Taas yksi tuttavaperheen lapsi paljastunut narkkariksi. Ei voi käsittää, hyvä perhe ja nuorta pidetty pumpulissa
Näin kuitenkin kävi. Tunnen perheen hyvin, joten tiedän ettei siellä ole mitään ongelmia. Lapsi on saanut aina kaiken ja enemmänkin, joten traumaa tuskin on. Koulussa pärjäsi hyvin yläasteelle saakka, mutta sitten lähti kaikki menemään huonosti. Nyt sitten puhutaan jo kovista huumeista ja varastelusta. Uskomattomalle tuntuu, että nuori, joka on saanut KAIKEN, on valmis heittämään sen menemään.
Kommentit (74)
Minä en voi sietää noita pumpuliperseitä jotka mokaa elämänsä. Ei mitään myötätuntoa. Sen ymmärrän jos pahalla traumataustalla alkaa narkkaamaan ja etsimään helpotusta oloonsa, mutta noita en.
Ei näille löydy välttåmättä mitään selitystä vanhempien tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Elämä on raakaa ja sattumanvaraista.
Weeteellä on weeteen ongelmat. Meidän suvussa ja tuttavapiirissä ei pahemmin narkkailla...
Niin. Oisko se sit se. Kaiken on aina saanut ponnistelematta ja tie on siloiteltu. Vastoinkäymiset tuntuu ylitsepääsemättömiltä kun niihin ei ole tottunut. Elämä tuntuu merkityksettömältä kun sen eteen ei ole tarvinnut tehdä mitään ja kaiken ja enemmänkin on jo saanut valmiiksi.
Pumpulissa kasvaneella lapsella ei ole ollut tarpeeksi jännitystä elämässään. Minkäkin muistan yhden hyvästä perheestä olevan, koulussa menestyneen kaverini varastelleen autoja jo 80-luvulla. Liiallinen turvallisuudentunne luo jännityksenkaipuuta.
Saattaa olla syynä juuri tuo liian vapaa kasvatus. Se yhdistettynä lyhytjänteiseen ja impulsiiviseen, heikkomoraaliseen luonteeseen niin se on menoa.
🇺🇦🇮🇱
Lapsella voi silti olla murheita. Koulukiusaamista, vaikeuksia kavereiden kanssa, ongelmia koulunkäynnin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei näille löydy välttåmättä mitään selitystä vanhempien tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Elämä on raakaa ja sattumanvaraista.
Näin on. Oma kaverini oli hyvästä ja häntä tukevasta perheestä, mutta aloitti käyttämään silti. Haki kicksejä niistä aineista, ei siinä sen kummempaa ollut. Hä jäi sitten koukkuun ja siinä meni elämä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Weeteellä on weeteen ongelmat. Meidän suvussa ja tuttavapiirissä ei pahemmin narkkailla...
No nämä eivät ole mitään weetee-porukkaa.
ap
No sekin, ettei opeteta oikeaa ja väärää, vastuun ottamista asteittain, itsensä ja muiden kunnioittamista (pitää huolta, ei tuhoa) on tavallaan kaltoinkohtelua tai ainakin kasvatusvastuun välttelyä. Itsekö se lapsi ja sitten nuori itsensä kasvattaa ja oppii toimillaan olevan seuraukset mielikuvittelemalla? Nuoret tarvitsevat ohjausta ja läsnäoloa, ei "kaikkea" ilman vastuuta.
Diagnosoimaton ADHD. Älykäs lapsi voi päästä peruskoulusta helposti läpi ilman ongelmia ja hyvällä todistuksella. Ongelmat tulevat myöhemmin kuormituksen kasvaessa. Moni saa diagnoosin vasta aikuisena, jos silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella voi silti olla murheita. Koulukiusaamista, vaikeuksia kavereiden kanssa, ongelmia koulunkäynnin kanssa.
Mitäs jos ei vaan ole mitään murheita? Elämä on helppoa, mitään ei vaadita, rahaa ja tavaroita saa, kaikki on tasaista. Onko näillä joku elämyshakuisuus kuitenkin taustalla? Aineet tarjoaa jännitteen "tylsästä" (lue: etuoikeutetusta) elämästä, mutta kun siihen kaninkoloon tippuu, ei sieltä enää helpolla ylös pääsekään.
Ja sitten sellainen havainto jonka olen tehnyt narkkareista (tunnen näitä, älkää kysykö miksi). Hyvin usein narkkareilla on persoonallisuushäiriöitä pohjalla, osalla ihan sitä narsististakin. Tämä on tullut vastaan niin usein, että kyse ei voi olla sattumasta. Aluksi luulin että aine muuttaa persoonaa, minkä se varmaan osin tekeekin, mutta sitten mietin että onko se lähökohtaisesti se syy heillä miksi aineet alkoi maistumaan. Kokivat olevansa lakien yläpuolella, hakivat kokemuksia, adrenaliinia jne. Olivat muita parempia mielestään ja narkkarithan pitää itseään jonakin salaklubina, jossa katsotaan hieman erikoisesti taviksia alaspäin. Aloittajan tapauksessa lapsi on ollut paapottu ja fiksu, voi hyvin olla persoonallisuusproblematiikkaa pohjalla.
Kun on aina saanut kotoa mitä haluaa, niin ei voi olla traumoja? Kuvitteletteko lapsien elävän elämäänsä jossain kuplassa, jossa ei ole muuta kuin isä, äiti, lapsi ja rahaa?
Kaffebulla kirjoitti:
Saattaa olla syynä juuri tuo liian vapaa kasvatus. Se yhdistettynä lyhytjänteiseen ja impulsiiviseen, heikkomoraaliseen luonteeseen niin se on menoa.
Tuollaisella luonteella voi lopputulos olla ihan sama, oli kasvatus sitten vapaa tai ankara. Ei näistä pitäisi vanhempia liikaa syytellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella voi silti olla murheita. Koulukiusaamista, vaikeuksia kavereiden kanssa, ongelmia koulunkäynnin kanssa.
Mitäs jos ei vaan ole mitään murheita? Elämä on helppoa, mitään ei vaadita, rahaa ja tavaroita saa, kaikki on tasaista. Onko näillä joku elämyshakuisuus kuitenkin taustalla? Aineet tarjoaa jännitteen "tylsästä" (lue: etuoikeutetusta) elämästä, mutta kun siihen kaninkoloon tippuu, ei sieltä enää helpolla ylös pääsekään.
Ja sitten sellainen havainto jonka olen tehnyt narkkareista (tunnen näitä, älkää kysykö miksi). Hyvin usein narkkareilla on persoonallisuushäiriöitä pohjalla, osalla ihan sitä narsististakin. Tämä on tullut vastaan niin usein, että kyse ei voi olla sattumasta. Aluksi luulin että aine muuttaa persoonaa, minkä se varmaan osin tekeekin, mutta sitten mietin että onko se lähökohtaisesti se syy heillä miksi aineet alkoi ma
Tarkennan vielä että kyse on nimenomaan kuiville päässeistä narkkareista joista olen nuo havainnot tehnyt. Eli aineet ei selitä sitä muuta kuin ehkä aivovauriona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella voi silti olla murheita. Koulukiusaamista, vaikeuksia kavereiden kanssa, ongelmia koulunkäynnin kanssa.
Mitäs jos ei vaan ole mitään murheita? Elämä on helppoa, mitään ei vaadita, rahaa ja tavaroita saa, kaikki on tasaista. Onko näillä joku elämyshakuisuus kuitenkin taustalla? Aineet tarjoaa jännitteen "tylsästä" (lue: etuoikeutetusta) elämästä, mutta kun siihen kaninkoloon tippuu, ei sieltä enää helpolla ylös pääsekään.
Ja sitten sellainen havainto jonka olen tehnyt narkkareista (tunnen näitä, älkää kysykö miksi). Hyvin usein narkkareilla on persoonallisuushäiriöitä pohjalla, osalla ihan sitä narsististakin. Tämä on tullut vastaan niin usein, että kyse ei voi olla sattumasta. Aluksi luulin että aine muuttaa persoonaa, minkä se varmaan osin tekeekin, mutta sitten mietin että onko se lähökohtaisesti se syy heillä miksi aineet alkoi ma
Ja mistä sinä ne murheet tiedät? Jos vaikka joku isäpuoli/ ukki/setä/eno tms olikin tykännyt hiippailla lapsen sänkyyn öisin??
Kaffebulla kirjoitti:
Saattaa olla syynä juuri tuo liian vapaa kasvatus. Se yhdistettynä lyhytjänteiseen ja impulsiiviseen, heikkomoraaliseen luonteeseen niin se on menoa.
Se on juuri se liberaali amerikkalainen ihanne. Sama juttu kuuluu heillä perustuslakiin ja on osa kapitalistista perusluonnetta.
Se että yksilö omistaa itsensä ja saa tehdä itselleen mitä huvittaa. Yksilönvapaudet kuuluu tärkeänä osana oikeistolaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kun on aina saanut kotoa mitä haluaa, niin ei voi olla traumoja? Kuvitteletteko lapsien elävän elämäänsä jossain kuplassa, jossa ei ole muuta kuin isä, äiti, lapsi ja rahaa?
Olen itse köyhästä, väkivaltaisesta ja traumaisesta perheestä ja minun on pakko tunnustaa, että ei kiinnosta aloituksen kaltaiset prinssit ja prinsessat pätkääkään. En tunne mitään empatiaa muuta kuin omaa viiteryhmääni kohtaan. Jos saa elämän valttikortit, niitä ei pidä pelata väärin. Niin moni ei saa, mutta pelaa paskoilla korteillakin kohtuullisen elämän. Miksi nämä vätykset tuhoavat kaiken vaikka tie on valmiiksi pedattu? Vihaksi pistää.
Ei raha ja kulisseista huolen pitäminen tarkoita, että olisi hyvä vanhempi.
Lasta ei ole kohdeltu kaltoin, senkin tiedän varmasti. Vanhemmat on ehkä antaneet lapselleen liikaa vaatimatta mitään. Hyvin itsekeskeinen ja huomionhakuinen oli lapsena, tosin aika fiksu.
ap