Työpaikkakiusaaminen
Aloitin 4kk sitten uudessa työpaikassa. Olen saanut hyvää palautetta kollegoilta siitä, että olen omaksunut talon tavat ja sovin työyhteisöömme. Minua varoitettiin jo aluksi yhdestä henkilöstä, mutta hän on kohdellut minua hyvin. Paitsi tällä viikolla hän on ottanut minut ja erään toisen uudemman työntekijän silmätikuksi.
Olimme palaverissa ja kollega kysyi tuntemuksiani erääseen asiaan. Aloitin puhevuoroni niin tuo eräs josta varoitettu kesken minun puheenvuoron tiuski "sinä olet niin nuori ja ollut täällä vasta vähän aikaa" ...
Myös muuta asiatonta käytöstä on tullut ilmi tällä viikolla minua ja toista nuorta työntekijää kohtaan. Eilen keskustelimme esimiehen kanssa, että tuo käytös on asiatonta. Viesti esimieheltä oli, että meidän täytyisi itse sanoa kiusaajalle, että tuo on asiatonta, mutta tarvittaessa hän kuulemma voi keskustella asiasta.
Olen viihtynyt tosi hyvin työpaikalla, mutta tällä viikolla olen ollut töiden jälkeen itkuinen ja kiukkuinen.
Kommentit (41)
Usein näissä kiusaaja saa jatkaa ja jatkaa. Oli varoitettu jo aiemmin henkilöstä? Esimies oli tuossa palaverissa ja kuuli tuon kommentin?
Jos se on saanut jatkua näin niin jatkuu tulevaisuudessakin.
Miksi se on aina kiusattu joka joutuu lopulta lähtemään?
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina kiusattu joka joutuu lopulta lähtemään?
Koska firma ei tee mitään aikuisella luuserilla joka itkee jatkuvasti että mua kiusataan. Pihalle vaan kaikki kiusatut selkärangattomat.
Oma kiusaajani jatkoi niin pitkään, että lähdin pois.

Rekrykustannukset pitäisi ottaa teidän kiusaajien palkasta. Mitä sinäkin saat kiusaamisesta? Useimmiten kiusaajat peittävät omaa huonoa työtulostaan kiusaamisella. Itse en ole koskaan ollut kiusattu, kukaan ei uskalla. Minä sanon vastaan ja siitä tulee muiltakin kiitosta. Toki se kiusaaja sitten uhriutuu, narsisti kun useimmiten on. Oon mm. sanonut että keskity töihis.
Mua kiusattiin kans ja lopulta lähdin meneen. Pahin oli varmaan se kun pikkunilkkiesimies tokaisi kun itkien kerroin mummini kuolleen että jo oli aikakin kuolla. Näin Stockmannilla...
Vierailija kirjoitti:
Usein näissä kiusaaja saa jatkaa ja jatkaa. Oli varoitettu jo aiemmin henkilöstä? Esimies oli tuossa palaverissa ja kuuli tuon kommentin?
Kun kyseessä ovat aikuiset ihmiset niin tuo esimiehen toiminta on täysin normaalia. Hän on ottanut asian esille mutta onhan se selvää että vaikka esimies sanoisi tälle "kiusaajalle" asiasta niin sehän ei takaa vielä mitään. Itsekin täytyy sanoa ja sitten voi toki työaikaa käyttää palaveeraamiseen ja yhdessä keskustelemiseen. Tämän jälkeen oletettavasti työsuojeluvaltuutetun kanssa asiointia sekä keskustelua ja kaikki kärsivät terapiaan. Siinähän se. Koittakaahan aikuiset selviytyä työpaikalla. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Jos se on saanut jatkua näin niin jatkuu tulevaisuudessakin.
Riippuu täysin ihmisistä. En ole itse kärsinyt tuolla tavalla ja se johtuu siitä että avaan suuni ja arvostan itseäni. Eihän sellainen mukavaa ole mutta siihen täytyy suhtautua ja pysyä vain erossa mahdollisimman paljon kiusaajista. Valitettavasti on pipipäisiä ihmisiä aika paljon ja kun heillä on vakituinen pysyvä työpaikka niin ei heitä kiinnosta miten kohtelevat muita. Ovat sellaisia kuin ovat joten olkaa te muutkin.
Meillä työyhteisössä 9 henkilöä. Meistä tällä hetkellä 4 pohtii lähtöä, koska työpaikalla yksi kiusaa. Kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vaiettu aihe
Eikä ole, näistä on puhuttu aina. Kannattaa osallistua positiivisemman hengen luomiseen eikä kyräillä sivussa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina kiusattu joka joutuu lopulta lähtemään?
Oletettavasti ainoa joka pystyy tekemään asioillensa jotakin. Toinen vaihtoehto on se että kiusattu saa rauhan, tiedän itsekin että se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina kiusattu joka joutuu lopulta lähtemään?
Koska firma ei tee mitään aikuisella luuserilla joka itkee jatkuvasti että mua kiusataan. Pihalle vaan kaikki kiusatut selkärangattomat.
Yleensä se on helpompaa näin ja yleensä juuri nämä kiusaajat ovat pidempiaikaisia työntekijöitä jotka voivat huonosti ja ovat ilkeitä, kiukkuisia ja kateellisia. Ei kukaan päästänsä terve kiusaa muita, ei koe tarvetta sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Oma kiusaajani jatkoi niin pitkään, että lähdin pois.
Tai sitten lähdit ennen kuin olisi tullut se mahdollinen loppu. Älä anna kiusata itseäsi. Pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä voi myös toimia. Riippuu tietenkin tilanteesta sekä dynamiikastakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina kiusattu joka joutuu lopulta lähtemään?
Koska firma ei tee mitään aikuisella luuserilla joka itkee jatkuvasti että mua kiusataan. Pihalle vaan kaikki kiusatut selkärangattomat.
Rekrykustannukset pitäisi ottaa teidän kiusaajien palkasta. Mitä sinäkin saat kiusaamisesta? Useimmiten kiusaajat peittävät omaa huonoa työtulostaan kiusaamisella. Itse en ole koskaan ollut kiusattu, kukaan ei uskalla. Minä sanon vastaan ja siitä tulee muiltakin kiitosta. Toki se kiusaaja sitten uhriutuu, narsisti kun useimmiten on. Oon mm. sanonut että keskity töihis.
Just näin!
Vierailija kirjoitti:
Mua kiusattiin kans ja lopulta lähdin meneen. Pahin oli varmaan se kun pikkunilkkiesimies tokaisi kun itkien kerroin mummini kuolleen että jo oli aikakin kuolla. Näin Stockmannilla...
Kyllä sitä lähtee kun katsoo tarpeelliseksi. Sitäkään ei kannata hävetä ja tilanteiden ratkeamiseksi on monia vaihtoehtoja. Tekijät tekevät muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä työyhteisössä 9 henkilöä. Meistä tällä hetkellä 4 pohtii lähtöä, koska työpaikalla yksi kiusaa. Kaikkia.
Ohhoh. Aika paljon valtaa hänellä. Miten tämä on mahdollista?
Muista että kiusaaja on se jolla on ongelmia . Luulen että pääset helpoimmalla , jos ihan asiallisesti sanot aina , jos hänen käytös on asiatonta . Älä ota itseesi yhtään . Kerro vaikka että pahoitit mielesi ja jatkossa toivot asiallisempaa kohtelua . Sinulta kysyttiin mielipidettä johon vastasit uuden työntekijän näkökulmasta .
Kiusaaminen ei jatku jos et provosoidu . Työnantajan on myös puututtava kiusaamiseen .
Esimies on se, joka viheltää pelin poikki.