Hirveän masentavaa olla aina yksin
Näin vähän vajaana kolmekymppisenä, mulla on kaksi kaveria. Kummatkin ovat lapsuudenystäviäni, mutta toisen kanssa emme ole naamatusten enää tekemisissä (olemme kuitenkin viesteillä yhteyksissä). Tämä toinen on myös lapsuudenystäväni, mutta asuu kaunana, eli näämme harvoin, mutta viestein usein yhteydessä. Tämän jälkimmäisen kanssa välit ovat etääntyneet siinäkin määrin, että hänellä on erilainen elämäntilanne kuin minulla. Hänellä on myös kavereita, joita en edes tunne. Yhden harrastuksen myötä kuitenkin on muutama harrastustuttu, mutta emme ole kavereita. Tämä on kuitenkin hyvä asia, että tämän osalta voi tarvittaessa kysyä jotakin mukaan, että ei aina yksin tarvitse olla.
Kuitenkin suurimmaksi osaksi joutuu yksin kököttämään kotona. Pelikonsolista ja tietokoneesta tulleet parhaat ystävät. Kuntosalillakin olisi mukava käydä jonkun kanssa, eikä aina yksin.
Mulla on myös se, että alkoholi ei ole ikinä maistunut, niin en ravaa baareissa tai missään bileissä. Näin ujona kuitenkin, tämä yksin oleminen varmaan vaan lisää ujoutta tms. Ei se ainakaan auta asiaan yhtään.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Opettele ryyppäämään ja lähde baariin.
Minua on pari kertaa kysytty baariin mukaan. En kuitenkaan ole lähtenyt juomattomuuden takia. Onko siinä mitään hauskaa olla selvinpäin humalaisten kanssa?
Moni varmaan sanoo tätä hyväksi päätökseksi, mutta alkoholi on valtava asia meidän kulttuurissa.
t: ap
Tämä seuraa siitä ettei anneta lapsena tarpeeksi piiskaa. Uskon että ongelma tulee yleistymään entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Laita Tinder laulamaan.
Unohdit hingen/bumblen/fb datingin/okcupidin
Vierailija kirjoitti:
Tämä seuraa siitä ettei anneta lapsena tarpeeksi piiskaa. Uskon että ongelma tulee yleistymään entisestään.
Tule piiskamaan sitte tämä ongelma minulta pois :(
t: ap
Yksinäisyys on masentuneen parasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele ryyppäämään ja lähde baariin.
Minua on pari kertaa kysytty baariin mukaan. En kuitenkaan ole lähtenyt juomattomuuden takia. Onko siinä mitään hauskaa olla selvinpäin humalaisten kanssa?
Moni varmaan sanoo tätä hyväksi päätökseksi, mutta alkoholi on valtava asia meidän kulttuurissa.
t: ap
Voithan lähteä kotiin siinä vaiheessa, kun seura alkaa olla tietyssä pisteessä. Hiprakkaisten kanssa voi jutella ja jos on vaikka livemusaa tms.
Noi ujojen kiltit piiskaajat on yleensä homoja tms. tai kallita naisia, mutta ehkä kaikkea laillista kannattaa kokeilla kerran.
Yleensä jossain urheiluharrastuksessa tavataan vain siellä tunnilla ja ei tulla sen läheisemmiksi kavereiksi. Mutta on sellaisiakin harrastuksia, joissa vietetään aikaa vapaammin yhdessä. En tiedä kiinnostuksen kohteitasi, mutta esimerkkejä voisi olla kirjapiirit, käsitöiden tekeminen yhdessä, lautapelikerhot, retkeily, politiikka, ammatilliset yhdistykset, vapaaehtoistyö.
Ala tekemään vapaaehtoistyötä, aloita vaikka vanhainkodeista. Niihin aina haetaan ulkoiluttajia. Vanhukset juttelevat usein paljon, sinun ei tarvitse keksiä puheenaiheita. He eivät myöskään arvostele sinua tai heillä ei ole mitään ennakko-odotuksia kuinka ujo tai et ole. Ovat iloisia kun joku kärrää ulkona. Samalla sinulle tulee sosiaalisia tilanteita kun hoitajat neuvovat aluksi ja moikkaavat kun käyt siellä. Tällaisesta saat varmasti itseluottamusta, ja lisäksi yhden asian lisää mistä voit jutella niille olemassaoleville kavereille tai uusille tuttavuuksille. Noin muutenkin kannattaa tehdä paljon eri juttuja ja käydä eri matkoilla - näistä kaikista saat tarinoita ja sisältöä juttuihisi, kun pääset ihmisten kanssa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Jos istut kotona pelaamassa - mitä siitä on kerrottavaa ?
Tyhjä katse tuijottaa seinää, aseenpiippu leuan alla, uksinäinen kyynel valuu poskelle. Viimeinen huokaus.
Tuli mieleen, onko ujoilla joku vertaistukijärjestö tms. ? Jos ei, miksi. Joku ujo varmaan kysyy kohta tekoälyltä, ja kertoo meillekin kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, onko ujoilla joku vertaistukijärjestö tms. ? Jos ei, miksi. Joku ujo varmaan kysyy kohta tekoälyltä, ja kertoo meillekin kiitos.
Netissä on yksi suosittu kaverinhakupaikka, jossa itsekin piipahdin. Koin kuitenkin, että siellä tietyt ihmiset ylläpitivät keskusteluja, ja jakoivat inside tyyppisiä ajatuksiaan. Juttelin mää siellä muutamalle, mutta juttelut loppuivat aika nopeasti, kun toisesta tiesi jo tarpeeksi, eikä ollut enää mitään juteltavaa.
Ujoille ei varmaan ole suoranaisesti ole mitään tukipaikkaa, mutta tuolla sivustolla on paljon ujoja.
t:ap
Minua ei haittaa olla yksin. Nytkin saan kuunnella juuri sitä musiikkia mitä haluan, eikä kukaan ole sanomassa, että metalli on saatanasta.
Pelaatko mitään MMO-pelejä missä pelataan muiden ihmisten kanssa? Niissä tutustuu suht helposti ihmisiin, mutta yhteiskieli saattaa olla useammin englanti kuin suomi.
Olen ollut 10 vuotta yksin. Välillä kävin salillakin vuosia mutta kyllästyin ja koronan takia lopetin kun sali meni kiinni ja sitten tuli joku rajoitus että saa olla vain tunnin salilla niin en jaksanut sitten enää koska olin siellä 3 tuntia aina.
Helpointa: opettele tutustumaan yksinäisyyden tunteeseen. Ota siitä kaikki informaatio irti. Älä lähde suinpäin korjailemaan asioita tai juoksemaan pakoon tai muuta. Ehkä olotilassa itsessään ei olekaan mitään vikaa, turha korjata jotain jos se ei olekaan rikki.
Suomen baareissa on nykyäön tylsää kun kaikki on omissa porukoissaan tai kaverin kanssa ja jos lähdet jutustelemaan tuntemattomille se koetaan usein tungettelevana eli sosiaalisesti baareissakin ollaan eristöytyneinä. Enne oli.meininkiä ja naiset näytti vihreää valoa ja flirttailivat. Leikkisyys on kadonnut
Opettele ryyppäämään ja lähde baariin.