Kuinka puuttua aikuisen ihmisen tolkuttomaan laihduttamiseen/syömishäiriöön

Niin. Aihe on vaikea, eikä hän tietenkään ihan helpolla myönnä itselleen olevansa sairas. Kulttuurimme palvoo laihuutta ja nykypäivänä on myös hyväksyttyjä syömishäiriöitä. 

Minä ehkä yrittäisin keskustella hänen kanssaan siitä, että kuinka hän arvostaa itseään ja pitääkö hän itsestään? Ihan yleisellä tasolla voisin keskustella myös ulkonäköpaineista. Jos tämä ei saisi häntä heräämään siitä, että joku on pielessä, niin kysyisin suoraan onko hän kohdannut jotakin traumaattista viime aikoina? Tai lapsuudessa. 

Monesti on niin, että syömishäiriöiset yrittävät ikään kuin "piilottaa" itseään trauman seurauksesta. Syödään liikaa tai liian vähän, ettei kukaan näkisi enää ihmistä. Kyse on myös syyllisyydestä ja itsensä rankaisusta. Yritäisin siis puhua myös näistä. 

Lopuksi sanoisin suoraan hän tarvitsevan apua, niin kauan, että hän kuulisi minua. Tarkoituksena myös viemään hänet päivystykseen. 

Äh, joo. Mulla on itselläni syömishäiriö, ja karu syömishäiriömenneisyys myös, olen keski-ikäinen. Kamalaa sanoa näin, mutta ainakin minä olen niin järkyttävä vanha kehäraakki, ettei mulle pahimpina sairauskausina ja laihdutussessioissa mitään mahda. Pahimmillaan laitan välit poikki jos ei *vainoaminen* lopu. 

 

Loppuun puolijärkyttävä toteamus, että minusta on myös tehty joskus huoli-ilmoitus, ja tiedän todellakin ettei se aina toimi. Olen itse sossu.