Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmalla iällä ensimmäistä kertaa seurustelleita?
16.03.2024 |
Tuossa oli äsken etusivulla ketju, jossa 38v mies suri parisuhteen puutetta, eikä myöskään ollut koskaan aikaisemminkaan seurustellut.
Onko paikalla henkilöitä, jotka ovat päässeet seurustelun makuun selvästi tyypillistä myöhemmin? Mikä oli aikaisemmin ongelma, jos sellaista oli ja mikä avasi pirunnyrkin.
Minä olen mies. Ensimmäistä (ja ainoaa) kertaa aloin seurustelemaan 27-vuotiaana. Siinä vaiheessa olin jo niin tottunut yksinoloon, etten enää edes kaivannut seurustelukumppania. Eniten olin kaivannut parisuhdetta semmoisena 18-vuotiaana, mutta silloin olin vielä niin epäkypsä ja huonoitsetuntoinen, että ei minusta olisi ollut kenenkään hurmaajaksi. Kotoa minut olisi tytön suurinpiirtein pitänyt hakea, jos olisi välttämättä sulhoksi halunnut.
26-vuotiaana tapasin ihan perinteiseen tapaan baarissa naisen, jonka kanssa aloimme viettää aikaa yhdessä. Silloisen ja nykyisenkin tulkintani mukaan kumpikaan meistä ei varsinaisesti halunnut tai suunnutellut tapailun muuttamista ihan seurusteluksi asti. Sen vuoksi se oli stressitöntä ja pääsi kypsymään hitaasti kuin hernerokka aromipesässä. Reilun puolenvuoden tapailun jälkeen aloimme sitten seurustella.
Kommentit (12)
Tämä kertomus jäi nyt kesken. Mitä tuon tapailun jälkeen on tapahtunut? Oletteko edelleen yhdessä? Kauanko seurustelitte? Minkä ikäinen olet nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä kertomus jäi nyt kesken. Mitä tuon tapailun jälkeen on tapahtunut? Oletteko edelleen yhdessä? Kauanko seurustelitte? Minkä ikäinen olet nyt?
Minä katkaisin kertomuksen tarkoituksella tuohon pisteeseen, koska ajattelin, että tämäntyylisistä kokemuksista voisi olla toivoa ja rohkaisua aikamiespojille ja vanhoillepiioille. Uskon nimittäin, että se alkuunpääseminen on tässä seurusteluasiassakin vaikein etappi.
Mutta kun kerran kysyit asiaa, niin vastataan. Olemme edelleen yhdessä, nelikymppisiä ja on talot ja lapset. Tämä nyt tuskin on se todennäköisin lopputulos kenenkään ensimmäiselle seurustelusuhteelle, joten en pitäisi tätä minään mittapuuna.
No mä pääsin kokeilemaan sitä lyhyen hetken vasta 39-vuotiaana. Se naurettava härdelli jotenkin selvensi että turha siitä touhusta on haaveilla ja parempi vain itsekseen olla.
Vierailija kirjoitti:
No mä pääsin kokeilemaan sitä lyhyen hetken vasta 39-vuotiaana. Se naurettava härdelli jotenkin selvensi että turha siitä touhusta on haaveilla ja parempi vain itsekseen olla.
Miten päädyit siinä vaiheessa seurusteluun? Oliko seurustelukumppani jotenkin vaikea tai ongelmainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä pääsin kokeilemaan sitä lyhyen hetken vasta 39-vuotiaana. Se naurettava härdelli jotenkin selvensi että turha siitä touhusta on haaveilla ja parempi vain itsekseen olla.
Miten päädyit siinä vaiheessa seurusteluun? Oliko seurustelukumppani jotenkin vaikea tai ongelmainen?
Se oli kai lähinnä joku sairas riippuvuussuhde joka sitten meni miten meni. En oikein tiedä kumpi siinä oli ongelmainen, tietysti ajattelin että itse olin siinä se normaalimpi ja toinen vaan pimahteli ihan turhista, mutta ehkä se pimahtelu sitten johtui siitä että olinkin itse niin vaikea. Tai sitten kummatkin, mutta joka tapauksessa aika toimimatonta oli touhu. Siitä jäi hetkeksi aikaa kuitenkin sellainen kipinän tapainen että yritin vielä löytää kumppania, mutta kun seuraava kiinnostunut sattui kohdalle niin tulikin itsellä suuri halu jarrutella. Huomasin tulleeni ehkä jollain tapaa vainoharhaiseksi ja olin näkevinäni seuraavassa paljon samoja huonoja piirteitä kuin edellisessäkin. Loppujen lopuksi kuitenkin aloin ajattelemaan tarkemmin että miksi edes sitä kumppania haen ja totesin että taustalla taisi olla pääosin vain joku "kun muillakin on"-juttu. Olihan se ennenkokematon voimakas molemminpuolinen ihastuminen tietysti jollain tapaa huumaavaa ja sitä samaa tunnetta hetken aikaa haeskelin, kunnes vieroittauduin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä pääsin kokeilemaan sitä lyhyen hetken vasta 39-vuotiaana. Se naurettava härdelli jotenkin selvensi että turha siitä touhusta on haaveilla ja parempi vain itsekseen olla.
Miten päädyit siinä vaiheessa seurusteluun? Oliko seurustelukumppani jotenkin vaikea tai ongelmainen?
Se oli kai lähinnä joku sairas riippuvuussuhde joka sitten meni miten meni. En oikein tiedä kumpi siinä oli ongelmainen, tietysti ajattelin että itse olin siinä se normaalimpi ja toinen vaan pimahteli ihan turhista, mutta ehkä se pimahtelu sitten johtui siitä että olinkin itse niin vaikea. Tai sitten kummatkin, mutta joka tapauksessa aika toimimatonta oli touhu. Siitä jäi hetkeksi aikaa kuitenkin sellainen kipinän tapainen että yritin vielä löytää kumppania, mutta kun seuraava kiinnostunut sattui kohdalle niin tulikin itsellä suuri
Olisihan se seurustelun aloittaminen tuossa iässä kenelle tahansa suuri elämänmuutos ja vaatisi paljon sopeutumista.
Toisaalta kuulostaa myös siltä, että suhde oli muutenkin aika huonoa sorttia ja on harmillista, että se sattui juuri ensimmäiseksi kokemukseksi.
Ensivaikutelmat vähän asiassa kuin asiassa leimaavat suhtautumista enemmän kuin mikä hyväksi olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen ja aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa 28-vuotiaana. Sitä ennen oli ollut vain joitakin lyhyitä säätöjä. Aiemmin ei vain ollut tullut vastaan sellaista miestä, jonka kanssa vetovoima olisi ollut molemminpuolista: ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun ja toisinpäin. Oikeastaan aloin seurustelemaan ensimmäisen kohtaamani miehen kanssa, jonka kanssa oli tällaista vastavuoroista vetovoimaa. Siitä seurasikin sitten monen vuoden mittainen on-off -suhde, eli en tiedä onko tämä mitenkään erityisen rohkaiseva esimerkki. Kuitenkin koen, että kynnys seuraavan seurustelusuhteen aloittamiseen on matalampi siksi, että olen jo aiemmin seurustellut. Seurustelusuhteessa sain myös kokea niitä hyviä asioita, jotka minulta oli aiemmin jäänyt kokematta (ja joita en ollut uskonut ehkä koskaan kokevanikaan). Kyllä vanhempanakin ehtii, sen voin sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa 28-vuotiaana. Sitä ennen oli ollut vain joitakin lyhyitä säätöjä. Aiemmin ei vain ollut tullut vastaan sellaista miestä, jonka kanssa vetovoima olisi ollut molemminpuolista: ihastuin miehiin, jotka eivät ihastuneet minuun ja toisinpäin. Oikeastaan aloin seurustelemaan ensimmäisen kohtaamani miehen kanssa, jonka kanssa oli tällaista vastavuoroista vetovoimaa. Siitä seurasikin sitten monen vuoden mittainen on-off -suhde, eli en tiedä onko tämä mitenkään erityisen rohkaiseva esimerkki. Kuitenkin koen, että kynnys seuraavan seurustelusuhteen aloittamiseen on matalampi siksi, että olen jo aiemmin seurustellut. Seurustelusuhteessa sain myös kokea niitä hyviä asioita, jotka minulta oli aiemmin jäänyt kokematta (ja joita en ollut uskonut ehkä koskaan kokevanikaan). Kyllä vanhempanakin ehtii, sen voin sanoa.
Kyllä minä uskoisin, että tämä on hyvinkin rohkaiseva esimerkki. Juuri esimerkki siitä, ettei siitä junasta ole mitenkään lopullisesti jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 26v. kun tapasin eksän.
Missä tapasit hänet ja oliko seurustelemattomuus jo alkanut vaivaamaan sinua?
U P