Entinen naapuri vainoaa
Juttu on kuin pohjanmaalla asuisi mutta asun hämeessä. Sinänsä outoa että edellisessä asunnossa asuin 5 vuotta. Ensin asuessa ei ollut mitään ongelmia, ei kenenkään kanssa. Mutta 3 vuoden asumisen jälkeen yläkerran naapuri päätti, että hän aloittaakin naapurin häirinnän joka satuin olemaan minä (olen hieman arka luonne, joten puolustamaan minusta itseäni ei ole). Kävi niin, että naapuri päivittäin teki erinlaista kiusaa pitkin päivää, aloitti aamulla huutamisen, huusi minun nimeäni ja uhkaili minua pihalla, käytävällä sekä huuteli asuntooni vaikka mitä kauheuksia.
Monen naapurin tiedossa oli, joten miksei hänenkin että teen 80% etätöitä, eli minä teen töitä kotoani. Hänellä ei ollut ymmärrystä tähänkään eläkeläisenä vaan kävi paukuttelemassa oveani sekä availemassa postiluukkuani huutaakseen sisään jotain mitä tuli ikinä mieleensäkään.
Jutusta tekee mielenkiintoisen se, ettei hän ketään muuta naapuria syytellyt ja vainonnut tällä tavalla. 2 vuotta myöhemmin myin tuon asunnon ja nyt olen asunut jokseenkin kaukana edellisestä paikasta, mutta 20 kilometrin päässä edellisestä paikastani.
Muutettuani hän jatkoi uuden naapurin kiusaamista sillä, että hän etsii nykyään minua ja väittää kaikille naapureille (tuttuja joiden kanssa olen tekemisissä), että kävisin päivittäin siellä, klo 7 - 21 koko tämän ajan hänen ovellaan sekä ulkona häiritsemässä hänen elämää ja että en käy työelämässä vaan olen siellä. Ja häiritsen kuulemma myös hänen uutta naapuriaan, koska olen kuulemma hänen vuokraisäntänsä.
Työssä käyn edelleen, jossa myös on vähennetty etänä olemisen mahdollisuutta taloudellisista syistä kaikilla työntekijöillä 40%:iin.
Nyt olen huomannut hänen seuraavan minua nykyisessä kaupungissani autollaan pitkin kyliä (en tiedä miten on saanut selville nykyisen paikkakuntani, naapuri kertonut? Lähin kaupunki toki lähellä entistä kylää), sekä hänen myös seisovan minun rivitaloni viereisellä parkkipaikalla päivätolkulla. Mistä voi olla kyse?
Kommentit (9)
Tuota...miten sinä kaupungissa ajellessasi huomaat, että joku (se naapuri) seuraa sinua?
Viet asian oikeuteen. Hanki todisteet/todistajat.
Tunnistan auton ja rekkarin. Seuraa pitkiä aikoja perässäni vaikka suunta ei varmasti ole sama. t. ap
Vierailija kirjoitti:
Viet asian oikeuteen. Hanki todisteet/todistajat.
Olisi hyvä jos entisistä naapureista kukaan suostuisi tähän, ehkä nykyinen asukas voisi suostua koska häiritsee myös häntä.
Vierailija kirjoitti:
Ennenkuin joku kysyy, olen ilmoittanut aikanaan isännöitsijälle joka sanoi että tarvitsee todisteita kyseisestä häirinnästä tai useamman asukkaan valituksen. Kumpaakaan näistä ei ole, koska nauhottaa ei saa lain mukaan ilman että siitä ilmoitetaan toiselle osapuolelle sekä entisistä naapureista kaikki kielsivät kyseisen häirinnän tapahtuneen, vaikka sitä tapahtui myös yöllä jolloin kaikki varmasti heräsivät. T. ap
No nyt taisi asia ratketa.
Kukaan ei ole kuullut sinua häirittävän ja autollakin joku sinua seuraa kapungilla.
Kyllähän ihmisen osoitteen saa helposti selville, jollei tämä ole varta vasten salannut tietojaan. Esim. Fonecta, digi- ja väestötietoviraston osoitepalvelu, haku auton rekkarilla, googletus ym... Konsteja on monia.
Houkuttele seuraamaan jonnekin sivutien metsätielle autonsa kanssa. Loput tiedätkin. Jos ei pikku käsirysy kiinnosta, niin tee rikosilmoitus ja hae korvauksia vainoamisesta ja lupa käsiaseeseen itsepuolustusta ajatellen.
Ennenkuin joku kysyy, olen ilmoittanut aikanaan isännöitsijälle joka sanoi että tarvitsee todisteita kyseisestä häirinnästä tai useamman asukkaan valituksen. Kumpaakaan näistä ei ole, koska nauhottaa ei saa lain mukaan ilman että siitä ilmoitetaan toiselle osapuolelle sekä entisistä naapureista kaikki kielsivät kyseisen häirinnän tapahtuneen, vaikka sitä tapahtui myös yöllä jolloin kaikki varmasti heräsivät. T. ap