Miten toimia, kun esimies kiusaa?
Varoitan heti aluksi, että tästä tulee varmaan pitkä tarina, mutta:
Eli työskentelen toimistossa, jossa meitä on yhteensä alle 10 henkilöä. Esimiehenäni on keski-ikäinen nainen, joka on ottanut minut silmätikukseen. En tiedä ärsytänkö häntä jotenkin vai mikä on vialla, mutta kaikki, mitä teen, on joko väärin tehty tai huonosti. Joka asiassa on korjaamista. Ja joka asiasta tulee noottia - oli vika kenen tahansa muun, niin aina se saadaan jollain tavalla käännetyksi mun syyksi. Teen asioita mielestäni ihan normaalilla tavalla, niinkuin edeltäjänikin tuossa työssä, silti minun tekemänäni kaikki on päin peetä.
Esimieheni ei tiedä, mitä me "työmyyrät" todellisuudessa teemme, koska hän on suuri johtaja. Kuitenkin hänen mielestään vain "räpellän" (teen todellisuudessa paljon töitä eikä työt tapahdu itsestään kuten hän kuvittelee) enkä muista mitään. Häntä itseään tulee muistuttaa joka asiasta, koska hän ei muista mitään. Hän ottaa osaa päätöksentekoon niin, että ei vie asiaa loppuun saakka, ja jos lopputulos on positiivinen, hän ottaa kunnian. Jos lopputulos on negatiivinen, saa haukut. Ja toden totta, hän on raivonnut minulle kaikkien muiden kuullen niin, että olen monta kertaa joutunut itkemään työpaikalla.
Hänen läsnäollessaan tunnen olevani maailman tyhmin ihminen. Vastaus hänen kysymyksiin (joita tulee jatkuvalla syötöllä viereisestä huoneesta) on tultava kuin apteekin hyllyltä. Kysymyksiin asioista, joita hän on itse saattanut tehdä/päättää, muttei muista.
Tänään viimeksi hän tuli lankoja pitkin, ensin aamulla klo 8.05 asiasta, jota en hänen mielestään ole tehnyt oikein. Toisen kerran soitto tuli klo 15.45 sopivasti työpäivän lopuksi pilaamaan iltanikin. Hän kysyi mm. vittumaiseen sävyyn, onko minulla omasta mielestäni liikaa töitä? Tämä siis ensin kysyttyään, miksi taas olen tehnyt niin ja niin ja miksen ole ollut tarkempi ja miksen voi viimeinkin tehdä sitä yhtä asiaa jne. Vaikka mitään asiaa ei ole edes tai olen tehnyt asiat juuri niinkuin edeltäjänikin. Esimieheni haluaa tietää KAIKESTA, mitä tapahtuu, pienistäkin asioista tulee huuto jollet ole muistanut kertoa. Sellaisista asioista, mitkä tuntuvat aivan vähäpätöisiltä. Ja työssä jossa tahti on hektinen, ei yksinkertaisesti PYSTY kaikesta kertomaan eteenpäin vaikka kuinka yrittää.
Oikeasti, en edes oikein osaa selittää tätä asiaa varmaan...mutta koen oloni todella stressaantuneeksi, enkä aina saa iltaisin nukuttua kun mietin, mistä taas huomenna saan haukut :( Olen ollut tässä työpaikassa vajaan vuoden, enkä varmastikaan kaikkea osaa kuten vanha tekijä, mutta mielestäni mikään ei ole mennyt isommin vikaan. Koskaan en ole saanut esimieheltäni mitään positiivista palautetta.
Hän "osoittaa asemaansa" myös kokoajan nakittamalla omia tehtäviään minulle ja eräälle toiselle. Pitää kirjoittaa hänen puolestaan sähköposteja, jotka hän tarkastaa. Pitää kaivella sitä ja sitä tietoa esiin. Pitää kerätä hänelle tuotteita malleiksi jne. Välillä tunnen olevanikin johdon assistentti tai joku toimistoapulainen oman tittelini sijaan. Eikä siinä mitään, jos tuota olisi välillä, mutta kun se on jatkuvaa.
Kuuluvatko teidän mielestä kommentit "sä vaan räpellät siinä jotain", "etkö sä tajua mitään", "sä sanot aina ettet muista, sä et muista mitään", "sulle on sanottu tästä jo niin ja niin monta kertaa", "paina kalloosi" jne. työpaikalle, esimiehen suuhun? Ja vieläpä niin, että työtoverit kuulevat.
Kaikki työkaverit tietävät, että esimies on hankala, mutta kukaan ei tee asialle mitään. Ja hän on ottanut minut aivan erityisesti hampaisiinsa, johtuen ehkä siitä , että olen ollut vähiten aikaa töissä (muut ainakin 10 vuotta) ja olen nuorempi (alle 30 vuotias).
Mitä minä voin tehdä? En haluaisi enää mennä töihin, mutta mulla on määräaikainen työsopimus ja pelkään, että joudun maksamaan jotain korvauksia, jos irtisanoudun :( KIITOS avusta!
Kommentit (6)
esimiehen omaan esimieheen.
Tuollaiset kommentit eivät kuulu esimiehen suuhun eivätkä oikeastaan kenekään työkaverin suuhun.
esimieheni esimiestä ei kiinnosta työntekijöiden asiat/hyvinvointi. Tietysti jos ottaisin yhteyttä vielä ylempään tahoon..mutta siinä on todellinen riski suututtaa tuo esimieheni esimies todella pahasti.
Kaipa se työterveys on nyt sitten ainut mahdollisuus näin ensialkuun.
T. Ap, joka taas maha sekaisin odottaa huomista työpäivää
Luulisin että sun pitäis tuoda jotenkin esiin se että koet asian kiusaamiseksi. Säästä ainakin kaikki sähköpostit jos on loukkaavia ja yritä saada faktoja..
ja kuka on ollut läsnä (todistajat). Heti tästä hetkestä alkaen.
Parin viikon kuluttua, kun lista on kasvanut, otat asian puheeksi esimiehesi kanssa. Näytät hänelle paperilla miten hän on sinua kohdellut ja sanot että pidät tätä työpaikkakiusaamisena ja jos tahti ei parane, alat hoitaa asiaa eteenpäin.
ainakin toimit. Et kärsi ja ole hiljaa. Sinua ei kiusata. Vastuuseen tekijä
Ap