Missä iässä ymmärsit ettei tarvitse olla kaikkien kaveri?

33-vuotiaana kun tajusin, että kaikki uskovaiset kaverit ovat kusipäitä

Äiti opetti ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri, mutta pitää pystyä puhumaan mukavasti. 

Itse taisin olla 17 kun tajusin että mielistelijöitä hyväksikäytetään häikäilemättömästi.

Valitettavasti 50+. Miellyttämisestä ei oo seurannut mitään hyvää.

Olen karavaanari, siis kaikkien kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Äiti opetti ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri, mutta pitää pystyä puhumaan mukavasti. 

Näin meilläkin. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla eikä kaikista pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja kaikille olla kohtelijaita. Tämä on unohtunut todella monelta aikuiseltakin nykyään.

Vasta hiljattain 40+ vuotiaana. 

En koskaan ajatellut sellaista. Oletin että kaikkia pitää miellyttää ja itse olla mukava.

Työpaikalla yhdistän miellyttämisen työntekoon, en muuhun. Tiedän kyllä että moni ei yritä olla mukava kaikille.

Kyse ei ole ystävyydestä vaan työnteosta. Sama koulussa ja töissä.

Vasta äskettäin olen ymmärtänyt sen. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että ihmisille voisi silti olla ilkeä ja tyly. En vaan yritä miellyttää enää jokaista.

N42

Kun koin heräämisen ja tiedostumisen, ja liityin Vasemmistoliittoon. Tajusin, että paskoille ihmisille, kuten persuille ja porvareille, tulee olla ilkeä.

Olen jo yli 60v eikä mun lapsuudessani sanottu koskaan, että pitäisi olla kaikkien kaveri. Tämä "pitää olla kaikkien kaveri eikä ketään saa jättää ulkopuoliseksi" on aika uusi ilmiö vielä. 

Kukaan ei halunnut olla mun kaveri paitsi pari muuta joilla ei myöskään ollut varaa valita kun olivat luokan arvoasteikossa pohjalla, joten ei ole missään vaiheessa ollut oloa että pitäisi olla kaikkien kaveri.

Vähitellen olen huomannut, että ystävällisyys vastakkaiselle sukupuolelle edustaa aina joidenkin silmissä valtavaa kiinnostusta. Eli siinä nähdään väkisinkin 'signaaleja', joita en ole lähettänyt.

Ei myöskään tarvitse olla niiden kaveri, joilla on aina joku ketunhäntä kainalossa ja hyväksikäyttötarkoitus mielessä. Joidenkin mielestä ihminen on 'hankala', kun sitä ei voi määräillä. Ei heitä tosin itseäänkään voi määräillä tekemään itsensä vastaisia asioita, mutta heidän omalla kohdallaan se ei olekaan yhtäkkiä hankaluutta, vaan ihan normaalia. Kuten se on meidän muidenkin kohdalla, oikeasti.

Kaikkia ei tarvitse eikä voi miellyttää, eikä oikeastaan edes halua.

Ai niin minkä ikäisenä, en tiedä edes vuosikymmentä. Vähitellen, mutta vahvistuen näin.

Olen aina tiennyt sen. 

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei halunnut olla mun kaveri paitsi pari muuta joilla ei myöskään ollut varaa valita kun olivat luokan arvoasteikossa pohjalla, joten ei ole missään vaiheessa ollut oloa että pitäisi olla kaikkien kaveri.

Mun kanssa taas ajoittain haluaa ystävystyä sellaiset ihmiset, joiden kaveri mä en halua olla. Olen antanut tällaisten tyyppien tunkeutua mun elämääni ja olen kohteliaisuudesta veljeillyt heidän kanssaan vaikka en oikeasti ole ollut kiinnostunut heidän seurastaan. Ystävyydestä kieltäytyminen on vielä vaikeampaa kuin pakkien antaminen romanttisessa mielessä lähestyville, silloinhan voi aina vedota esim. siihen, että on varattu. Mutta mitä sanot ihmiselle, joka haluaa kovasti olla kaverisi eikä sua kiinnosta?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Olen jo yli 60v eikä mun lapsuudessani sanottu koskaan, että pitäisi olla kaikkien kaveri. Tämä "pitää olla kaikkien kaveri eikä ketään saa jättää ulkopuoliseksi" on aika uusi ilmiö vielä. 

70-luvulla korostettiin tätä.