Te, joiden vanhemmat erosivat, kun olitte lapsia. Oliko ratkaisu oikea?

Erosivat kun olin teini, ja todellakin oli oikea ja toivottu ratkaisu. Enemmän vaikutusta oli heidän yhdessäolollaan, joka antoi todella toksisen esimerkin parisuhteesta, jota sitten itsekin ensimmäisessä liitossani toteutin. 

Ratkaisu oli oikea, mutta jäätiin väärälle vanhemmalle. Oltiin kiristys- ja manipulointi välineitä. Vasta kun tultiin täysi-ikäisiksi päästiin ikeestä ja alettiin rakentamaan uutta tervettä suhdetta toiseen vanhempaan. Nyt on hyvä.

Eroaminen oli oikea ratkaisu, mutta tapa jolla hoitivat sen oli todella väärä. 

Meistä lapsista tehtiin pelinappuloita aikuisten riidoissa. Koko lapsuus oli sitä, että jos teit jotain mikä miellytti toista vanhempaa, oli se loukkaus toista kohtaan. Kaksi kolmesta lapsesta on purkanut terapiassa aikuisena näitä traumoja, yksi ei ehtinyt sinne asti vaan päätti elämänsä. Me kaksi jäljelläolevaa ei olla vielä yli kolmikymppisinäkään luontevissa väleissä kummankaan vanhemman kanssa. Vanhemmat ihmettelevät miksi ei käydä, soitella tai muutenkaan olla yhteyksissä. 

Vahemmat eivät eronneet. Se vasta väärä ratkaisu oli. Väkivaltaa oli säännöllisesti kun molemmat olivat kännissä. Äidilläni oli tapana aukoo päätä kun oli ottanut kuppia ja isä lähti sitten baariin ja antoi välillä sit kunnolla turpaan. Jos aikuiset eivät tule keskenään toimeen, niin ero on lähtökohtaisesti paras vaihtoehto. Silloin on toivoa että asiat menee ehkä parempaan suuntaan. Muut asiat yleensä sit jotenkin järjestyy vaikka muutosaika voi olla alussa raskas kaikille.

Ratkaisuna oikea vaikkakin yksipuolinen.

Eli isä jätti perheensä ja perusti uuden.

Koin menettäväni isäni kokonaan vaikka yritti pitää välejä, eihän se koskaan ollut sama asia.

On vaikuttanut elämääni siten etten voi luottaa keneenkään. En luota miehiin.

Olin teini ikäinen tuolloin ja ei se siinä kohtaa millään lailla näkynyt minusta. Vaikutukset huomasin ja ymmärsin vasta kymmenien vuosien jälkeen. Isot haavat jäi.

Ja niin sitä vaan ajatellaan että kyllä ne siitä elpyy. Mä tuskin koskaan. Sellainen tarina.

Erosivat kun olin 4v ja se oli oikea ratkaisu. Eron syynä oli se, että vanhemmat halusi elämässä erilaisia asioita, ei mitään dramaattista, ennen eroa heidän välinsä oli lähinnä kuin kavereilla tai ystävillä. Asuttiin pääasiassa toisen vanhemman luona mutta meillä ei koskaan ollut mitään tiukkoja sovittuja tapaamisia, vaan tavattiin toista vanhempaa niin usein kuin mahdollista.

Tääläkään vanhemmat eivät eronneet. Ollut raskasta katsoa sitä kyräilyä ja miettiä miten asiat on niillä.  Äitini yrittää pitää väkisin kulisseja pystyssä hautaan asti. Sanoi minulle viimeksi vuosi sitten, että kun on aikanaan niin luvattu, niin ei sitä voi muuta kuin kestää. 

Oli oikea päätös, harmi, etteivät eronneet aiemmin. Asuttiin äidin luona mutta vietettiin paljon aikaa isän luona. Olin 8v ja olen iloinen siitä, että vanhemmat hoitivat homman asiallisissa väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Erosivat kun olin 4v ja se oli oikea ratkaisu. Eron syynä oli se, että vanhemmat halusi elämässä erilaisia asioita, ei mitään dramaattista, ennen eroa heidän välinsä oli lähinnä kuin kavereilla tai ystävillä. Asuttiin pääasiassa toisen vanhemman luona mutta meillä ei koskaan ollut mitään tiukkoja sovittuja tapaamisia, vaan tavattiin toista vanhempaa niin usein kuin mahdollista.

Niin ja molemmilla oli uudet kumppanit parin vuoden jälkeen. Se oli ihan ok, molemmat oli mukavia ja saatiin vielä yksi sisarusten.

Omiin suhteiisiini vanhempien ero on vaikuttanut lähinnä siten että en koe olevani mitenkään velvollinen jäämään avioliittoon tai suhteeseen vain velvollisuuden tunteesta tai siitä että olisi joku pakko olla ydinperhe.

Ap:lla tilanne on se, että parisuhde on käytännössä ohi. Ei nukuta yhdessä, ei ole hellyyttä, ei yhteistä tekemistä, ei keskusteluita, erimielisyyksiä vapaa-ajan vietosta, toisen osapuolen jatkuva työstressi. Toista osapuolta ei näytä kiinnostavan tilanteen parantaminen, joten suhteen jatkuessa edessä olisi lähinnä kämppiselämää. Taloudellisesti yhdessä pysyminen olisi toki helpompaa. Iso riita ehkä muutaman kerran vuodessa, muuten ei riidellä. Lapset ovat vielä alle kouluikäisiä.

Olen itsekin eroperheestä ja vaikka ero oli ehkä oikea ratkaisu, sen käytännön järjestelyt olivat herkälle teinille ihan kamalia. Entisessä kodissa oli omaa tilaa ja rauhaa. Uudessa kodissa asuttiin ahtaasti ja en saanut koskaan olla rauhassa, joka toinen viikonloppu isälle ja hänen uudelle kumppanilleen vielä ahtaampiin oloihin. Muutinkin sitten omilleni jo 16-vuotiaana ja lukio-arvosanani sukelsivat, kun kävin samalla töissä. Vanhemmat olivat tästä ratkaisustani huojentuneita, vaikka itse tunsin oloni hylätyksi. Toivoisin omille lapsilleni parempaa.

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen oli oikea ratkaisu, mutta tapa jolla hoitivat sen oli todella väärä. 

Meistä lapsista tehtiin pelinappuloita aikuisten riidoissa. Koko lapsuus oli sitä, että jos teit jotain mikä miellytti toista vanhempaa, oli se loukkaus toista kohtaan. Kaksi kolmesta lapsesta on purkanut terapiassa aikuisena näitä traumoja, yksi ei ehtinyt sinne asti vaan päätti elämänsä. Me kaksi jäljelläolevaa ei olla vielä yli kolmikymppisinäkään luontevissa väleissä kummankaan vanhemman kanssa. Vanhemmat ihmettelevät miksi ei käydä, soitella tai muutenkaan olla yhteyksissä. 

Saat itsellesi hyvän elämän ilman vanhempiasikin 💖 minäkin sain. Ihanaa kesää ja yritetään jättää pahat muistot taakse.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.

Suurin osa kokemuksista tässäkin ketjussa on kaikkea muuta, omaasi et jakanut, mutta kiva on yrittää päteä täysin vieraiden ihmisten elämänvalintoja moittimalla mutuperustein? 

Sitten kun puolisosi kyllästyy siihen, että yksipuolisesti sanellaan oikeat elämäntavat voi ollakin eri ääni kellossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.

Monesti eroaminen tapana pakoilla itseään on sukupolvesta toiseen siirtyvä tapa toimia parisuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.

Suurin osa kokemuksista tässäkin ketjussa on kaikkea muuta, omaasi et jakanut, mutta kiva on yrittää päteä täysin vieraiden ihmisten elämänvalintoja moittimalla mutuperustein? 

Sitten kun puolisosi kyllästyy siihen, että yksipuolisesti sanellaan oikeat elämäntavat voi ollakin eri ääni kellossa. 

Mikä sulla on hätänä? Etkö kestä kriittistäkin keskustelua aiheesta?

Palstamamman erokynnys on alhaistakin alhaisempi. Sitähän täällä huudetaan ja tarjotaan patenttiratkaisuna parisuhteen ongelmiin.

En arvosta.

Kai se oli, en osaa nyt toisten ratkaisuja alkaa kieltämäänkään.

Oli oikea ratkaisu erota. Olimme teinejä, jäimme äidille. Vanhemmat olivat olleet yhdessä nuoresta lähtien, olivat kotoisin hyvin erilaisista lähtökohdista ja kasvoivat eri suuntiin. Isä käytti alkoholia enemmän kuin äiti, mikä oli yksi heidän riitelynsä aihe, mutta enpä oikein tiedä oliko se silti tuon eron varsinainen ainoa syy. Väkivaltaa meillä ei ollut. Eron jälkeen isän alkoholinkäyttö lisääntyi huimasti ja hän joutui välillä myös kodittomaksi, mikä tietysti aiheutti meissä lapsissa huolta ja syyllisyyttäkin. Vanhemmiten hänen alkoholinkäyttö väheni ja oli täysin juomattomiakin aikoja. Saimme tavata isäämme ihan niin paljon kuin halusimme tai pystyimme. 

Kaksi kertaa ero samasta ihmisestä. Syy on ihan hämärtynyt kun meni niin kummalliseksi mutta jos sen tässä kirjoitan niin luulette mua hulluksi... Mitä kummallisin sotku koko avioeroprosessi jossa samalla tuhottiin koko vanhempieni omaisuus.

Äiti pakkas kodin ja lähti moneksi vuodeksi ulkomaille. Isä meni 'pakkoavioliittoon' naisen kanssa jota ei rakastanut mitenkään mutta joka oli alunperin häirikkö - saipa itselleen sitten köksan ja paitojen pesijän... kuoli sitten aivan hämärästi ja nyt se näyttäytyykin henkirikoksena... selviääkö koskaan... näin ollen ei voi testata oliko ero äidistäni 'oikea'.

Jokin aika tämän jälkeen äitini alkoi käyttää vihkisormusta ja jos häneltä kysyy siviilisäätyä niin kutsuu itseään leskeksi.

Syy avioeroon olisi alkoholinkäyttö mutta nyt homma näyttäytyy hieman erilaisena mutta en voi sitä tähän kirjoittaa... homma saattaa liittyä noiden aikojen huumebisneksiin sun muuhun tuon ajan rikollisuuteen.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.

Suurin osa kokemuksista tässäkin ketjussa on kaikkea muuta, omaasi et jakanut, mutta kiva on yrittää päteä täysin vieraiden ihmisten elämänvalintoja moittimalla mutuperustein? 

Sitten kun puolisosi kyllästyy siihen, että yksipuolisesti sanellaan oikeat elämäntavat voi ollakin eri ääni kellossa. 

Mikä sulla on hätänä? Etkö kestä kriittistäkin keskustelua aiheesta?

Mikä sulla, pelottaako yhteiskunnan sortuminen? Ketjun aihe oli "kerro oma kokemuksesi". Sen sijaan jaoit mutuyleistyksen. 

Jos kaikki uskoisivat sinun neuvojasi, meidänkin perhehelvetti olisi kestänyt vielä pidempään kuin nyt, joka oli jo aivan liian pitkään. Onko niin vaikea uskoa, että monille lapsille vanhempien ero on helpotus jopa silloin, kun alkoholit väkivalta tms puuttuvat?