Lue keskustelun säännöt.
Voiko traumaperäisestä stressihäiriöstä parantua?
05.03.2024 |
Sairastanut jo useamman vuoden ja alkaa usko elämään katoamaan. Käyn jo terapiassa, kokeilisin mitä tahansa lääkettä, hoitoa tms jos vaan varmasti toimisi. Arki on vaikeaa, päivät ovat vaikeita, välillä puolet päivästä menee hyvin kunnes traumat aiheuttaa stressireaktion koko kroppaan. Olen niin väsynyt.
Onko täällä muita samalla diagnoosilla tai onko joku parantunut ja miten?
Kommentit (55)
Kauanko olet siellä terapiassa käynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauanko olet siellä terapiassa käynyt?
Vuoden. Tuntuu aivan turhalta, tiesin jo alussa ettei ns. kemiat kohtaa terapeutin kanssa mutta en ole halunnut heti lopettaa
Terapiassa käyn kolmatta vuotta PTSD:n takia ja lääkitys on. Hidasta etenemistä tämä on. Ei ne tapahtuneet noin vain katoa, tai siis neutralisoidu mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko olet siellä terapiassa käynyt?
Vuoden. Tuntuu aivan turhalta, tiesin jo alussa ettei ns. kemiat kohtaa terapeutin kanssa mutta en ole halunnut heti lopettaa
Kävin 3 vuotta. Ihan turhaa oli. Saatettiin istua 3 varttia hiljaa kun ei ollut mitään sanottavaa.
Minä olen luullut, että se on useimmiten lyhytaikaista. Oletko kokeillut tietoista mielen hallintaa eli pakotat aivot olemaan ajattelematta asiaa? Aivot lopettavat murehtimasta parhaiten, jos tekee ja keskittyy johonkin muuhun eli pitää itsensä sopivan kiireisenä. Minä yritän saada aivot olemaan ajattelematta, jotta saisin nukuttua. Se on vanha ja hyvä konsti, mutta vaikea silloin, kun pitäisi vain maata ja yrittää nukahtaa. Usan armeijakin käyttää tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykedeeliterapiasta on alustavasti lupaavia tuloksia, mutta voi mennä aika pitkään ennen kuin se on virallisesti hyväksytty käyttöön ainakaan Suomessa.
Olen parantunut, pitkälle terapialla. Kävin reilusti yli 3.v.
Sinuna vaihtaisin terapeuttia, kemia on tärkein tekijä terapiassa, mutta vuosi on myös erittäin lyhyt aika. Itselläni oli terapian aikana 2. vuonna pahin mahdollinen oli ikinä. En silti onneksi luovuttanut, kun tiesin, että niin käy. Kolmas vuosi alkoi tuomaan helpotusta. Lääkitys ei auttanut mulla mihinkään, pahenti vain oireilua. Ovat yleensä traumoihin huonoja.
Voimia sinulle. Kyllä siitä selviää ja elämä paremmaksi muuttuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen luullut, että se on useimmiten lyhytaikaista. Oletko kokeillut tietoista mielen hallintaa eli pakotat aivot olemaan ajattelematta asiaa? Aivot lopettavat murehtimasta parhaiten, jos tekee ja keskittyy johonkin muuhun eli pitää itsensä sopivan kiireisenä. Minä yritän saada aivot olemaan ajattelematta, jotta saisin nukuttua. Se on vanha ja hyvä konsti, mutta vaikea silloin, kun pitäisi vain maata ja yrittää nukahtaa. Usan armeijakin käyttää tätä.
Ei mulla liity uniongelmaa
Ei voi täysin parantua, mutta oireita oppii hallitsemaan ja niiden kanssa voi oppia elämään. Joskus herään yöllä edelleen ja sydän hakkaa, mutta ennen kesti tunteja päästä pois siitä olosta, nyt saan karistettua olon pois minuuteissa.
Ptsd on nyky yhteiskunnassa harvinainen diagnoosi, mutta historiassa varmasti todella yleinen kun miettii millainen maailma oli vielä muutama sata vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen luullut, että se on useimmiten lyhytaikaista. Oletko kokeillut tietoista mielen hallintaa eli pakotat aivot olemaan ajattelematta asiaa? Aivot lopettavat murehtimasta parhaiten, jos tekee ja keskittyy johonkin muuhun eli pitää itsensä sopivan kiireisenä. Minä yritän saada aivot olemaan ajattelematta, jotta saisin nukuttua. Se on vanha ja hyvä konsti, mutta vaikea silloin, kun pitäisi vain maata ja yrittää nukahtaa. Usan armeijakin käyttää tätä.
Tämä on vain ensiapu ja suurin osa traumatisoituneista nimen omaan välttelevät jo muutenkin kaikkia trillereitä ja tunteita. Pahentaa pidemmän päälle oireilua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen luullut, että se on useimmiten lyhytaikaista. Oletko kokeillut tietoista mielen hallintaa eli pakotat aivot olemaan ajattelematta asiaa? Aivot lopettavat murehtimasta parhaiten, jos tekee ja keskittyy johonkin muuhun eli pitää itsensä sopivan kiireisenä. Minä yritän saada aivot olemaan ajattelematta, jotta saisin nukuttua. Se on vanha ja hyvä konsti, mutta vaikea silloin, kun pitäisi vain maata ja yrittää nukahtaa. Usan armeijakin käyttää tätä.
Traumat ei toimi tällä tavalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen parantunut, pitkälle terapialla. Kävin reilusti yli 3.v.
Sinuna vaihtaisin terapeuttia, kemia on tärkein tekijä terapiassa, mutta vuosi on myös erittäin lyhyt aika. Itselläni oli terapian aikana 2. vuonna pahin mahdollinen oli ikinä. En silti onneksi luovuttanut, kun tiesin, että niin käy. Kolmas vuosi alkoi tuomaan helpotusta. Lääkitys ei auttanut mulla mihinkään, pahenti vain oireilua. Ovat yleensä traumoihin huonoja.
Voimia sinulle. Kyllä siitä selviää ja elämä paremmaksi muuttuu!
Siis pahin mahdollinen olotila oli kahden vuoden jälkeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en sulautunut terapiaan. Tapahtunut ja menneisyys on koko ajan pinnalla noiden terapiahommien kanssa. Jo kriisiterapia oli sellaista, että ajattelin olevani piilokamerassa. Elämänkatsomus ei oikein kohdannut terapeutin kanssa ja hän voi evankelioida muutenkin kuin minun vakuutusyhtiöni maksamana.
Minä yksinkertaisesti katkaisin kaikki siteet menneeseen ja vaihdoin paikkakuntaa. Oli ihanaa tulla otetuksi normaalina ihmisenä eikä minään reppanana rikoksen uhrina, joka käy vielä psykiatrilla kun ensiavussa ollut lääkäri niin neuvoi. Vapaus on aina vapautta.
Toki takaumia tulee unissa vieläkin, mutta muuten voin kyllä sanoa olevani jopa keskivertoa rauhallisempi tapaus. Olen estänyt aikaisempien terveydenhuoltotietojeni näkemisen osittain ja kukaan ei täällä ole edes ihmetellyt asiaa.
Pahinta on se, että uhrina saa mielettömät määrät reseptejä joka lähtöön. No, menin kertomaan yhdelle ex-kaverilleni tapahtuneesta. Hän jaksoi pummata joka päivä rauhoittavia itselleen. Paikkakuntaa vaihtamalla pääsin pamipummistakin eroon. Aivan sama, vaikka vieläkin silmät vesissä hokisi järkytystään jne. Se on merkillistä, että nämä järkyttyneet eivät itse mene lääkäriin hakemaan itselleen pamireseptiä. Mielestäni tuo on hyväksikäyttöä.
Riippuu varmaan niistä traumoista ja persoonallisuudesta. Olen käynyt kaksi Kelan korvaamaa psykoterapiajaksoa. En siltikään ole täysin oireeton, mutta toisaalta monet asiat voisivat olla huonomminkin. Eniten traumat vaikuttavat työkykyyn ja ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen parantunut, pitkälle terapialla. Kävin reilusti yli 3.v.
Sinuna vaihtaisin terapeuttia, kemia on tärkein tekijä terapiassa, mutta vuosi on myös erittäin lyhyt aika. Itselläni oli terapian aikana 2. vuonna pahin mahdollinen oli ikinä. En silti onneksi luovuttanut, kun tiesin, että niin käy. Kolmas vuosi alkoi tuomaan helpotusta. Lääkitys ei auttanut mulla mihinkään, pahenti vain oireilua. Ovat yleensä traumoihin huonoja.
Voimia sinulle. Kyllä siitä selviää ja elämä paremmaksi muuttuu!
Siis pahin mahdollinen olotila oli kahden vuoden jälkeen...
Saako kysyä mitä tekniikkaa terapeutti käytti? Mun terapeutti ehdotti, että aloitettaisiin EMDR.
Oletko kokeillut silmänliiketerapiaa (EMDR)? Siitä jotkut saa nopeastikin apua.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan niistä traumoista ja persoonallisuudesta. Olen käynyt kaksi Kelan korvaamaa psykoterapiajaksoa. En siltikään ole täysin oireeton, mutta toisaalta monet asiat voisivat olla huonomminkin. Eniten traumat vaikuttavat työkykyyn ja ihmissuhteisiin.
Lisäys: toki varmasti riippuu myös monista muistakin asioista, esimerkiksi siitä miten tasaista elämä on ja saako lähipiiristä tukea.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut EMDR-terapiaa?
EMDR toimii kuin kloriitti traumoihin. Se ei hävitä tapahtunutta, mutta se haalistaa tapahtunutta tehokkaasti.
Sama diagnoosi mutta jouduin eläkkeelle.