Julkisen puolen hammashoidot
Hei, varmaankin joku täällä tietää. Minkä ikäisillä on nykyisin oikeus käyttää julkisen puolen hammashoitoa? Itse käynyt tähän asti yksityisellä, koska olen ikäluokkaa, ettei ollut oikeutta käyttää julkista, mutta onkohan asia muuttunut jonain vuonna tässä välissä? Joudun jaka tapauksessa vaihtamaan hammaslääkäriä nyt ja olisihan se PALJON halvempaa, jos hoidon saisi julkisella puolella. Nuo Kela-korvaukset ovat niin pieniä koko hinnasta, että melkein sama saako sellaista vai ei. Tulotkin nyt pienentyneet, niin kyllä sitä toivoisi, että julkiseen hammashoitoon pääsisi vaikka onkin jo ikäloppu ihminen.
Kommentit (19)
Olen käynyt koko ikäni julkisen puolen hammashoidossa eli yli viisikymppiseksi asti. Hyvää hoitoa kunhan sinne vaan joskus pääsee. Ei mitään erityisen halpaa julkisenkaan puolen hammashoito, varinkaan paikkaukset.
En ole ikinä kuullutkaan mistään ikärajoista.
Nykyään ainakin hammaslääkärille pääsee julkisen kautta palvelusetelillä yksityiselle. Itse kävin vuodenvaihteessa ihan perustarkastuksessa + hammaskiven poisto, maksettavaksi jäi noin 70e. Ikää lähemmäs 40v.
En kyllä ole koskaan ikärajoista kuullut. Aina olen julkista käyttänyt opiskeluaikoja lukuunottamatta, jolloin kävin YTHS:n hammaslääkärillä.
60+
Ei ole ikärajaa olemassa. Mahtaako tulla uudelleen, kun eihän niillä resursseilla kaikkia halukkaita hoideta?
Ikäraja julkiseen hammashoitoon, mitä hittoa? Missäköhän Porvoossa tämä on tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään ikärajoja enää nykyään. Julkiselle vaan.
Ei siellä tehdä kuin minimi. Jos menet särkypäivystykseen, paikataan vain se särkevä hammas, vaikka lääkäri huomaisi vieressä yhtä pahan ongelman, siitä ei sanota mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ikäraja julkiseen hammashoitoon, mitä hittoa? Missäköhän Porvoossa tämä on tapahtunut?
Ja siellä, missä sinä olet, ei taida voida käyttää Googlea, oletko itse Porvoossa? ; D
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/05/16/hammashoito

No kiitos tiedosta, en tiennyt tuota. Olen helsinkiläisenä päässyt koko elämäni ajan halutessani julkiseen hammashoitoon (olen yli 50), kiireelliseen pian ja kiireettömään on ollut aina jonoa - viimeksi varasin ajan tarkastukseen ja sain sen sitten 5 kk päähän.
Kiitos asiallisesti vastanneille. En ole ihan varma, oliko silloin kun täytin 18v sitä vanhemmilla ollenkaan oikeutta edes pyrkiä julkkäiselle vai oliko vain niin, ettei sinne päässyt käytännössä siksi, että alle 18v olivat etuoikeutettuja ja pystyttiin käytännössä palvelemaan vain heitä ja siksi muut eivät päässeet. Niinpä olen käynyt yksityisellä noin 40v. Paitsi muutamana vuonna kun asuin paikkakunnalla, jossa hammaslääkäreitä koulutetaan niin silloin kävin heidän harjoituspotilaana. Mutta hyvä jos nyt pääsee! Kiitos tiedosta! Olen ilahtunut tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään ikärajoja enää nykyään. Julkiselle vaan.
Ei siellä tehdä kuin minimi. Jos menet särkypäivystykseen, paikataan vain se särkevä hammas, vaikka lääkäri huomaisi vieressä yhtä pahan ongelman, siitä ei sanota mitään.
Kyllä tehdään, laitetaan vaikka implantti!! Maksaa siitä tietysti pitää, mutta ei yhtä paljon kuin yksityisellä.

Hyvänen aika! Joudun korjaamaan. Sehän on 50v eikä 40v!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään ikärajoja enää nykyään. Julkiselle vaan.
Ei siellä tehdä kuin minimi. Jos menet särkypäivystykseen, paikataan vain se särkevä hammas, vaikka lääkäri huomaisi vieressä yhtä pahan ongelman, siitä ei sanota mitään.
Kyllä tehdään, laitetaan vaikka implantti!! Maksaa siitä tietysti pitää, mutta ei yhtä paljon kuin yksityisellä.
Minulle ainakin hammaslääkäri sanoi useampi vuosi sitten, että kunnallisella puolella ei tehdä implantteja, tekareita, siltoja yms kyllä tekevät. Tuli puheeksi, kun oli vielä vähän epäselvää, miten käy poskihampaan hoidon kanssa. Purentakiskonkin olen saanut kunnalliselta puolelta. Tai en saanut, jouduin siitä kyllä ihan maksamaan itse kiskon hinnan ja kaikki tarvittavat hammaslääkärikäynnit ja taisi olla tuohon liittyen maksullinen panoraamakuvaus.
Särkypäivystyskäynnit on sellaisia, ettei niillä tehdä muuta kuin ihan välttämätön. Monesti laittavat väliaikaisen lääkepaikan, että hampaan kanssa selviää aika kauankin ja voidaan hoitaa hampaita laajemminkin kiireettömällä ajalla.
Käy kunnan hammashoitola luukulla kysymässä. Jos hammashoitolassa ei ole aikoja, kysy palveluseteliä. Palse.fi sivulta katsot kotikuntasi ja suun terveydenhuolto. Sieltä voit valita mieleisesi yksityisen hammaslääkärin. Tulee siinä itsellekin maksettavaa mutta palveluseteli auttaa vähän.
Sain viimeksi palvelusetelin hammastarkastusta varten. Omavastuu pelkästä tarkastuksesta(!) oli jtn 50 euroa tai enemmän. Törkykallista, jopa julkisen puolen hinnoiksi. Tämä Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään ikärajoja enää nykyään. Julkiselle vaan.
Ei siellä tehdä kuin minimi. Jos menet särkypäivystykseen, paikataan vain se särkevä hammas, vaikka lääkäri huomaisi vieressä yhtä pahan ongelman, siitä ei sanota mitään.
Kyllä tehdään, laitetaan vaikka implantti!! Maksaa siitä tietysti pitää, mutta ei yhtä paljon kuin yksityisellä.
Minulle ainakin hammaslääkäri sanoi useampi vuosi sitten, että kunnallisella puolella ei tehdä implantteja, tekareita, siltoja yms kyllä tekevät. Tuli puheeksi, kun oli vielä vähän epäselvää, miten käy poskihampaan hoidon kanssa. Purentakiskonkin olen saanut kunnalliselta puolelta. Tai en saanut, jouduin siitä kyllä ihan maksamaan itse ki
Siis tiedän tuon siitä, että miehelleni olisi voitu laittaa implantteja (julkisella), mutta koska hän tarvitsisi useamman, ei raaskinut, sen tyyristä lystiä se on julkisellakin. Pitää sitten pärjätä muilla konsteilla.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ole koskaan ikärajoista kuullut. Aina olen julkista käyttänyt opiskeluaikoja lukuunottamatta, jolloin kävin YTHS:n hammaslääkärillä.
60+
Wau! Missä päin asut, minkäkokoisessa kunnassa tai kaupungissa?
Ei ole mitään ikärajoja enää nykyään. Julkiselle vaan.