Olen vasemmalla, mutta kyllähän siinä on perää, että jotkut ovat valinneet helpon elämän
Elävät käytännössä työmarkkinatuella ja välillä käyvät tienaamassa niin, ettei tuet suuremmin pienene. Somessa kun välillä seurailen näitä, niin elämä tuntuu hyvin leppoisalta. Ja nyt puhun erityisesti yksin asuvista ihmisistä.
Itse teen töitä, opiskelen, haen jatkuvasti parempia töitä ja toki tähän päälle vielä lapsien hoito ja kasvatus.
Kaikki toki tavallaan, mutta ymmärrän hieman niitä ihmisiä, jotka ovat leppoisaa elämää viettäville kateellisia. Eihän se ole oikein, että toiset raataa ja toiset makoilee.
Kommentit (60)
Ei köyhien elämässä ole mitään kadehdittavaa. Olisi sekin ikävää, jos nuorena ja terveenä ihmisenä ei olisi työpaikkaa vaan möllöttäisit kaiket päivät. Varsinkin talvella tuntuu, että onpa hyvä että voi töissä käydä kun ei ole muutakaan tekemistä.
Persun aivotoiminta sellaisenaan netiin julkaistuna. Lukekaa pariin kertaan. Kiitos ap.
Christiiina kirjoitti:
Ei köyhien elämässä ole mitään kadehdittavaa. Olisi sekin ikävää, jos nuorena ja terveenä ihmisenä ei olisi työpaikkaa vaan möllöttäisit kaiket päivät. Varsinkin talvella tuntuu, että onpa hyvä että voi töissä käydä kun ei ole muutakaan tekemistä.
No näen nämä ihmistet kyllä aika etuoikeutettuna. Eivöt he missään leipäjonoissa pyöri. Monella heillä on akateeminen koulutus ja odottelevat sitä elämää suurempaa työpaikkaa ennen kuin menevät töihin likaamaan sormiaan.

Tämä. Kiitollinen saa olla, että on töitä.
Kyse ei ole kateudesta, koska tuon voisi itsekin tehdä. Kyse on turhautumisesta ja ärtymyksestä.
Jokaisen aikuisen ihmisen tulee lähtökohtaisesti elättää itse itsensä, tuet vain aidosti heikko-osaisille tai muista riippuvaisille.
Ei kaikilla ole leppoista ollut tai ole. Mutta ihmisen terveys vaatii myös lepoaikaa ja hyviä asioita. Osa ihmisistä yrittää käyttäytyä kivasti julkisesti vaikka oikea tilanne olisi pahempi. Ellei sitten mieli ole muualla välillä heillä ettei tiedosta taloustilaa. Muista ei pitäisi tehdä katkeria johtopäätöksiä tai purkaa muihin negaatioita. Itse teit lapsen ÄLÄ SYYTÄ SIITÄ työttömiä, pyydä mummoa avuksi tai sukulaista. Myös äitisi voisi tukea rahallisesti tai joku.
Jos uuvutat itseäsi, ota vähemmän, mikset syytä omaa äänestystä tai päättäjää. On aiheutunut paljon pahaa Suomessa ja maailmalla köyhiä syyllistämällä, osa sairaudet omaavia tai erilailla ajattelevia - eivät halua olla samassa systeemissä. Se on toksista syyttää muita, eikä näe mitä itse tekee. Sanoisit heille jotka tiedät sitten suoraan tai kysy, älä täällä selän takana vatvo asiaa. Sitten menette eri teille jos toinen suuttuu.
Tuo on näennäisesti helppoa, mutta mitä siitä jää käteen ihmiselle kun elämänehtoolla tekee yhteenvetoa elämästään?
Ollut muiden elätettävänä tieten tahtoen. Missä itsekunnioitus, missä toisten ihmisten kunnioitus? Missä aikuisen vastuu elämästään?
Vierailija kirjoitti:

Kuten yritin tuoda esille, joillakin on oikeus siihen terveyden kannalta lepoaikaan. Ne, jotka hoitajat työn, perheen, kodin, heillä ei sitä juurikaan ole. Onko oikein? Ei.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole kateudesta, koska tuon voisi itsekin tehdä. Kyse on turhautumisesta ja ärtymyksestä.
Jokaisen aikuisen ihmisen tulee lähtökohtaisesti elättää itse itsensä, tuet vain aidosti heikko-osaisille tai muista riippuvaisille.
Teissä on itsessä vika joska lähetätte ihmisille mustaa energiaa ja omien luulojen perusteella negatiivista, aina. Jos jokin ärsyttää ja vaivaa muissa, katsokaa peiliin. Tutkikaa omia puutteita. Kuten muutkin. Ehkä ette itse tiedosta asioita, joita muut tiedostavat ja ovat tiedostaneet ajan myötä. Ei jokainen työtön ole tyhmä. Jos haluatte samanhenkisiä ihmisiä raatamaan ympäri vuorokauden fyysisesti, perustakaa itä-suomeen oma yhteiskunta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on näennäisesti helppoa, mutta mitä siitä jää käteen ihmiselle kun elämänehtoolla tekee yhteenvetoa elämästään?
Ollut muiden elätettävänä tieten tahtoen. Missä itsekunnioitus, missä toisten ihmisten kunnioitus? Missä aikuisen vastuu elämästään?
Sairaita kommentteja! Syyllistämistä, luuloja. Ette tiedä muiden elämästä mitään tai heidän kokemistaan asioista. Kun ette tiedä mitään, olisi hyvä miettiä mitä sanoo ettei loukkaa kaikkia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Myös pelottelu vanhuudella on todella alhaista ja luulo ettei kukaan ole tehnyt mitään. Aina kaikki ei näy ulospäin mitä jotkut tekevät. Sinäkin olet jonkun elätettävänä, koska kukaan ei pärjää täysin yksin maapallolla. Miksi et itse kunnioita muita, riippumatta keitä he ovat, ihmisinä - edes niin että jätätte muut rauhaan. Et kuulosta aikuiselta, vaan lapsellista.

Minusta sinä itse syyllistät aika rankasti
"Kuten yritin tuoda esille, joillakin on oikeus siihen terveyden kannalta lepoaikaan. Ne, jotka hoitajat työn, perheen, kodin, heillä ei sitä juurikaan ole. Onko oikein? Ei."
Se ei ole työttömien syy. Työaikoja ei määrää työtön. Työaikoja moni työtön yrittää saada inhimillisemmäksi ja eri systeemin. Ajat määrää systeemi jonka äänestitte, myös politiikka, joka on koko maapallolla. Mitä jos tutkitte sitä tarkemmin. Ja rahasysteemin lähdettä. Tämä vastakkainasettelu on hullua. EU, järjestöt, vaikuttajat. Itse vaaditte usein että kaikki töihin ja tähän yhteen systeemiin.
Köyhien elämä on mukavaa. Rikkaiden elämä on rankkaa. Siksi kaikki haluavat olla köyhiä ja kadehtivat heitä. Köyhyys on lottovoitto.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on näennäisesti helppoa, mutta mitä siitä jää käteen ihmiselle kun elämänehtoolla tekee yhteenvetoa elämästään?
Ollut muiden elätettävänä tieten tahtoen. Missä itsekunnioitus, missä toisten ihmisten kunnioitus? Missä aikuisen vastuu elämästään?
No mitäs muille jää yhteenvetona? Ansiotyökö tekee ihmisen elämään noin älyttömän suuren arvon, vaikka valtaosalla se on ihan turhaa näpertämistä, kunhan vaan saa leivän pöytään?
Ihminen voi olla monin eri tavoin hyödyksi tässä yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Ei köyhien elämässä ole mitään kadehdittavaa. Olisi sekin ikävää, jos nuorena ja terveenä ihmisenä ei olisi työpaikkaa vaan möllöttäisit kaiket päivät. Varsinkin talvella tuntuu, että onpa hyvä että voi töissä käydä kun ei ole muutakaan tekemistä.
No näen nämä ihmistet kyllä aika etuoikeutettuna. Eivöt he missään leipäjonoissa pyöri. Monella heillä on akateeminen koulutus ja odottelevat sitä elämää suurempaa työpaikkaa ennen kuin menevät töihin likaamaan sormiaan.
Pitää olla aika terve ja urheilullinen ihminen, että se akateeminen tai muu ihminen sopisi "mille tahansa" alalle. Onko peruskoulussa käyty läpi realismia aloissa eri paikkakunnilla. Monia aloja saa tehtyä myös erilailla (onko kaikki edes tarpeellisia aloja) jos se järjestetään fyysisesti paremmin. Kaupunkisuunnittelu voi olla vanhanaikaista ja se lisää työtä. Jos rakennat 7 kerrostaloa, jokainen vaatii käytäväsiivoojan, luhtitalossa ei ole samaa - ehkä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Köyhien elämä on mukavaa. Rikkaiden elämä on rankkaa. Siksi kaikki haluavat olla köyhiä ja kadehtivat heitä. Köyhyys on lottovoitto.
Nimenomaan. Rikkaiden aika menee rahoja laskiessa ja sitten kun sekoaa laskuisaa niin se on köyhien ja työttömien syy.
Ja nämä tiedot sait somen perusteella? Mistä sinä tiedät kuinka paljon he hakevat töitä, kuinka paljon heillä on rahahuolia, mielenterveys tai muita terveysongelmia ja minkälaista heidän elämänsä oikeasti on? Harva kirjottaa someen, että taas piti hakea toimeentulotukea, opintovelat painaa päälle ja sadannesta työpaikkahakemuksesta tuli hylky ja harmittaa kun muut etenevät urallaan ja kerryttävät säästöjään.
Terv. akateeminen työtön, joka tekee osa-aikatöitä ja satunnaisia keikkoja sen mukaan, mitä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on näennäisesti helppoa, mutta mitä siitä jää käteen ihmiselle kun elämänehtoolla tekee yhteenvetoa elämästään?
Ollut muiden elätettävänä tieten tahtoen. Missä itsekunnioitus, missä toisten ihmisten kunnioitus? Missä aikuisen vastuu elämästään?
No mitäs muille jää yhteenvetona? Ansiotyökö tekee ihmisen elämään noin älyttömän suuren arvon, vaikka valtaosalla se on ihan turhaa näpertämistä, kunhan vaan saa leivän pöytään?
Ihminen voi olla monin eri tavoin hyödyksi tässä yhteiskunnassa.
Itse kyllä saan juuri ansiotyöstäni sen hyödyllisyyden tunteen. Useimmat työt kun on kuitenkin tarpeellisia ja hyödyllisiä, tai tuottavat iloa jollekin. Tottakai hyödyksi voi olla muullakin tapaa, mutta itsestäni tiedän, että tuskinpa työttömänä alkaisin vapaaehtoishommiin, vaan todennäköisesti turhautuessani tarttuisin pulloon ja alkoholisoituisin. Terveellisempää itsellenikin olla töissä. Ja eläkkeelläkin on sitten vähän enemmän tuloja.
Itse aiheesta kyllä sen verran, että harva on kuitenkaan työttömänä pitkiä aikoja huvikseen. Yleensä niissä on kyse siitä, että työtä ei vain saa, tai sitten ei oikeasti ole täysin työkykyinen vaikka ei ole eläkkeellekään päässyt. Se on varmasti aika marginaalinen joukko, joka ihan huvikseen nautiskelee vuosikausia tuilla elämisestä. Eikä moni koe sellaistsa elämää edes nautittavaksi, kun rahaa on niin vähän että tekeminen on rajoitettua.
Kyllä minun elämä on kieltämättä ajoittain mukavaa, vaikka kyllä monenlaista ahdistustakin on. Mulla ei ole mahdollisuutta asioihin joita monet pitää normaaleina. Ei ole varaa ostaa Jouluna läheisille kunnollisia lahjoja. Ei ole ulkomaanmatkoja ja kotimaanmatkojakin varsin harvoin. En voi matkustaa oikein paikkakunnille joissa ei ole tuttuja joiden luona olla yötä, koska halvimmatkin hostellit on liian kalliita. Kesällä voi tietty olla teltassa...
No ei todellakaan ole. Kyllä kaikkien pitäisi kantaa kortensa kekoon.