Minkälainen on tyhjyyden tunne? Esim mt-ongelmien yhteydessä usein kuulee puhuttavan

Tuleehan siitä psykologisesti tyhjä olo, jos elämällä ei ole kunnon tarkoitusta.

No vaikka joku jäis auton alle siinä silmien eessä niin mitään ei tapahdu aivoissa, koska millään ei ole väliä  .

Tuo olisi mukavaa vaihtelua tähän minun jatkuvaan tunteikkuuteen.

Kun kaikki on harmaata ja sumuverhon takana, millään ei ole mitään väliä. Paitsi jatkuvalla henkisellä tuskalla.

tosi kelju olotila. Pahimmillaan ei edes muista miltä positiiviset tunteet tuntuu.

Minusta se ole tunne samassa mielessä kuin häpeä, ilo tai viha on tunne. Se on vaan se ajatus siitä, että sinulla ei ole mitään päämäärää tai tarkoitusta tässä maailmassa.

Kauniina kevätpäivänä katselet luontoa ja tuntuu vain pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se ole tunne samassa mielessä kuin häpeä, ilo tai viha on tunne. Se on vaan se ajatus siitä, että sinulla ei ole mitään päämäärää tai tarkoitusta tässä maailmassa.

Jotain tällaista mä kuvittelen sen olevan, olisi kiva kuulla jotakin vielä täsmällisempää kuvausta. Itselläni on pää tupaten täynnä kaiken aikaa niin että ihan uuvun tähän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kauniina kevätpäivänä katselet luontoa ja tuntuu vain pahalta.

Eikö toi ole ennemminkin masennusta tai ahdistusta?

Mikään ei tunnu miltään tai kiinnosta. Kaikki on aivan sama. Sitä se ainakin itsellä oli.

Mä olen kuullut muutamien ihmisten sanovan että he ovat ihan tyhjiä sisältä ja millään ei ole mitään merkitystä. En tiedä yhtään miltä se tuntuu, vaikea kuvitella, mutta pakko uskoa kun sanovat.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei tunnu miltään tai kiinnosta. Kaikki on aivan sama. Sitä se ainakin itsellä oli.

Miten sä tiesit nimetä tuon tyhjyyden tunteeksi? Itsellä masennusta ja tuntuu tuolta.

Jotain asiaa ei vain ole mielessä. Sen tiedostaa, että muille ihmisille tietyt ajatukset on itsestäänselviä, mutta minulle se on käsittämätön mysteeri että miten jotkut pystyy siihen. 

Miten joku voi ajatella, että tulevaisuus on häntä varten? Miten joku voi vain keksiä, että haluan tehdä asian x ja sitten alkaa toimia elämässään niin että saavuttaa asian x jossain kohtaa. Miten joku edes kehtaa ilman häpeää haaveilla jostakin? Miten joku kehtaa suunnitella itselleen juhlia ja olettaa, että sinne tulee joku?

Sellaista tyhjyyttä, että elämä ei ole minua varten (opiskelu, ajokortin ajaminen, valmistujaiset, kaikki se on hyville, onnistuneille ihmisille). Nautinto ei ole minua varten (seksuaalinen nautinto on kauniille, hoikille ihmisille). Ilo ei ole minua varten (se otetaan heti pois ja nauretaan perään, että typerä kun edes kuvittelit mitään).

Se on vain tyhjyys sisällä, joka ei täyty millään. Yritys täyttää se aiheuttaa pakokauhun ja lamaantumisen. Että en minä voi, en minä pysty, en osaa kuitenkaan. 

Terv. Lapsuudessa hylätyksi tullut, ilman yhtään luotettavaa aikuista kasvanut, koulukiusattu "aikuinen" nainen

Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Ajoittain on juuri sellainen tyhjyyden tunne, sellainen mikään ei tunnu miltään. Esimerkkejä tästä: olin auton kyydissä joka meinasi kovassa vauhdissa pimeällä törmätä hirveen. Katselin kuin ulkopuolelta tapahtumia enkä tuntenut mitään, en pelkoa, en säikähdystä, ajattelin että tapahtuu mitä tapahtuu, en voi mitään. Onneksi auto ei kuitenkaan väistöliikkeen vuoksi osunut hirveen, väliä jäi n. 5 cm. Olen myös elvyttänyt elotonta läheistä ihmistä ja saanut hänet henkiin, oloni oli silloin lähinnä turta. Monia muitakin tapahtumia on ollut, joissa moni olisi kiljunut tai mennyt toimintakyvyttömäksi. Minulta niissä tilanteissa on tavallaan tunteet kytkeytynyt pois päältä. Sitten on ihan tavallinen arki, jolloin silloinkin tuntuu ettei mikään tunnu miltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei tunnu miltään tai kiinnosta. Kaikki on aivan sama. Sitä se ainakin itsellä oli.

Miten sä tiesit nimetä tuon tyhjyyden tunteeksi? Itsellä masennusta ja tuntuu tuolta.

Masennushan voi olla sitä tyhjyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Jotain asiaa ei vain ole mielessä. Sen tiedostaa, että muille ihmisille tietyt ajatukset on itsestäänselviä, mutta minulle se on käsittämätön mysteeri että miten jotkut pystyy siihen. 

Miten joku voi ajatella, että tulevaisuus on häntä varten? Miten joku voi vain keksiä, että haluan tehdä asian x ja sitten alkaa toimia elämässään niin että saavuttaa asian x jossain kohtaa. Miten joku edes kehtaa ilman häpeää haaveilla jostakin? Miten joku kehtaa suunnitella itselleen juhlia ja olettaa, että sinne tulee joku?

Sellaista tyhjyyttä, että elämä ei ole minua varten (opiskelu, ajokortin ajaminen, valmistujaiset, kaikki se on hyville, onnistuneille ihmisille). Nautinto ei ole minua varten (seksuaalinen nautinto on kauniille, hoikille ihmisille). Ilo ei ole minua varten (se otetaan heti pois ja nauretaan perään, että typerä kun edes kuvittelit mitään).

Se on vain tyhjyys sisällä, joka ei täyty millään. Yritys täyttä

Kuvasit juuri täydellisesti sen miltä minusta tuntuu. Ihan muutaman kerran elämässä on joku asia kolahtanut näin lähelle ja tämä teksti teki sen, kiitän. Hienosti kuvattu. Kävin yksitoista vuotta terapiassa enkä saanut tätä ilmaistua näin selvästi.

ja voimia!!

Mulla on ADD eikä tyhjyyden tunne ole muuten tuttu kuin läheisen kuoleman jälkeen. Tämän allekirjoittaa varmaan moni. Se tyhjyyden tunne on kokonaisvaltainen mutta vaikeasti selitettävä.

Lapsuudessa ilman rakkautta jääneen lapsen kohtalo on karu vielä aikuisenakin. Epävakaan pers.häiriön taustalla on trauma niin kuin miltei kaikilla muillakin mielenterveyshäiriöillä

Minä myös epävakaa pershäröinen. Tyhjyyden tunne on sellainen ontto olo, sisäinen pakokauhu. Henkinen yksinäisyys, myös toisten seurassa. Kuolemanpelko. Minä vain katoan mustaan tyhjyyteen.  

Kuten joku aiemmin sanoi, tähän liittyy tunne siitä, että hyvät asiat eivät kuulu minulle. Arvottomuuden tunne. Hyvät asiat ovat vain muille, niille kunnon ihmisille, jotka ovat kiinni elämässä, ovat hyvissä töissä ja asuvat perheineen omakotitaloissa, ja joille kaikki hyvä on tapahtunut kuin itsestään. Vaikka he ovat esimerkiksi käyneet kouluja tai ponnistelleet paljon vähemmän kuin minä.

Minä olen jotenkin perustavanlaatuisesti viallinen ja ulkopuolinen, katson vain sivusta. Mikään ei auta, korkea äo:ni, maisterintutkintoni, ulkonäköni, ahkeruuteni, olen vain jossain mustassa syöverissä. Mikään mitä teen, ei tuo minulle mitään, vaikka kuinka ponnistelisin tai toisaalta antaisin olla, mikään ei johda mihinkään, mikään ei riitä, olen huono. Jos hetkeksi jotain hyvää saan, hyvin pian menetän sen, se otetaan minulta pois.

Olen ruma, tyhmä, lihava (vaikken järjellä ajatellen oikeasti ole, tunne on vahva). Olen kelvoton. En saa töitä, en saa rahaa, en saa parisuhdetta, en saa perhettä. En saa mitään, mitä olisin elämältä halunnut. Kaikki unelmani kuolevat yksi toisensa jälkeen. Mikään hyvä ei kuulu minulle. Tämä on kohtaloni ja elämäni on merkityksetön ja tyhjä. Tämä on kauheaa ja toisaalta millään ei ole mitään väliä. Uskoni, toivoni, luottamukseni, rakkauteni, intohimoni, kiinnostukseni ja sinnikkyyteni ovat kuolleet. Missään ei ole mitään järkeä. Ja minä olen syyllinen kaikkeen.

Molemmat vanhempani ovat hyvin narsistisia. Lapsuudessa oli runsaasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ja henkistä jossain määrin edelleen. He eivät ymmärrä käytöstään, ovat jo vanhoja. 

Olen tosi yllättynyt että ihmiset kokevat tyhjyyden tunteen tällaisena. Tosi mielenkiintoista että tätäkö se tarkoittaa.

olen itse kuvannut näitä samoja tunteita esimerkiksi vain että on huono itsetunto. Ihan tuttuja tunteita siis on nämä mitä on kuvattu. Itse  ajatellut että tyhjyyden tunne on on jotain yksinäisyyttä, vaikeutta tunnistaa ja nimetä omia tunteita, melankoliaa, jokin vähän persoonallisuushäiriöönkin viittaavaa tunnetta että puuttuuko minusta jotain tms, jotain että miksihän en koe asioita yhtä isosti kuten muut