Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden vanhemmat erosivat, kun olitte lapsia. Oliko ratkaisu oikea?
26.05.2024 |
Millaiset olivat asumisjärjestelyt eron jälkeen? Olitko niihin tyytyväinen ja saitko itse vaikuttaa asiaan? Oliko erolle mielestäsi riittävän hyvä syy? Oliko uusia kumppaneita kuvioissa? Koetko, että vanhempien erolla on ollut vaikutusta omiin parisuhteisiisi?
Erityisesti kiinnostaa vastaukset, jos eron syynä ei ollut väkivalta, päihteet tms vaan se tavallinen rakkaus loppui tai kasvettiin erilleen.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Selkäreppulasten henkisiä traumoja sitten parannellaan heidän ollessa aikuisia.
Avaatko tätä lisää. Millä perusteella helposti? Onko omakohtaista kokemusta? Tiedätkö kaikkien eronneiden taustat heidän elämästään, että voit sanoa eronneen helposti?
Ihmiset sanovat niin helposti, että ihmiset eroavat helposti. Olen tämän huomannut. Ikinä ei ole löytynyt perusteita kommentille. Mutta nyt sinä voit helposti tämän kumota, eikö vain?
Koska on ihmisiä jotka jahtaavat dopamiinihuuruista kuplivaa tunnetta. He ovat niitä jotka menevät tuohon kategoriaan. Eivät ole ihmisiä vaan ihmisenmuotoisia kuoria jonka sisällä pelkkää mätää.
Onko siis sitä omakohtaista kokemusta? Annappa jok
Tunnetko sinä kaikkien taustat joilla voi sanoa että sellaista ilmiötä jossa ihmiset eroavat heppoisin perustein ei ole olemassa? Annatko lähteen tälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat erosivat kun oltiin pieniä, alle kouluikäisiä. On jäänyt sellainen käsitys ettei heidän olisi alunperinkään pitänyt mennä yhteen. Aivan kertakaikkisen vääriä toisilleen. Joku daddy issue lienee ajanut äidin sellaisen miehen kumppaniksi. Hyvä että tajusivat erota.
Nuorena aikuisena valitsin itselleni ensimmäiseksi vakituiseksi seurustelukumppaniksi luonnetta, maneereja ja ulkonäköä myöten täysin isäni kaltaisen miehen. Ja itseäni huomattavasti vanhemman myös. Toki vasta jälkeen päin huomasin nuo yhtäläisyydet. Se suhde teki sellaista jälkeä ettei minusta enää ole normaaliin parisuhteeseen normaalin miehen kanssa. Äidin jalanjäljissä tiukasti kuljettu. Luojan kiitos ei ole lapsia kuitenkaan siunaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa että ulkopuolisilla ei ole sitä tietoa mitä perheen sisällä tapahtuu. Vaikka ulkopuolisista saattaa näyttää siltä että perheen vanhemmat erosivat ihan ilman syytä, niin todellisuus voi olla ihan toinen.
Sama homma oikeastaan koskee perheen lapsia. Varsinkaan pienillä lapsilla ei useinkaan ole realistista kuvaa vanhempiensa suhteesta.
Jospa onkin niin että se näkyy hyvinkin selvästi ulospäin. Huvittaa tuo tyhjien fraasien toistelu jolla vältellään tosiasioita. Kun peiliin ei osata eikä haluta katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa että ulkopuolisilla ei ole sitä tietoa mitä perheen sisällä tapahtuu. Vaikka ulkopuolisista saattaa näyttää siltä että perheen vanhemmat erosivat ihan ilman syytä, niin todellisuus voi olla ihan toinen.
Sama homma oikeastaan koskee perheen lapsia. Varsinkaan pienillä lapsilla ei useinkaan ole realistista kuvaa vanhempiensa suhteesta.
Jospa onkin niin että se näkyy hyvinkin selvästi ulospäin. Huvittaa tuo tyhjien fraasien toistelu jolla vältellään tosiasioita. Kun peiliin ei osata eikä haluta katsoa.
Mikä niin?
Täysjärkisen aikuisten ihmisten luulisi osaavan olla ja keskustella asiat halki ja järjestää elämänsä lapsiensa edun mukaisesti. Mutta kun ollaan minä minä itsekeskeisiä ääliöitä, persoonallisuushäiriöisiä, narsistisia piirteitä omaavia riidankylväjiä tai alkoholi tai muu päihderiippuvaisia tai vastuuttomia lapsen tasolla olevia.
Kaksi täysjärkistä viisasta aikuista osaa tarvittaessa järjestää eronsakin niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa lapsilleen.
Ei lasten pitäisi koskaan joutua kahden kodin kiertolaisiksi. Pahimmillaan kummassakaan kodissa ei edes oikeasti ole tilaa heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat erosivat kun olin 11v ja sisarukseni 6v, 8v ja 13v. Olin toivonut ja pyytänyt eroa sitä ennen jo vuosia. Me lapset muutimme äidin kanssa pois koska isäni ilmoitti ettei hän muuta mihinkään. Eron jälkeen äidin ja meidän lasten taloudellinen tilanne parani kun isä joutui maksamaan elatusmaksuja, sitä ennen ei ollut maksanut perheen kuluista mitään muuta kuin asumismenot. Tykkäsin sekä siitä että oli viimein rahaa enemmän, myös siitä että kotona oli kiva olla kun ei joutunut katselemaan riiteleviä vanhempia. Äidilläni oli uusi kumppani vasta sitten kun nuorin lapsista oli 14v, ja uusi kumppani ei muuttanut äidin kanssa yhteen. Isälläni ei tiettävästi ollut uutta kumppania ollenkaan, hän kuoli 10v eron jälkeen.
Vaikea sanoa onko ero sinänsä vaikuttanut parisuhteisiini. Olen lapseton ja olen koko elämäni ajatellut niin että jos minulla olisi lapsia niin lastenhoito ja kotityöt kaatuisivat kokonaan minun hoidettavaksi, että lasten isä ei osallistuisi ollenkaan. Tämä "pelko" on varmastikin peräisin siitä että oma isäni oli juuri tuollainen. En myöskään ole koskaan halunnut naimisiin enkä edes muuttaa yhteen poikaystävän kanssa. Tämäkin "pelko" siitå että yhteenmuutto pilaa suhteen voi tulla siitä että omien vanhempieni yhteiselämä oli onnetonta.
Vierailija kirjoitti:
Täysjärkisen aikuisten ihmisten luulisi osaavan olla ja keskustella asiat halki ja järjestää elämänsä lapsiensa edun mukaisesti. Mutta kun ollaan minä minä itsekeskeisiä ääliöitä, persoonallisuushäiriöisiä, narsistisia piirteitä omaavia riidankylväjiä tai alkoholi tai muu päihderiippuvaisia tai vastuuttomia lapsen tasolla olevia.
Kaksi täysjärkistä viisasta aikuista osaa tarvittaessa järjestää eronsakin niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa lapsilleen.
Ei lasten pitäisi koskaan joutua kahden kodin kiertolaisiksi. Pahimmillaan kummassakaan kodissa ei edes oikeasti ole tilaa heille.
Todella hyviä ja osuvia havaintoja vanhemmaksi sopimattomista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta että perheen kodissa tapahtuvista asioista ei voi tietää muut. Isäpuoleni oli lääkkeiden väärinkäyttäjä ja kohteli henkisesti todella julmasti meitä lapsia ja äitiä. Uhkaili itsemurhalla ja vaikka mitä. Muut tutut taas piti isäpuolta niin hauskana ja mainiona tyyppinä.
Tunnetko sinä kaikkien taustat joilla voi sanoa että sellaista ilmiötä jossa ihmiset eroavat heppoisin perustein ei ole olemassa? Annatko lähteen tälle?
xxxx vastaus alla:
No en. Enkä ole niin väittänytkään, vai olenko?. Juurikin siksi, että en tunne taustoja. Joten en voi väittää mitään.... suuntaan tai toiseen. Kyseenalaistin vain tämän helposti eroamisen. Mihin ei siis näemmä ole perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on totta että perheen kodissa tapahtuvista asioista ei voi tietää muut. Isäpuoleni oli lääkkeiden väärinkäyttäjä ja kohteli henkisesti todella julmasti meitä lapsia ja äitiä. Uhkaili itsemurhalla ja vaikka mitä. Muut tutut taas piti isäpuolta niin hauskana ja mainiona tyyppinä.
Näinpä. Uusperheissähän tätä on enemmän kuin tasapainoisissa ydinperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko sinä kaikkien taustat joilla voi sanoa että sellaista ilmiötä jossa ihmiset eroavat heppoisin perustein ei ole olemassa? Annatko lähteen tälle?
xxxx vastaus alla:
No en. Enkä ole niin väittänytkään, vai olenko?. Juurikin siksi, että en tunne taustoja. Joten en voi väittää mitään.... suuntaan tai toiseen. Kyseenalaistin vain tämän helposti eroamisen. Mihin ei siis näemmä ole perusteluja.
Jos tuolle linjalle lähtee on pidettävä myös suu täysin supussa ja kynä kotelossa ydinperheiden osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin teini kun vanhempani erosivat ja se on jättänyt syvät haavat. Isälläni oli ollut suhde ja erosivat kun tämä tuli ilmi. Vanhempani välittävät vieläkin toisistaan ja arjessa auttavat toisiaan sekä juttelevat/puivat omia asioitaan, meidän lasten ja lastenlasten asioita keskenään.
Toivon etteivät olisi eronneet, että olisivat olleet fiksumpia, yrittäneet ja arvostaneet toisiaan enemmän.
Ero oli niin kova paikka minulle, tuntui kuin koko lapsuuteni ja perheeni olisi olleet pelkkää valhetta. En luottanut pitkään aikaan miehiin. Tuntuu edelleen että ihan turhaan kärsimme kaikki tahoillamme. Olisi myös edelleen ihanaa kun olisimme yhtä suurta perhettä, nyt lapsenlapsien kera.
Vierailija kirjoitti:
Olin teini kun vanhempani erosivat ja se on jättänyt syvät haavat. Isälläni oli ollut suhde ja erosivat kun tämä tuli ilmi. Vanhempani välittävät vieläkin toisistaan ja arjessa auttavat toisiaan sekä juttelevat/puivat omia asioitaan, meidän lasten ja lastenlasten asioita keskenään.
Toivon etteivät olisi eronneet, että olisivat olleet fiksumpia, yrittäneet ja arvostaneet toisiaan enemmän.
Ero oli niin kova paikka minulle, tuntui kuin koko lapsuuteni ja perheeni olisi olleet pelkkää valhetta. En luottanut pitkään aikaan miehiin. Tuntuu edelleen että ihan turhaan kärsimme kaikki tahoillamme. Olisi myös edelleen ihanaa kun olisimme yhtä suurta perhettä, nyt lapsenlapsien kera.
Tämäpä. Mutta sitten on sarjaeroajia ja sarjapettäjiä jotka kiistävät tuollaisen olemassaolon. Väittävät että KAIKKI lapset toivovat vanhempien eroa AINA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisuna oikea vaikkakin yksipuolinen.
Eli isä jätti perheensä ja perusti uuden.
Koin menettäväni isäni kokonaan vaikka yritti pitää välejä, eihän se koskaan ollut sama asia.
On vaikuttanut elämääni siten etten voi luottaa keneenkään. En luota miehiin.
Olin teini ikäinen tuolloin ja ei se siinä kohtaa millään lailla näkynyt minusta. Vaikutukset huomasin ja ymmärsin vasta kymmenien vuosien jälkeen. Isot haavat jäi.
Ja niin sitä vaan ajatellaan että kyllä ne siitä elpyy. Mä tuskin koskaan. Sellainen tarina.
Kiinnostaisi tietää millä perusteella ratkaisu oli mielestäsi oikea? Jotenkin tuollaisen "Mies lähtee ja perustaa uuden perheen" helposti mieltäisi helposti yksiselitteisesti vääräksi ratkaisuksi. Mutta en itse ole kokenut sitä tilannetta.
Oikea toki siksi että kun ei se oma vaimo riittänyt. Ei siinä halua että sellainen jää elämään, vaikka oma äiti oli sen jälkeen niin romuna että lapset oli toisilleen vanhempia pitkän aikaa. Kyllä siinä romuuntui koko perhe mutta olisiko se sitten ollut oikein että mies olisi pettänyt ja jatkanut kulissia. Ei olisi, siksi sanon silti että se oli oikea lopputulema. Että lähti kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta että perheen kodissa tapahtuvista asioista ei voi tietää muut. Isäpuoleni oli lääkkeiden väärinkäyttäjä ja kohteli henkisesti todella julmasti meitä lapsia ja äitiä. Uhkaili itsemurhalla ja vaikka mitä. Muut tutut taas piti isäpuolta niin hauskana ja mainiona tyyppinä.
Näinpä. Uusperheissähän tätä on enemmän kuin tasapainoisissa ydinperheissä.
Meillä oli perhehelvetti ihan ydinperheessäkin. Ulkopuolisten silmiin toki kaikki vaikutti tasapainoiselta ydinperheeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta että perheen kodissa tapahtuvista asioista ei voi tietää muut. Isäpuoleni oli lääkkeiden väärinkäyttäjä ja kohteli henkisesti todella julmasti meitä lapsia ja äitiä. Uhkaili itsemurhalla ja vaikka mitä. Muut tutut taas piti isäpuolta niin hauskana ja mainiona tyyppinä.
Näinpä. Uusperheissähän tätä on enemmän kuin tasapainoisissa ydinperheissä.
Meillä oli perhehelvetti ihan ydinperheessäkin. Ulkopuolisten silmiin toki kaikki vaikutti tasapainoiselta ydinperheeltä.
Voivoi. Yksittäistapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysjärkisen aikuisten ihmisten luulisi osaavan olla ja keskustella asiat halki ja järjestää elämänsä lapsiensa edun mukaisesti. Mutta kun ollaan minä minä itsekeskeisiä ääliöitä, persoonallisuushäiriöisiä, narsistisia piirteitä omaavia riidankylväjiä tai alkoholi tai muu päihderiippuvaisia tai vastuuttomia lapsen tasolla olevia.
Kaksi täysjärkistä viisasta aikuista osaa tarvittaessa järjestää eronsakin niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa lapsilleen.
Ei lasten pitäisi koskaan joutua kahden kodin kiertolaisiksi. Pahimmillaan kummassakaan kodissa ei edes oikeasti ole tilaa heille.
Todella hyviä ja osuvia havaintoja vanhemmaksi sopimattomista ihmisistä.
Tuollaista vanhemmuuden irvikuvaa tulisi pöyhiä ja ruotia julkisuudessa huomattavasti enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin teini kun vanhempani erosivat ja se on jättänyt syvät haavat. Isälläni oli ollut suhde ja erosivat kun tämä tuli ilmi. Vanhempani välittävät vieläkin toisistaan ja arjessa auttavat toisiaan sekä juttelevat/puivat omia asioitaan, meidän lasten ja lastenlasten asioita keskenään.
Toivon etteivät olisi eronneet, että olisivat olleet fiksumpia, yrittäneet ja arvostaneet toisiaan enemmän.
Ero oli niin kova paikka minulle, tuntui kuin koko lapsuuteni ja perheeni olisi olleet pelkkää valhetta. En luottanut pitkään aikaan miehiin. Tuntuu edelleen että ihan turhaan kärsimme kaikki tahoillamme. Olisi myös edelleen ihanaa kun olisimme yhtä suurta perhettä, nyt lapsenlapsien kera.
Tämäpä. Mutta sitten on sarjaeroajia ja sarjapettäjiä jotka kiistävät tuollaisen olemassaolon. Väittävät että KAIKKI lapset toivovat vanhempien eroa AINA.
Harvemmin varmaan lapset eroa toivoo koskaan. Se perhe on se mihin lapsi kasvaa joten sen romuttuminen on väkisinkin kriisi oli se perhe-elämä sit millaista vain. Helppo se on sanoa sitten perästäkäsin.
Eiköhän ongelmien korjaaminen olisi se toivottu ratkaisu ensisijassa, ei se ero.
En ymmärrä näitä eropuolustelijoita.
Luulisi sen eron oleva aina se viimeinen vaihtoehto.
Vähän sama kun itsemurha on, lopullinen ja paluuta harvemmin sitten enää on.
Toisinaan tuntuu että se on ensimmäinen vaihtoehto jolla koitetaan niitä asioita korjata.
Kannattaa muistaa että ulkopuolisilla ei ole sitä tietoa mitä perheen sisällä tapahtuu. Vaikka ulkopuolisista saattaa näyttää siltä että perheen vanhemmat erosivat ihan ilman syytä, niin todellisuus voi olla ihan toinen.
Sama homma oikeastaan koskee perheen lapsia. Varsinkaan pienillä lapsilla ei useinkaan ole realistista kuvaa vanhempiensa suhteesta.