolkkoa, ellei ole pieni korkeapaine. Ja lähiömäistä paikoin. Ehkä jotkut eläimet, kukkien henki ja ihmiset tuovat merkityksiä. Tai omat ajatuksesi silloin kun löytyy väriä ja mielikuvitusta, tutkimista. Helpommin sanottu kuin tehty.
Lahjakkaat ihmiset usein tuntevat noin.