Jos voisit perua yhden tekosi, mikä se olisi?
Kommentit (17)
En alkaisi seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Todennäköisesti aika monikin asia olisi mennyt elämässäni eri tavalla ilman sitä. Nyt minulla esimerkiksi olisi muuten varmaan lapsia.
Ei silti, ei minulla huonosti mene nytkään tai ainakaan rahallisesti. Ystäviäkin on. Parisuhteet ovat vaan kariutuneet tuon ensimmäisen jälkeen aina hyvin nopeasti, kun en siedä ollenkaan mitään tappelua tms.
Vierailija kirjoitti:
En olisi suostunut yhteen yhdistystoiminnan luottamushommaan. Olisi enemmän aikaa itselle eikä tarvitsisi hoidella noita vastuita.
Ilmoita, ettet pysty enää tekemään asioita ja että lopetat esimerkiksi maaliskuun lopussa. Siten heillä on aikaa etsiä uusi henkilö siihen.
En menisi facen sinkkuryhmiin, siitä ei ole seurannut muuta kuin harmia.
Syntyminen tai jos tuo ei kelpaa niin vuonna -83 kun jäin kuorma-auton alle siitä selviämisen poistaisin
Uskottomuuden poistaisin. Ei muuttaisi sinänsä mitään.
Viimeisin suhteeni. Vei terveyden kaikinpuolin ja en tiedä miten niin hirveän miehen edes löysin.
Tulla tälle planeetta Maaksi kutsululle.
Ne 3-5 isoa rahallista sijoitusta jotka tein vuosina 2014-2016.
Olen ollut yhdynnässä todella lihavan naisen kanssa.
Se että sekaannuin edelliseen mieheen. No, kaikki ne joutaisi kyllä pyyhkiä pois.
Olisin jättänyt opiskelematta tradenomiksi.
Jos olisin jättänyt opiskelematta ratenoomiksi, olisin varmaan opiskellut jotain muuta ja mahdollisesti saanut jotain aikaan urallani. Mutta nyt olen vaan miniminipalkkainen luuseri jonka tutkintopaperi kelpaa vain takapuolen pyyhintään.
En olisi mennyt naimisiin lasteni isän kanssa. Juu ne ihanat lapset olisin synnyttänyt mutta ero 14 vuotta myöhemmin olisi ollut helppoa. Olisimme vain voineet muuttaa erillemme ja se olisi miehellekin ollut parempaa, sanoi itse. Hiton byrokratia!
t. Ulkomaamammamummi
Mä olen miettinyt tätä paljon enkä oikeasti tiedä kumpi kahdesta olisi pitänyt jättää väliin. Toki sekin on mahdollista, että ajallisesti ensimmäisen väliinjättö olisi samalla estänyt mahdollisuudenkin tähän toiseen mokaan.
Eka siis oli ekojen kännien juominen 7-luokalla. En olisi halunnut enkä oikein uskaltanutkaan, mutta kun ainoat kaveritkin päätti juoda silloin niin hölmöyksissäni menin mukaan. Ja siis ei tuosta ekasta kokeilusta seurannut mitään kamalaa (paitsi se hirveä krapula ja varsinkin jano, jota en tosiaan osannut odottaa) mutta sen myötä alkoi sitten kännäily maistua useamminkin.
Ja se toinen sitten oli tutustuminen luokallemme tulleeseen uuteen oppilaaseen joka taas johtui suurimmaksi osaksi siitä, että tuo viikonloppukännäily/sekoilu oli saanut aikaan riitaa ja välirikkoja siinä muutaman kaverin porukassa jolla ne ekat kännit juotiin.. Tuon myötä sitten tutustuin ihan vääränlaisiin ihmisiin vaikka ei he mitään alkoholisteja, narkkeja tai kriminaaleja olleetkaan. Niitä oli vasta ne ihmiset, joihin sitten tutustuin noiden ihmisten jälkeen kun kas, kaikki välit meni taas poikki lähinnä just rähinäviinan juomisen takia.
Jatkoa viestiin 15..
Nykyhetki olisi taatusti ihan toisenlainen jos olisin silloin keskittynyt kunnolla koulunkäyntiin ja ollut se kiltti tyttö millainen todellisuudessa ja edelleenkin olen. Noiden ihan vääränlaisten ihmisten seurassa meni liki pari vuosikymmentä elämästä ihan haaskuun ja esim perhe jäi perustamatta, koska enhän minä sellaista voinut perustaa miehen kanssa jolle maistuu huikka ja jonka elämänarvot ei ole oikeastaan mitenkään yhdistettävissä omiini.
En usko, että olisin näin totaaliyksinäinen ja isolta osin syrjäytynytkään, jos edes jompikumpi noista nuoruuden "kohtalonhetkistä" olisi joko jäänyt kokonaan kokematta tai ainakin olisin valinnut sen päinvastaisen vaihtoehdon. Se yksinolo/yksinäisyys yläasteikäisenä/nuorena olisi ehkä loppupeleissä ollut kuitenkin pienempi paha kuin tuo, että yritti vain sopeutua ihan vääränlaisten kaverien seuraan ja sen myötä meni prsiilleen koko elämä.
En lähtisi hoitoalalla. Aloitin, ja olin lopettamassa, kun huomasin, että ei ole minun juttuni- vanhemmat pakotti jäämään, ja nyt olen loukussa.
Pidän hoitajan työstä, potilastyö on parasta, mutta sairaaloissa johtamiskulttuuri ja toimintakulttuuri on pezeeztä.
En olisi suostunut yhteen yhdistystoiminnan luottamushommaan. Olisi enemmän aikaa itselle eikä tarvitsisi hoidella noita vastuita.