Tämmösen sanominen ääneen on varmaan hirveä rikos tässä maassa missä on SANAN- JA MIELIPITEENVAPAUS - vai eikö olekaan?

Tämmösen sanominen ääneen on varmaan hirveä rikos tässä maassa missä on SANAN- JA MIELIPITEENVAPAUS - vai eikö olekaan?

Arvatkaas millä ajatuksella lohduttaudun kun olen lapseton? Ei tarvitse huolehtia siitä että lapseni lisääntyisi jonkun kanssa joka ei ole syntynyt normaalilla tavalla - en halua DNA:ni menevän eteenpäin sellaisen sukulinjan kanssa. 

Kumpi on pahempaa, oman lapsen kuolema vai lapsettomuus vastoin tahtoaan? Eli se, että menetät lapsesi, vai se, että elät ikuisessa surussa siitä, että et saa koskaan edes kokea oman lapsen läsnäoloa? 

Vierailija kirjoitti: Kysyt sä tosissas? / 

Joo. Kyllä se kysyy tosissaan. Näitä asioita ei voi kyllä oikein verrata toisiinsa ollenkaan. Kuolema kuuluu ihmiselämään - varsinkin lapsikuolleisuus. Ihmiset ovat eläneet eteenpäin vaikka montakin lasta on kuollut. Suruaika ja jopa kyläläisten kanssa aikaansaatu 'surunäytteleminen' ja itkijänaiset! Mahdollisuus saada uusia lapsia tai on olemasas ja muutakin. Olemme eristäneet kuoleman elämästämme ja mahtuisiko tämä väärin elämisen ja synninkin määritelmään? Kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä myös sille lapselle joka kuollut - nyt hän on Jumalan luona! Kun perheessä paljon lapsia niin yhteen kiintyminen ei ehkä ole ihan sama kuin se että on vain yksi lapsi jonka saaminenkin on ollut kiven takana... Myös kehtokuolema ja kuolema kohtuun ja keskenmenot ovat tätä samaa. Kuuluu varsinkin naisen elämään ja tämä on siis elämää! ABORTTI ON TÄTÄ SAMAA LAJIA JA SAMA SURU... SIINÄ KUITENKIN IHMINEN MURHAA OMAN LAPSENSA ELI AIVAN JOTAIN HIRVEÄÄ ELI LUULETTEKO ETTÄ TÄMMÖNEN EI MUKA PAINAISI YHTÄÄN MISSÄÄN? Ihmiset laskee jopa kuinka vanha se sikiöni olisi nyt jos se olisi saanut syntyä maailmaan LAPSENA...