Muita joille naimisissa olo ja häät on vieras instituutio?
Minulle häät ja naimisissa olo on vieras asia ja instituutio. En osaa onnitella ketään ko. asiasta. Koko parisuhdeasia on itselleni vieras.
Kun opiskelun teknillisessä yliopistossa, niin ajattelin ettei yksikään viehättävä nainen voisi kaltaistani lievästi autistista nörttiä huolia.
M38
Kommentit (13)
Siis onko parisuhteetkin sulle vieras asia.
En tiedä voiko sanoa vieras, mutta yhdentekevä. Olen ollut mieheni kansa yhdessä 11 vuotta enkä usko että koskaan menemme naimisiin. Kumpaakaan ei kiinnosta.
Onnittelen kyllä muiden kihlauksista ja avioliitoista, mutten tajua miksi sen pitäisi olla minulle niin suuri asia että käyttäisin siihen satoja euroja rahaa, ottaisin lomaa yms. Siis toisten häät.
Joo, ei kiinnostanut koskaan mennä naimisiin. Seurustellut kyllä olen. Jos olisin halunnut lapsia, silloin perheenä hyvä että avioliitto, tuo ikäänkuin turvaa. Mutta ei mun juttu koskaan.
Me ei häitä vietetty mutta mentiin maistraatissa naimisiin ihan siitä syystä että puolison kuollessa on aviopuolison asema paljon selkeämpi ja "helpompi" kuin avopuolisison. Noin niin kuin perintöjuttujen näkökulmasta. Rahan tuhlaamista isoihin häihin en ole koskaan ymmärtänyt ja kaikki hääpuvut yms aina tuntuneet vähän lapsellisilta jutuilta.
No jos parisuhdekin on vieras asia niin mikäs ihme se on jos ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi myöskään eivät olleet naimisissa tai edes parisuhteessa?
Ei se ollut kyllä tasa-arvoinen liitto vaan tuulahdus menneiltä vuosisadoilta.
En minäkään osaa kuvitella ainakaan sellaisia häitä joihin kutsuttaisiin vieraita. Vastenmielinen ajatus.
No on vähän minullekin vierasta. Ei sillä etten itse olisi halunnut naimisiin, mutten koskaan ole päässyt.
En ole kovin monissa häissäkään ollut, kun ei ole kavereitakaan, niin välttämättä ei osaisikaan kiinnittää huomiota jonkun kihlauksiin tai naimisiinmenoihin ja onnitella oikein välttämättä. Vähän niin kuin toisten raskaudet. Ei ne tunnu mitenkään isoilta asioilta minulle.
No ei kyllä jonkun vanhan vanhemman kuolemakaan erityisesti herätä myötätuntoa. Ihmisiä syntyy, kuolee ja osa siinä välillä menee naimisiinkin, merkitystä näillä kai on lähinnä heille itselleen ja kaikkein lähimmille.
N50+
Eiköhän nuo ole naftaliiniin joutavia molemmat, niin häät kuin avioliittokin.
Lähes puolet eroaa.
Itse en kumpaankaan usko, elän yksin ja näin on hyvä. Jos seurustelen niin mitään liittoja siihen en tarvitse. Lapsia en halua. Oman elämäni haluan pitää itselläni, en halua ketään siihen sotkeutumaan.
En pidä mitenkään vääränä sitä että haluan elää ihan omannäköistäni elämää enkä ala mihinkään vain koska niin mukamas kuuluu tehdä ja näin on aina tehty.
Nainen 33 vuotta ja sinkku
Avioliitto merkitsee ihan eri asioita ihmisille ja toisille ei ilmeisesti mitään. Me ollaan lapseton pariskunta ja syy naimisiin menoon oli lähinnä juurikin jo yllä mainittu tilanne, kun toinen meistä kuolee. Keskinäinen testamentti ja edunvalvontavaltuutus myös tehtynä. Meidät vihittiin maistraatissa ilman vieraita. Ymmärrän kyllä, että sosiaaliset ihmiset haluavat viettää häitään juhlien ystävien ja sukulaisten kanssa, mutta nykypäivän ylikalliit polttarit ja hääjuhlat lahjalistoineen eivät sovi mun arvomaailmaan.
Olen ollut naimisissa ja toista kertaa en mene. Olen nyt siis eronnut, mutta pitkäaikaisessa parisuhteessa. Avioliiton ja eron kokeneena musta sillä tärkeimmällä eli rakkaudella ja halulla olla yhdessä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan asettamien instituutioiden kanssa. Ken haluaa häät sun muut, siitä vaan, mutta ei ole -enää- mun juttu.
Itse asiassa harmittaa, että alun perin lankesin tähän yhteiskunnalliseen hömppään, vaikka muistan teininä ajatelleeni, että todellista rakkautta on olla menemättä naimisiin: toisella on vapaus olla tai olematta kanssasi eikä ole siihen pakotettu.
Sitten jossain vaiheessa muutin mieltäni ja olin sitä mieltä, että avoliitto on pahasta ja naimisiin on mentävä, jos yhdessä haluaa asua. Varmaan siksi, koska oli takana yksi avoliittokin, josta lähdin, koska toinen ei halunnut kanssani naimisiin. Minä halusin naimisiin vakuutuksena siitä, että se ei mua jätä.
Sitten avioeron myötä tajusin, että olin ollut teininä oikeassa (siis olisi ollut itselleni sopivin juttu, muut tekevät mitä haluavat): tosi rakkaus ei kahlehdi, tosi rakkauden ei tarvitse kahlehtia. Ymmärrän, jos menee naimisiin perinnönjako- yms syistä. Itse en halua enkä tarvitse edes sitä.
Lapset hankkisin (jos hankkisin) myös itsenäisesti. Sen verran oon saanu kuraa lasteni isältä eli ex-aviomieheltäni.
Vanhempasi myöskään eivät olleet naimisissa tai edes parisuhteessa?