Täydellisen onnellinen

Mä olen äärimmäisen onnellinen. Mä olen terve, mä olen vasta 40 ja voin kokea elämässä vielä niin paljon ihania asioita. Voin katsella yötaivaan tähtiä ja meren taata laskevaa aurinkoa. Voin tuntea kesäsateen ihollani. Voin kokea syvää yhteyttä muihin, kuulla elämäntarinoita ja voin nauraa vedet silmissä. Voin rakastaa ja olla yksin. Voin kokea intohimoa ja syvää nautintoa. 

Mun haaveista juuri mikään ei toteutunut. Mulla ei ole lapsia vaikka olisin halunnut ison perheen. En ole naimisissa. Tiedän kuitenkin, että mä jouduin kantamaan rikkirepivää ylisukupolvista traumaa ja se johti mun elämän tietynlaista reittiä tähän pisteeseen. Kuinka sinnikkäästi sitä kannoinkaan.

Vaikkei isot haaveet toteutuneet, koen silti ihan valtavaa onnellisuuden tunnetta. Se kumpuaa jostain hyvin syvästä sisäisestä rauhasta jota koen. Elämä ei ole vain omia valintoja. Se on parhaansa yrittämistä virrassa, joka joillekin on karikkoinen ja joillekin lempeästi lipuva. Ja mä tiedän, elämällä on mulle vielä paljon annettavaa. Tunnen sen. Naimisiin voi mennä missä iässä vaan. Rakkaus ei katso ikää. Jo se, että muilla on lapsia tuo mulle ilon sydämeen. 

Mä olen vasta nyt 40-vuotiaana ymmärtänyt, että mä olen täysin rakastettava. Täysin. Olen kaunis, terve ja mun sielussa ja sydämessä asuu rauha. Mitä muuta voisin pyytää! Olen vasta nyt valmis elämään.