Tuntuuko teistä että olisitte edelleen noin parikymppisiä?

Tuntuu. Eihän se perusidentiteetti muutu iän myötä. 

Juu. Johtunee siitä/kin että ennen sitä kahtakybää kasvaminen oli pullollaan muutoksia - joku 5-vuotias on aivan erilainen kuin 15-vuotias - mutta  20v ei ole juurikaan eri kuin 30v. 

Tuntuu kuin olisi nuori, mutta kun nuorien aikuisten kanssa oikeasti juttelee niin on heillä ihan eri ajatusmaailma. Ovat itseriittoisia vaikka ei ole kokemusta mistään, naiiveja, idealistisia ja henkisesti kiinni vanhemmissaan verrattuna neljääkymppiä lähestyvään. Nuorille aikuisille sosiaalinen elämä on todella tärkeää, kun vanhemmat ei jaksa istua kuppiloissa randomien kanssa. Sen kun tietää että monikaan niistä ei tuo omaan elämään mitään lisää tässä vaiheessa ja kaikenlaiseen itsehoitoon menee vanhemmiten enempi aikaa.

Paikat on sen verran kipeänä etten todellakaan

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin olisi nuori, mutta kun nuorien aikuisten kanssa oikeasti juttelee niin on heillä ihan eri ajatusmaailma. Ovat itseriittoisia vaikka ei ole kokemusta mistään, naiiveja, idealistisia ja henkisesti kiinni vanhemmissaan verrattuna neljääkymppiä lähestyvään. Nuorille aikuisille sosiaalinen elämä on todella tärkeää, kun vanhemmat ei jaksa istua kuppiloissa randomien kanssa. Sen kun tietää että monikaan niistä ei tuo omaan elämään mitään lisää tässä vaiheessa ja kaikenlaiseen itsehoitoon menee vanhemmiten enempi aikaa.

Olen nelikymppinen ja henkisesti kiinni vanhemmissani. 

Kyllä ja ei. Olen 40v, ja todella monet jutut tuntuvat täysin samalta tai kiinnostavat samalla tavalla kuin parikymppisenä tai jopa teininä. Toisaalta ikä on tuonut perspektiiviä ja kykyä suhtautua asioihin rauhallisemmin ja neutraalimmin. Tuntuu hyvältä yhdistelmältä 🙂

Minä olen muuttunut aika paljon, kyspynyy ja kehittynyt paremmaksi ihmiseksi kuin millainen olin parikymppisenä. Tietenkään en tunne olevani ihan ikäiseni, vaan tunnen olevani n 40 v. Silloin nelikymppisenä olin vielä mielestäni tosi nuori, tapasin nykyisen miehenikin vasta vanhempana. Iso henkinen siirtymä, joka on aikuistanut ja saanut tuntemaan itsensä vanhemmaksi, eikä enää junioriksi, on ollut se, että oma lapsi on kasvanut aikuiseksi ja omat vanhemmat kuolleet. 

N54

Ei tunnu enkä kaipaa että tuntuisi. 

Peruspää on edelleen nuori, vaikka tietysti on osaamista ja tietotaitoa tullut matkan varrella lisää.

Peilistä tuijottaa joku muu kuin sisäinen minä. ;-)

Duunissa olen erityisasiantuntija omalla osaamisalueellani. Auton ratissa olen Eminemiä ikkunat alhaalla, tukka hulmuten luukuttava oma sisäinen itseni. Ulkoinen habitus muuttuu ja rapistuu, mutta sisäinen minä ei rapistu. 

Tästä jutellut mm. oman 80 v. äidin kanssa ja hänellä ihan sama. Fiilis omasta itsestä ei hupene iän myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin olisi nuori, mutta kun nuorien aikuisten kanssa oikeasti juttelee niin on heillä ihan eri ajatusmaailma. Ovat itseriittoisia vaikka ei ole kokemusta mistään, naiiveja, idealistisia ja henkisesti kiinni vanhemmissaan verrattuna neljääkymppiä lähestyvään. Nuorille aikuisille sosiaalinen elämä on todella tärkeää, kun vanhemmat ei jaksa istua kuppiloissa randomien kanssa. Sen kun tietää että monikaan niistä ei tuo omaan elämään mitään lisää tässä vaiheessa ja kaikenlaiseen itsehoitoon menee vanhemmiten enempi aikaa.

Olen nelikymppinen ja henkisesti kiinni vanhemmissani. 

No kannattaisi varmaan pikkuhiljaa alkaa itsenäistyä.

Kyllä, habitus ja mielenkiinnon kohteet. En voi käsittää, että ikä alkaa kohta vitosella :o

Ihan pihalla olen yhä vaikka teeskentelen muuta. Taidan olla jotain 12 ja 14 ikävuoden väliltä.

Silloin kun lapseni sai lapsen niin tajusin, että herranen aika minun pitäisi olla aikuinen! Sen jälkeen kauhistuin, että lapseni on tosiaan ollut joskus lapsi ja minun on annettu pitää elävää olentoa, vaikka en saa pidettyä edes helppohoitoisintakaan kukkasta hengissä kahta viikkoa pidempään. Sitten mietin, että niitä lapsia oli vieläpä useampi. Ja siis ei voi käsittää miten vastuutonta aivan kaikilta, minulta, yhteiskunnalta...

Ei, koska jokaviikkoinen parran ajelu, mulla ei kasva tasaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Paikat on sen verran kipeänä etten todellakaan

Se tässä pahinta onkin kun istuu paikallaan mihinkään ei satu ja kuvittelee olevansa nuorempi kuin lapsensa, mutta kun yrittää nousta ylös jopa kolottaa sieltä ja täältä. 

60v mummi

Tunnen olevani henkisesti nuorempi kuin olen (70), osaksi voi johtua siitäkin kun en ole saanut pahempia sairauksia toistaiseksi, esim. pääsen vapaasti liikkumaan. Musiikkimakuni on nuorena muodostunut Bestlesista, Rolling Stonesta ja sitä rataa jatkunut, tykkään rockista, hevistä. Ongelma on ikätoverini, jotka eivät ymmärrä ajatusmaailmaani, kun kuulemma ei tässä iässä voi kuunnella kuin klassista musiikkia (tykkään kyllä siitäkin) ja käydä kirkossa (käyn kyllä sielläkin aina välillä). Niinpä on välillä kurjaa kun ei tahdo saada seuraa kahviloihin, "kevyempiin" konsertteihin.

Tuntui että 5-vuotiaasta lähes 50-vuotiaaksi en muuttunut oleellisesti, koska kaikki se mitä olen aikuisenakin pitänyt tärkeimpänä hahmottui minulle jo aivan pikkulapsena, olin ajattelevainen luonne. Murrosikä ja aikuisuus toivat tietysti valtavasti kaikenlaista uutta, mutta ydinolemukseni ei muuttunut. Keski-ikään tultuani näytin yhä aika nuorelta mutta jollain lailla vaihdoin leiriä. En ole siitä lähtien enää odottanut juuri mitään juuri keneltäkään enkä ole lähtökohtaisesti kaivannut uusia järisyttäviä kokemuksia vaan olen valmis tyytymään tasaiseenkin arkeen.

Edelleen tahtoisin että oikeus toteutuisi, ihmisten elämä jotenkin normalisoituisi, luottamus palaisi ja tulevaisuus alkaisi näyttää valoisalta, nuorillekin.

Mieleni syövereissä olen edelleen 14-vuotias, katsomassa kotona Music TV:tä 😔

42v

Joo, itse asiassa mun ydinolemus tuntuu ihan samalta kuin silloin kun olin vaikka 4. Joo, ajatukset on muuttuneet, tunnemaailma on muuttunut, mutta se yhtenäinen läsnäolon tuntu, se joka katselee kaikkia tulevia ja meneviä ajatuksia ja tunteita, on ihan sama kuin pikkulapsesta asti. Ei se ikäänny eikä muutu.

Mä miellän itseni kolmekymppiseksi ja oikea ikä on aina ihan erikseen ajateltava/mietittävä.

Oli oikeasti järkytys tajuta, että esim Sanna Marin ei olekaan mua vanhempi eikä edes samoja ikiä vaan kymmenisen vuotta nuorempi.