Katson kauanko kestää ennen kuin ystävä ottaa yhteyttä

Voit kysyä, mutta hänellä on valitettavasti muuta menoa.

Joidenkin kanssa tuntui kuluvan vuosikausia tai vuosia. Koska heille oma perhe ja muu tuttu oli tärkeä. Äitinsä lienee kaverina heille tms. Eli homma kosahti. Itse koen että kaveria pitäisi auttaakin, ainakin hädässä, sillä tavalla millä pystyy - ja ehkei voi kaikilla tavoilla auttaa mutta jollakin, toisen ehdoilla.

Ensin kirjoitat, että aiot katsoa ottaako yhteyttä ja seuraavaksi mietit pyytäväsi häntä tilaisuuteen. Eli kummin teet? 

Sama juttu... Kaipaan valtavasti VASTAVUOROISUUTTA kaikilta!

Mulla on kestänyt sellaisen 5,5 vuotta nyt.

Luultavasti saat odottaa aika kauan.

Joo, kysyin. Ei lähde tilaisuuteen.

Luulen ettei pidä yhteyttä päiviin.

Annan olla.

Vierailija kirjoitti:

Joo, kysyin. Ei lähde tilaisuuteen.

Luulen ettei pidä yhteyttä päiviin.

Annan olla.

Päiviin? Odotatko siis, että olisitte yhteydessä päivittäin tai miltei päivittäin?

Ap, oletko sinä hänen ystävänsä? Vai vain riippakivi?

En hei kuule ota yhteyttä sinuun enää. Myönnän ajattelevani sinua usein, kaipaan ystävyyttämme. Mutta kun ajattelen tarkemmin, niin muistan taas, että ystävyytemme oli oikeastaan liian hyvää ollakseen totta. Eikä se lopulta ollutkaan. Ku setit aika pahasti. 

Toi sama. Viime kesänä näin ystävää. Kuten aina se kyseli, soitatko mulle. En ole soittanut. Sieltä ei ole tullut yhteydenottoa. Aloin vaan miettiä, miksi mun pitää aina soittaa ja matkustaa sinne. Kyseinen henkilö kuuluu ylempään tuloluokkaan, ettei ole rahasta kiinni mikään. Näyttää siltä, ettei ystävyyttä ja ihmistä enää ole elämässä, kun en ole soitellut perään. 

Mikä tilaisuus oli kyseessä? Varmaan riippuu vähän siitäkin. Jos minä saisin nyt kutsun johonkin uskonnolliseen, poliittiseen, tai vaikka jonkun kotona pidettävään myyntitilaisuuteen, niin en menisi. Jos siinä kaatuisi ystävyys, se ei kummoinen ollut alun perinkään.

Onpa  teillä outoa "ystävyyttä".

Itse kyllä ymmärrän ystävydellä jotain ihan muuta.

Omaan oikeaan aitoon ystävääni tutustui 16-vuotiaana, nyt olemme päälle 60 molemmat ja ystävyys on säilynyt läpi vuosikymmenien, Yhtä aitona ja hyvänä. huolimatta siitä että molemmat on olleet naimisissa ja eronneet, molemmilla on lapsia, hänellä yksi itsellä kaksi. 

Molemmat olemme muuttaneet pois Suomesta jo aika päiviä sitten, eri maihin, mutta ystävyys säilyy. Emme tapaa olosuhteitten pakosta kovin usein, mutta kun tapaamme se on joka kerta yhtä lämmin ja iloinen tapaaminen. Yhteyttä pidetän kyllä, mutta ei joka päivä. Toinen ei unohdu vaikka välillä menisi aikaakin.

Olemme riidelleet, nuorena sitä sattui useamminkin. Olemme aina sopineet. Kumpikaan ei halua rikkoa ystävyyttämme, se on liian kallisarvoinena asia. Olemme monessa asiassa erilaiset, mutta kuitenkin pohjimmiltaan hyvin saman kaltaiset.  

Sellaiset muka-ystävät ovat yhtä tyhjän kanssa. Oikeaan ystävään voi luottaa aina, tuli mitä tuli. Noille pintapuolisille tutuille en todellakaan sydäntäni avaisi, tyhjää liirum-laarumia voi kyllä laverrella.

Oikea ystävä on lahja ja sellaista ei jokainen saa.  Mekin ennenkuin tutustuimme lähemmin inhosimme toisiamme. Sellaista teini-ikäisten inhoa. Erään sattuman kautta sitten jouduimme tutustumaan paremmin ja siitä se sitten alkoi. Sydänystävä löytyi.

Tuttavia ja kavereita ja hyvänpäiväntuttuja ja työkavereita jne. löytyy varmasti jokaiselta ja se on tietysti hyvä. Ystäviksi en heitä kuitenkaan missään tapauksessa laske vaikka ihan mukavia ihmisiä ovatkin.

Varaudu siihen että voipi mennä loppuikä tuota yhteydenottoa odotellessa. Itsekin pidin nuorena/aiemmin ihan normaalina sitä, että olen aina itse se aktiivinen yhteydenpitäjä vaikka en keneenkään kyllä riipaksi takertunut silloinkaan. Ja se oli ihan ok, koska siihen olin niin kasvanut ja tottunut.

Sitten yhtäkkiä sitä vaan jotenkin tajusi, että eihän tämä nyt vaan oikeasti voi olla oikein että ihan kaikki vastavuoroisuus ja sellainen normaali molemminpuolinen välittäminen puuttuu ihan kokonaan. Korkeintaan silloin saattoi puhelin soida, kun pe- / la-iltana ei löytynytkään ketään baariseuraksi "vaikka mä olen kysynyt jo kaikilta muilta" ja alkoi se jankkaaminen, että lähe edes sä ja mitä se haittaa vaikka olet jo pessyt naaman ja menossa nukkumaan etkä ole juonut pohjiakaan. Sä voit olla kuski!

Tuolloin sitten jätin sen yksipuolisen yhteydenpidon, mutta ei tosiaan käynyt mielessäkään, että kukaan näistä ystävinä/kavereina pitämistäni ei ota enää ikinä yhteyttä minuun. 

Älä nyt ainakaan henkeäs pidättele odotellessasi.

Vieläkö vartoilet vai joko otit itse yhteyttä?

Minä "kadotin" parhaan ja oikeastaan ainoan ystäväni 20 vuotta sitten, joulun 2003 jälkeen hän muutti silloisesta asumuksestaan pois mutta ei lähettänyt uutta osoitettaan eikä enää soittanut, vaihtoi myös työpaikkaa ja sitä kautta työkännykkänsäkin. Meillä ei ollut mitään riitaa päällä. Joskus olimme riidelleet ja olleet vähän aikaa  pitämättä yhteyttä mutta ei koskaan "radiohiljaisuutta" kestänyt kuukautta kauempaa. Tiedän että olisin voinut yrittää onkia hänen osoitteensa ja numeronsa mutta en halua sillä tavoin saada yhteyttä, hän olisi voinut ottaa yhteyttä, minun yhteystietoni eivät muuttuneet mihinkään.

Olen kai tosi epätoivoinen kun olen tässä talven aikana kuljeskellut alueella jossa kuvittelen hänen asuvan nykyään koska hän piti alueesta. Toivoen että hän tulla tupsahtaisi vastaan. 

Ystäväni jätti tulematta häihini, joku ihmeellinen selitys miksi ei pääse. Kyydinkin olin järjestänyt, ettei siitä ollut kiinni. Päätin, että perään en kysele, ottakoot yhteyttä kun siltä tuntuu. Meni reilu 16 vuotta ennen kuin hän laittoi viestiä facebookin kautta! 

Niin,  lyön vetoa ettei ota tänäänkään yhteyttä eikä huomennakaan.

Ärsyttää niin paljon etten tosiaankaan ota yhteyttä.

Kyllä pitäis toisenkin pitää yhteyttä!