Parisuhteessa elävä - miksi vanha suola janottaa?

Olisin todella kiinnostunut kuulemaan kommentteja sellaisilta varatuilta ihmisiltä, jotka edes satunnaisesti ovat haikailleet vanhojen heilojensa/ihastustensa perään. Mikä saa sen teissä aikaan, onko esim. nykyisessä suhteessa jotain puutteita, vai onko se pelkkää nostalgiaa? Oletteko koskaan ottaneet yhteyttä kaipaamaanne ihmiseen, ja miksi?

Mietin tätä, kun myöhään la-yönä sain taas kerran WA-viestin mieheltä, jonka kanssa vietin kaveripohjalta melko paljonkin aikaa yli 10 vuotta sitten. Kuvittelin meidän aina olevan vain ystäviä, kunnes yhtenä humalaisena iltana päädyimme (miehen aloitteesta) hetkeksi pussailemaan, ja vasta silloin tajusin että hän oli aina ollut minuun ihastunut. Tuon jälkeen yhteydenpito jäi vähitellen kokonaan, mieskin muutti pian toiselle puolelle Suomea, meni naimisiin ja perusti perheen. Kuitenkin joskus edelleen lankeaa lähettämään minulle öisiä viestejä, jotka monesti on onneksi jo ehtinyt poistaa ennen kuin ehdin niitä edes lukea. Jos olemme joskus lyhyesti viestitelleet, tykkää esitellä minulle kuvia lapsistaan ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä avioliittoonsa. Ihmettelen kovasti tätä luultavasti melko yleistä ilmiötä.

Haluaisiko joku jakaa omia kokemuksiaan kaipaavana osapuolena?