Vaativien lasten vanhemmat!

Jos lapsen kanssa olisi sellaista aina, ei sitä jaksaisikaan. Kun tänään jaksat, se riittää. Huominen ei ole vielä.

Ongelmat onneksi muuttuvat, kun lapsi kasvaa. Yhdestä jutusta päästään eroon, joskin toinen tulee tilalle.



Neuvola tai perheneuvola olisi oikea paikka puhua asiasta, jos voimat eivät riitä. Perheneuvolasta voi ihan tosissaan saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka arki sujuisi lapsen kanssa keveämmin.

Meillä oli todella vaativa lapsi 3v10kk saakka, sitten helpotti. Nyt meillä mitä ihanin 5v lapsi.



Oma jaksaminen oli kortilla päivittäin monta kertaa, vuoroin mä laitoin lapsen jäähylle ja välillä lähdin itse ulos tuulettamaan päätäni. Meillä tilanne pysyi kasassa vain pitämällä lapsella todella tiukat rajat. Jos vaikka yhden kerran vähänkin hölläsi, joutui taas sata kertaa kieltämään. Parhaiten pärjäsi, jos pystyi ennakoimaan tilanteet. Eli ohjasi lapsen pois tilanteesta, ennen kuin hän edes keksi uusia konnuuksia.



Voimia

Vauvasta asti vaativa, vaikea lohdutettava, temperamentikas ja lisäksi hirveän ujo. Joskus ajattelen, että heitän mäkeen koko mukulan. Ja ei tosiaan ole aika helpottanut tilannetta, on jo koulussa ja aivan samanlainen koko ajan. On kyllä vastapainoksi sitten välistä herttainen pikkufilosofi, pohdiskeleva ja innostunutkin.



Ja: ei todella kaikki lapset ole samalla tavalla vaativia. Meillä toinen lapsi on aivan erilainen, vauvasta asti ollut ihan eri maata.



Tsemppiä vaan ap:lle. Jotenkin sitä pitää oman lapsen kanssa vaan jaksaa.

Tällaisen lapsen kanssa on minun mielestäni tärkeää yrittää miettiä kaikki mahdolliset syyt, miksi lapsi hakee huomiota tällaisilla ikävillä keinoilla ja yrittää sitten systemaattisesti puuttua näihin asioihin. Meillä on helpottanut esim.

- oman ajan antaminen jommankumman vanhemman kanssa kahdenkesken

- miehen kanssa yhteisen kasvatuslinjan ylläpitäminen

- omasta jaksamisesta huolehtiminen -> kodissa harmonisempi ilmapiiri

- riittävästi ulkoilua, riittävästi unta, säännöllisistä ruoka-ajoista huolehtiminen ja puhuminen lapselle ääneen siitä, miten näistä poikkeaminen vaikuttaa lapsen vireystilaan, jotta lapsi oppii itse tunnistamaan väsymystään, kiukkuaan jne.

- lapsen valmistaminen etukäteen normaalista poikkeaviin tilanteisiin

- jne. jne.



Mikään näistä ei meillä ole auttanut yksinään ja välillä tuntuu epäinhimmilliseltä, kun tuntuu, että tällaisessa tilanteessa täytyisi todella pystyä olemaan mallikelpoinen vanhempi tilanteessa kuin tilanteessa. Tosin kun meillä esim. kodin ilmapiiri parani ja olen itse useimmiten OK tuulella, pienet mokat silloin tällöin eivät tunnu häiritsevän lapsen olemista pahemmin. Iän myötä lapsi myös tuntuu toipuvan pettymyksistään nopeammin eli yksi huono hetki ei enää saa koko loppupäivää sekaisin.



Minua helpotti myös se, kun tajusin, että kyse on lapsen temperamentista eikä pelkästään minun kasvattajankyvyistäni ja että minun tehtäväni vanhempana on yrittää hyväksyä lapsi mahdollisimman oman kaltaisenaan eikä odottaa, että hän muuttuisi toisenlaiseksi. Kaikenlaisia tunteita on tullut koettua, mutta nyt voin sanoa rehellisesti ja täydestä sydämestä rakastavani tuota pientä ihmistä.

auttanut jaksamaan se että en ajattelut kun yhdestä päivästä selviämistä.

pikku hiljaa päivistä tulee viikkoja jne.

ennen murehdin pitkiäkin aikoja eteenpäin jaksamistani ja lapseni mahdottomuutta. osaksi oma kireys ja stressi heijastui myös lapseen.

nyt olen päättänyt yrittää ennakoida lapsen kanssa yhden asian ja tilanteen kerrallaan. kun on raskasta mietin miten jaksan iltaan tai siihen että mies tulee tmv.

mutta kieltämättä iltaisin on se tunne että haluaa vaan heittäytyä sohvalle viinipullo kädessä... Pakko saada vähän rentoutua.

Lapsi on tasan 4-vuotias.



Ihanan lohduttavaa kuulla, että jollain on jo tässä kohtaa helpottanut. Eli toivoa on.



Todella tiukkojen rajojen oon huomannut toimivan meilläkin parhaiten. Sen vaan moni muukin taitaa tietää, että se tiukkojen rajojen pitäminen on raskasta, kun lapsi ei kestä pienintäkään poikkeamaa.



Ja kiits perheneuvola-vihjeestä. Se nimittäin kävi itsellänikin tänään mielessä, että pitäisikö taas palata sinne. Ollaan nimittäin käyty siellä jo pari vuotta sitten, kun tän saman lapsen nukahtamisvaikeudet oli aika suunnattomat. Ja kyllä perheneuvolasta apua oli - lapsen nukahtaminen saatiin kutistettua alle tuntiin. Nykyään on jo ihan eri meininki - nukahtaa parissa minuutissa.



ap

Sitä tuntee joskus tuon lapsen kanssa olonsa niin yksinäiseksi ja voimattomaksi. Kuten tietysti just tänään, siksihän tänne kirjoitinkin. Ja sitten kuitenkin tänään täältä löytyi näin monta muutakin äitiä, jotka tietää mistä puhun. Ja hyviä muistutuksia kirjoititte siitä, mistä tässä onkaan kyse. Mun jännitteet laukesi aika lailla, kun luin teidän viestit.



Näköjään vaan joskus tulee katkeruus, että miksi toisen pitää olla tuollainen hermoja raastava kovakallo, kun toinen lapsista on ihan tavallisen helppo, joka uskoo yhdestä sanomisesta, halii ja hymyilee. Tuolta helpolta lapselta saa niin paljon hyvää palautetta omasta kasvatustyöstään. Ja sitten samaan aikaan toinen ei usko mitään, ja hyvää saa etsiä kivien alta, eikö löydy oikein sieltäkään.



Mutta mieleen jäi hyvin perheneuvolan lohdutus, että kyllä se sitten takaisinkin annetaan, mitä nyt meiltä vanhemmilta otetaan. Että tuon luonteiset lapset ovat yleensä koulussa menestyjiä, ja vanhemmat saavat koululta vain kiitosta, kuinka lahjakas ja osaava lapsi on.



Sitä odotellessa...



ap

Kiitos ap tästä, koetan lohduttaa itseäni tällä samalla myös... ;)



"Mutta mieleen jäi hyvin perheneuvolan lohdutus, että kyllä se sitten takaisinkin annetaan, mitä nyt meiltä vanhemmilta otetaan. Että tuon luonteiset lapset ovat yleensä koulussa menestyjiä, ja vanhemmat saavat koululta vain kiitosta, kuinka lahjakas ja osaava lapsi on."



Tilanne meillä on se, että olen yh, hain apua päiväkodin kautta, koska en yksinkertaisesti jaksa jokaminuuttista taistoa. Päiväkoti oli samaa mieltä, rankka lapsi, jonka kanssa saa taistella kokoajan.

Itse kävin psykiatrilla (joka sanoi, etten vaan ymmärrä elämää lapsen kanssa, valitan turhasta ja olen vain masentunut: "ota lääkkeitä, niin jaksat elää lapsen kanssa" jne. Kieltäytyessäni sanoi, että vastustan hoitoa - pyh, itsehän olen vuosia koettanut apua saada tähän tilanteeseen ja edelleen haluaisin jotain konkreettista, enkä nappeja napaan).



Lapsi odottaa psykologille menoa.



Perheneuvola myös takana, ei mitään huomattavaa apua, paitsi keskusteluapu. Toimissamme ei ollut näkyvää ongelmaa. Totesi vain, että temperamentiltaan 'aika voimakas' ja kovapäinen, ehkä tällä hetkellä näkemäni asiat myöhemmin muuttuvat negatiivisista positiivisiksi. Ja totta puhui, kyllähän oma tahto on hyvä asia, aina sitä ei vain jaksaisi nähdä niin...

Meillä myös kohta 4 v täyttävä poika. On todella tarkka ja vaativa.. Esim. ennen nukkumaanmenoa kaikki lelut täytyy laittaa järjestykseen, on aina ollut harvinaisen siisti(kaikki ruokatahrat pitää heti saada paidasta ym pois..vaativa muutenkin,pitää saada tehdä lähes kaikki itse, vasyneenä ihan mahdoton,puhuu usein ihan kauheita esim.leikataan äidiltä käsi irti, täti leikkaa jalan sisältä luun pois,emme koskaan ole puhuneet mitään tuollaista ,eli ei ole voinut meiltä ainakaan oppia tuollaisa kauheuksia.lista on loputon....olen miettinyt onko ihan normaalia..on todella hankala välillä,silti kuria on pidetty,eikä siis annettu kiukutteluille periksi...mutta joskus oikeesti haluais vaan antaa kaikki periksi...ihme kyllä,sitä vaan jaksaa taistella....... Rakastan tuota pientä miehenalkua kaikesta huolimatta : ))))



MUTTA on todella lahjakas,osaa aakkoset,laskea,15 palan palapelejä tehnyt alle 2 vuotiaasta. Siis erittäin hyvä keskittymään ja halua oppia uutta.



Kaikkea en saa mahtumaan tähän, mitä murehdin...Onko siis aihetta huoleen?

Että se tekee jotenkin voimattomaksi olon, kun lapsi reagoi kaikkeen mahdolliseen aina riehumalla. Olkoon lapsi innostunut, nälissään, väsynyt, ikävissään, pitkästynyt, jännittynyt, tai ihan mitä vaan, niin aina reaktio on riehuminen. Ja siinä sitten tosiaan äiti yrittää miettiä päänsä puhki, että minkä takia se nyt riehuu.



Ja meillä sitten vielä lapsi on vaativa siinä, että joka aterialla pitäisi olla eri ruokaa. Jos teen päivällä makaronilaatikkoa, ja laitan illalla saman laatikon loput pöytään, niin eipä lapsi sitä enää syökään. No en tietty ala sille joka ikinen kerta eri ruokaa väsäämään, mutta sitten kun lapsi ei ole syönyt, niin se tarkoittaa, että loppupäivä on yhtä riehumista. Eli joko väsytän itseni loputtomalla ruuan laitolla tai sitten lapsen käytöstä kitkemällä. Joskus tällaiset asiat tuntuvat umpikujalta.



Mutta juuh, päivä kerrallaan, ja se loputon toivominen, että ehkä huomenna on vihdoin vähän helpompi päivä.



ap