Mitä tehdä jos hammashygienistin aika perutaan jo viidettä kertaa? Mitä voin sanoa? Minulla on parodontiitti eikä yksityiseen varaa.
Minun pitäisi käydä hammashygienistillä puolen vuoden välein. Viimeisestä kerrasta on noin vuosi koska aina kun olen saanut ajan niin ovat soittaneet viikkoa/päivää ennen, että aikaa täytyy siirtää resurssien puutteen vuoksi. Tämä tapahtunut nyt neljä kertaa.
Nyt tarvisin oikeasti sen ajan. Tottakai pesen hampaita huolellisesti, käytän väliharjaa ja lankaa, oikeanlaista hammastahnaa ja välillä corsodylia purskuttelen.
Ikeniä välillä särkee ja vuotavat runsaasti verta toisinaan, minulla kertyy hammaskiveä nopeasti.
Pitäis päästä mutta jos taas soittavat eioota niin mitähän vois tehdä? Vai onko pakko yrittää jotenkin kerätä rahat yksityiselle.
Kommentit (74)
Julkinen hammashoito on nykyään ihan vitsi, joka ei edes naurata. Ei sinne pääse.
Suuhygienisteistä on aivan hirvittävä pula. En tiedä minne ne vastavalmistuneetkin katoavat. Moni ei ilmeisesti edes jää alalle.
Varmaan kannattaa ensi hätään käydä yksityisellä. Sitten jatkossa taas julkisella jos siellä haluat mielummin käydä.
Kieltäydyt siitä siirrosta ystävällisesti, mutta tiukasti ja sanot, että hampaat on niin huonossa ku nossa että pakko päästä. Kerro myös kuinka monta kertaa jo siirretty.
Akuuttivastaanotolle vaan kun vuotaa. Kun eivät muuta mahdollisuutta kerran anna.
Vierailija kirjoitti:
Akuuttivastaanotolle vaan kun vuotaa. Kun eivät muuta mahdollisuutta kerran anna.
Eivät todellakaan tee hammaskivenpuhdistusta koko hampaistolle siellä!
Ei julkiseen terveydenhuoltoon ole enää varaa, kun nettomaksajia koko systeemin pyörittämiselle ei ole riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäydyt siitä siirrosta ystävällisesti, mutta tiukasti ja sanot, että hampaat on niin huonossa ku nossa että pakko päästä. Kerro myös kuinka monta kertaa jo siirretty.
Viimeksi sanoin ystävällisesti vastasin pettyneesti, että " No voi harmi. Ikenet vuotavat sen verran verta, että aika olisi ollut tärkeä ja aika on peruuntunut jo useasti."
Sain onneksi sen verran armoa, että sen sijaan, että meinasi siirtää kahdella kuukaudella, niin sain uuden ajan kolmen viikon päähän. En vain tiedä toteuttuuko sekään. Jos ei, niin yritän päästä yksityiselle. Tosi tiukilla olen kyllä muutenkin mutta tämä on kyllä pakko hoitaa. Ap
Särkypäivystykseen. Itsellä samaa ongelmaa ja välillä äityy niin pahaksi etten pysty syömään enkä nukkumaan. Aina olen päässyt samalle päivää saamaan ensiapua ja paristi joutunut antibiootitkin syömään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akuuttivastaanotolle vaan kun vuotaa. Kun eivät muuta mahdollisuutta kerran anna.
Eivät todellakaan tee hammaskivenpuhdistusta koko hampaistolle siellä!
Ei, mutta järkkäävät sen ajan. Mulla putsaa välillä ientaskuja kunnan erikoishammaslääkäri.
Kokeile alkaa imeskellä maitohappokapseleita. Esim rainbow-merkillä (toivottavasti vielä hyllyssä) on xylitolilla maustettuja. Purutabletteja mutta imeskele. Lisäävät suun hyviä bakteereja.
Töihin valtion glory hole -keskukseen.
Siellä on hampaat vain haittana.
Semmoista se on. Olin jonkin aikaa töissä hammashoitolassa, jossa oli noin viisitoista työntekijää, ja ihan joka päivä oli ainakin yksi sairaana jossakin infektiossa. Ihan jäätävää oksutauti- ja flunssakierrettä, koska alalla aerosolit lentää ja tartuntariskit tapissa, Ja kaikki asiakkaathan eivät todellakaan peru aikojaan kipeänä tai muutenkaan elä hygieenisesti.
Tuolla hoitolassa oli asiakkaita, joilta oli aikaa jouduttu perumaan kolme tai neljäkin kertaa peräkkäin. Kyllä niistä sitten osa räyhäsikin tehokkaasti ajanvarausvuorossa oleville. Toki olisi pitänyt kakkataudissa tekijöiden laittaa vaan vaipat jalkaan ja hoitamaan jotakuta boomeria jonka pitää saada haluamansa hoito koska hänellä on diabeteksen.
Joo, sympatiaa vaan sinne ja ymmärrän että turhauttaa. 🌺 Mutta näin tämä maa vaan makaa. Ketjuissa sitten suuhygienistillä on velvoite laskuttaa se 130 € tai mikä tämän päivän minimihinta onkaan jokaiselta vaikka olisi kuinka terve ja hyväkuntoinen suu. Aina voi jotain soodapuhdistusta tehdä jos ei muuta puhdistettavaa ole.
Ja nuo koronat ja kakkataudit eivät ole edes top kympissä siihen miksi vaihdan alaa. Valittavat ja räyhäävät boomerit ja narkkarit sen sijaan mahtuu kyllä top kymppiin. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Särkypäivystykseen. Itsellä samaa ongelmaa ja välillä äityy niin pahaksi etten pysty syömään enkä nukkumaan. Aina olen päässyt samalle päivää saamaan ensiapua ja paristi joutunut antibiootitkin syömään.
Okei, pohdin asiaa. Olen vähän sellainen tyyppi, että usein mietin kehtaanko tai onko tarpeeksi paha tilanne saadakseni akuuttia hoitoa.
Antibiootteja mietin juuri eilen. Särki ientä ja sitten kun pesin ja välilangalla putsasin niin verta vuoti ihan todella runsaasti oikein valuvana ja punaisena koko toinen puoli alahampaista. Puolituntia siinä pesin kaikkia keinoja käyttäen.
Antibiootteja en ole saanut missään vaiheessa, ilmeisesti tulehdus rauhoittui jossain vaiheessa ja sanoivat, etten antibiootteja tarvitse. Tiedä mikä tilanne on sitten nyt. Ap
En osaa muuta sanoa kuin että yksityisille on kyllä saanut helposti aikoja, ihan parin päivän päähän. Eli luultavasti haluavat työskennellä yksityisellä eikä julkisella.
Kysäise pateekista ensiavuksi suuvettä.
Ehdotan että otat yhteyttä vastaavaan hammaslääkäriin tai potilasasiamieheen ja selostat tilanteen.Kysy saatko maksusitoumuksen yksityiselle kun kerran kunnalliseen ei pääse.Kerrot kuinka montaa aika peruttu.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile alkaa imeskellä maitohappokapseleita. Esim rainbow-merkillä (toivottavasti vielä hyllyssä) on xylitolilla maustettuja. Purutabletteja mutta imeskele. Lisäävät suun hyviä bakteereja.
Aijaa! En tiennytkään mutta ihan loogista. Onko hullu idea jos avaan maitohappobakteeri kapselin ja purskuttelen niitä rakeita suussa? :D
Ap
Jestas mikä aloitus! Ei ole olemassa "hammashygienistejä"! On hammashoitajia ja suuhygienistejä, ihan oikein ettet pää se kun et edes tiedä kenellä käyt!
Joo tuo on ihan kauheaa. Omalle tyttärellenikin kävi resurssipulan vuoksi niin, että hän varasi hyvissä ajoin hammastarkastuksen ennen 17-vuotispäivää, jotta ehtisi hoidattaa hampaansa, jos niissä hoidettavaa on, ennenkuin tulee maksulliseksi. Hänen aikaansa siirrettiin loppujen lopuksi niin monia kertoja, että hän ehti täyttää 18 vuotta. Loppujen lopuksi joutui menemään yksityiselle, kun aikoja ei edes saanut kunnalliseen hammashoitoon.