Saako päiväkoti tietää muutostamme
Muutamme toukokuun alussa naapuripaikkakunnalle. Haluaisin että lapset saa käydä täällä vanhassa päiväkodissaan kuun loppuun asti, jäävät joka tapauksessa sitten kesälomalle. Itsekin käyn tällä nykyisellä paikkakunnalla töissä kevään ajan. Joten, saako päiväkoti jostain heti tiedon että osoitteemme on muuttunut eri paikkakunnalle? En jaksaisi mitään uusia säätöjä ja sopimuksia noin pienen ajan tähden..
Kommentit (3)
Meillä oli reilusti eri paikkakunnalla hoidossa kun muuten olisi tullut 30km päivässä turhaa ajoa. Naapuri kylällä oli työpaikan lähellä.
Kannattaa varmaan keskustella heti päiväkodin johtajan kanssa. Luulisi että järjestyy kun on vain muutamista viikoista kyse. Olisi lastenkin etu olla tutussa ryhmässä. Ikävä kyllä jotkut päiväkodit voi olla tosi tiukkoja. Jos muutto on toukokuun puolella niin osoitteen voi ilmoittaa sitten kun on muuttanut. Yhteystiedot täytyy olla ajan tasalla. Ei kai paikkaa voi välittömästi irtisanoa joten varmaan menisi tuohon toukokuun loppuun.
Ainakin pari vuotta sitten kun me muutettiin eri paikkakunnalle lapset sai jäädä päiväkotiin vielä yhdeksi extra kuukaudeksi, koska se oli olosuhteiden kannalta järkevintä. Kannattaa ihan suoraan vaan selittää tilanne päiväkodille. Ei se ole lasten eikä päiväkotien etu, että lapsia riepotellaan paikasta toiseen parin viikon takia.