Ärsyttää, kun ystävät ei etsi työtä.

sitten ansiosidonnaisella ja kun se loppui, niin jäin "rahatta" kotiin. Mun mielestä on kiva olla kotona ja lasten ja miehen mielestä myös. En epäile hetkeäkään ettenkö saisi edes jotain työtä, mua ei vain kiinnosta. Mulla on kotonakin ihan tarpeeksi tekemistä eikä ole sitä joka aamuista kiirettä töihin eikä tarvitse jättää lapsia yksin heräämään kouluun.

Harva kyselee, että milloin aion mennä töihin ja jos kyselee, niin sanon suoraan etten vielä vuosiin. En ymmärrä mitä se kenellekään kuuluu olenko töissä vai en. Pääasia, että itse ja oma perhe on tyytyväinen.

töihin. Mikäs tässä on ansiosidonnaista nostellessa :)Olen hulluna painanu duunia monta vuotta putkeen ja en ole yhtään häpeilläni, kun nyt saan olla.. on aikaa itselle ja perheelle.



Ei mulla ole mitään ihme pakottavaa tarvetta tehdä töitä ja töitä ja töitä. Ykkössijalla on ihan muut asiat kuin työ.

Tuonlaiset yhteiskunnan loiset. Makaa kotona pers homeessa ja elää tuilla.. Vaikka olisi töitä tarjolla, kun vaan viitsisi kysyä.



Mutta kun ei, pitäis kotoa asti tulla hakemaan. Ja sittenkin pitäisi vielä töitä tehdä.. Ääh, mä makaan mielummin kotona..



T. itse töitä 12 vuotiaasta asti tehnyt, enkä koskaan ole mitään ilmaiseksi saanut. (nyt tosin äitiyslomalla, joten ensimmäistä kertaa päälle 10 vuoteen poissa töistä..)

Ja mitäs vattua se sulle kuuluu, kuka tekee ja kuka ei?

Mutta ei todellakaan kiinnosta noin paljoa hänen asiansa..En koe tarvetta etääntyä ihmisistä jotka ovat erilaisia kuin minä itse

Minusta tuntuu niin hankalalle keskustella heidän kanssaan. Jatkuvasti puhuvat miten ihanaa on kuntoilla keskellä päivää, kun lapset on koulussa ja jaksaa leipoa ja shoppailla ym. Itse taas väsyneenä tulee kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja hätäisesti on pari tuntia aikaa olla lasten kanssa. Huoh.

Eikö heidän ole pakko otta tarjottua työtä vastaan tukien leikkauksen uhalla?

siis kateellinen? Itselleenhän ne kuoppaa kaivaa, tuskin pitkä työttömyys on hyvä juttu sitten, kun on pakko hakea töitä.

Ja katkos työelämässä näyttää kyllä mielenkiintoiselta työnantajan näkökulmasta, kun kerran kuitenkin töitä on tarjolla pilvin pimein.



Siinähän saavat, kun putoavat pois ansiosidonnaiselta...tuskin kovin moni ottaa töihin, jos selviää miksi on ollut työttömänä -omasta halustaan siis.

Mitä sillä päätäsi vaivaat. Minulla on kaikenlaisia ystäviä; huippuviroissa, työttömiä, koulutettuja, kouluttamattomia, työnarkomaaneja, laiskanpuoleisia...niin kauan kuin en elä heidän kanssaan, so what. Elän omaa elämääni, tehköön kukin omallaan mitä lystää.

kun kassapäivät alkaa loppua eikä työtä olekaan sitten enää tarjottimella tulossa. Sitten valitetaan miksei työkkäristä tarjota mitään...

Minulla on ystävä joka on hankkinut omakotitalon perintörahoilla ja joka on vuosikymmenien ajan tehnyt töitä vain sen minimin, jotta on saanut mm. ansiosidonnaisensa turvattua. Vanhemmat ostavat hänelle edelleen kaikki isommat hankinnat.

En ole hänelle kateellinen; hän tuntuu olevan vähän hukassa elämänsä kanssa.



MUTTA!



Aina toisinaan tulee vastaan tilanteita, jolloin hän on mielestäni jopa ylimielinen ja huvittunut siitä, jotkut meistä joutuvat painimaan arkisten ongelmien kanssa. Esim. opintolainan takaisinmaksu tai miten töiden kanssa käy kun terveys reistailee. Ennemmin tai myöhemmin se tulee sieltä: hän on ollut niin fiksu, ettei ole hankkiutunut lähelle moisia ongelmia alun alkaenkaan.



Taidan silti olla jatkossakin niin tyhmä, että välitän työkavereistani ja elannostani.