Miksi joillekin on niin vaikeaa sopia ennalta tapaamisia, vaikka ei olisikaan mitään suunnitelmia?

Sovitut tapaamiset ahdistaa.

Perutko ne sovitut tapaamiset esimerkiksi krapulan takia? Kun näin käy kaverin kanssa tarpeeksi usein, ei tee enää mieli sopia mitään etukäteen.

Jos tuleekin muuta kiinnostavampaa, siksi. 

Mä ainakin vietän aikaa kolmella eri paikkakunnalla.Jos sovin tapaamisen kahden viikon päähän johonkin paikkaan,niin sit mun pitää järkkäillä asiat niin,että olen sillä paikkakunnalla silloin.Onhan se rajoittavaa.

Ei tiedä mikä fiilis on silloin kun pitäisi tavata. Itse olen introvertti, ei huvittaisi juuri koskaan nähdä kavereita tai joitakin sukulaisia, vaikka heidän kanssaan kivaa sitten onkin ja pidän heistä. Se on vain niin vaivalloista ja vie energia. Useimmiten sovin kuitenkin treffit johonkin ja fiilis on samanlainen kuin hammaslääkäriaikaa odottelisi. Se vain pitää hoitaa ja kestää. Esim.jos sunnuntaina on kalenterissa merkintä vaikka serkun perheen kyläilystä, niin koko raskaan työviikon ajan stressaan, että viikonloppuna ei saa tehdä mitään rentouttavaa ja palauttavaa, vaan on kellontarkkoja menoja kuten arkenakin. Sitten yksi sovittu juttu vie koko päivän. Jos ei ole mitään sovittua, niin ehdin tehdä vaikka mitä.

Spontaaneissa treffeissä voi tavata kun oma energiataso on hyvä, eikä tarvitse ennalta stressata ja huolehtia tapaamista.  Näitä en kuitenkaan useimmiten sovi, koska tosi harvoin on niin hyvä energiataso 😀.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuleekin muuta kiinnostavampaa, siksi. 

Ei luulisi olevan kovin paljoa elämää jos joutuu vinkumaan näkemistä sellaisenkin kanssa jota ei halua aidosti siis edes nähdä. Ristiriitaista.

Introverttinä viihtyy 24/7 omassa seurassa. Ahdistaa sovitut kalenterimerkinnät, ei ihmiset. Kun pääsee paikalla, on yleensä kivaa. Mutta introna stressaan näitä jo päiviä etukäteen, siksi välttelen sopimista.

En tiedä, että panettaako minua silloin.

T: Pertsa 

Juuri tämä. Ihan sama minulla. Suunnittelemattomuus on parasta

Mulla yksinkertaisesti voimavarat ja oma jaksaminen vaihtelee tosi paljon. Ahdistun jos asioita ja menoja kasaantuu, ja mun on vaikea keskittyä ja hyppiä tilanteesta toiseen, jos on paljon samaan aikaan meneillään.

Ja siis tuo paljon samaan aikaan meneilläänvoi olla sitä että pitää suunnitella ja toteuttaa kauppaostokset, hoitaa joku paperityö, kirjautua johonkin netissä, käydä suihkussa ja laittautua, huolehtia lapsi ja lemmikki tai ohjeistaa jotain jeesimään mua Eli aloittajan maininta siitä ettei olisi mitään sovittuna, ei omassa elämässä kuitenkaan tunnu siltä. Aina on jotain ja yleensä liikaa. Koska arki.

 

Oon huomannut että mulla on aika korostunut tämä ongelma verrattuna moniin muihin. Tiedä sitten liittyykö ADD:hen vai mihin. Mutta kyllä tässä on kyse vähintäänkin lievistä elämänhallinnan haasteista. 

Tärkeä ystäväni on ihan samanlainen kuin minä. Molempia ahdistaa sopiminen, yleensä jompikumpi on tapaamisesta myöhässä, perutaan tapaamisia. Mutta ymmärretään toisiamme ja kun nähdään on hauskempaa kuin kenenkään kanssa, helppoa ja rentoa.

Introverttejä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä viihtyy 24/7 omassa seurassa. Ahdistaa sovitut kalenterimerkinnät, ei ihmiset. Kun pääsee paikalla, on yleensä kivaa. Mutta introna stressaan näitä jo päiviä etukäteen, siksi välttelen sopimista.

Valmistautuminen ja lähteminen on ihan kamalaa, varsinkin jos pitää pakata jotain tavaroita mukaan ja kiirehtiä tietyn aikataulun puitteissa. Ylikuormitun niin, että tekee joka kerta mieli perua. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tiedä mikä fiilis on silloin kun pitäisi tavata. Itse olen introvertti, ei huvittaisi juuri koskaan nähdä kavereita tai joitakin sukulaisia, vaikka heidän kanssaan kivaa sitten onkin ja pidän heistä. Se on vain niin vaivalloista ja vie energia. Useimmiten sovin kuitenkin treffit johonkin ja fiilis on samanlainen kuin hammaslääkäriaikaa odottelisi. Se vain pitää hoitaa ja kestää. Esim.jos sunnuntaina on kalenterissa merkintä vaikka serkun perheen kyläilystä, niin koko raskaan työviikon ajan stressaan, että viikonloppuna ei saa tehdä mitään rentouttavaa ja palauttavaa, vaan on kellontarkkoja menoja kuten arkenakin. Sitten yksi sovittu juttu vie koko päivän. Jos ei ole mitään sovittua, niin ehdin tehdä vaikka mitä.

Spontaaneissa treffeissä voi tavata kun oma energiataso on hyvä, eikä tarvitse ennalta stressata ja huolehtia tapaamista.  Näitä en kuitenkaan useimmiten sovi, koska tosi harvoin on niin hyvä energiataso 😀.

Tässäpä tämä pähkinänkuoressa. Ymmärrän toki, että toisilla voi olla jotain suunniteltuna just silloin kun itse haluaisi nähdä extempore ja se on ihan ok, en millään tasolla siitä loukkaannu tms. 

Jotenkin helpottavaa, että on muita samanlaisia. :)

Myös tuo, ettei ole mitään muitakaan menoja sovittuna tarkoittaa, ettei ole mitään _sosiaalista_  tai kotoa poistumista vaativaa sovittuna. Itse en ehdi arkena hoitaa paljon kotia tai talon ylläpitoa, puutarhaa, liikkua tarpeeksi tai hoitaa lasten kaverisynttärilahjoja, uusia kevätvaatteita tai myydä Torissa liian pieniä luistimia. Sitten viikonlopuiksi päässäni on tiketti-lista tuon kaltaisista jutuista, ja niiden hoitaminen on raksi ruutuun ja yksi huoli vähemmän. Kaverin näkeminen tarkoittaisi, että vähintään 4h menetän tehokasta aikaa ja jos meille tulee joku kylään, niin vielä enemmän valmistelujen takia.

Koko elämä menee paussille jos jotain yllättävää sovitaan ja rutiinit romahtavat. Olin esimerkiksi saamassa elämän syrjästä kiinni, enää ei ahdistanut mikään oikein sitten työkkäri otti yhteyttä pitäisi alkaa taas hakea työtä ja joutua burnoutiin ja korttipakka hajosi

Siksi, koska kaikki työpäivät ovat tappiin asti kalenteroituja. Kun elää 8 tuntia viitenä päivänä viikossa kalenteria tuijottaen ja orjallisesti sen mukaan hyppien, haluaa omassa elämässä olla luova ja spontaani. 

Tuosta syystä en koskaan ehdota tapaamista samantien, koska jos sille toiselle ei sovi, niin hän ryhtyy järjestämään minun aikataulujani sopiviksi. Jos tapaan vanhassa kotikaupungissa jonkun sattumalta, niin ilahdun, mutta en sovi etukäteen mitään.