Kenellä on niin paljon aikaa, että avaa iltsikasta jonkun VIDEON?
Kommentit (5)
Niillä joilla on yhtä paljon aikaa kuin henkilöillä jotka ehtivät tehdä AV-palstalle tälläisiä aloituksia. Ihan yhtä paljon kuluu molempiin aikaa.
Minä olen sairasl9malla ja en silti katso noita videoita, huonompaa ajanvietettä vielä kuin tämä palsta.
Minäkin inhoan lehtien sivuilla olevia videoita. Vaikka niissä ei olisi edes mainoksia niin ärsyttää kun aikaa menee hukkaan, Olen hyvin nopea lukija ja omaksun parhaiten tekstimuotoista infoa. Olem ymmärtänyt että videot on suunnattu nuorille joiden lukutaito on heikko.
Ip-lehdet tekevät Ruotsin mallin mukaan videoita siksi, että ihmiset eivät osaa enää lukea kunnolla. Siksi uuskukutaidottomille kannattaa tehdä videoita. Kun niihin liittää mainoksia, saa ip-lehti mainostuloja.
Viimeisimmän Pisa-tutkimuksen mukaan 27% ruotsalaisista peruskoulun kahdeksasluokkalaisista ei osaa lukea odotetunikätasoisen opetussuunnitelman mukaan. Asia tuskin muuksi muuttuu enää senkään jälkeen jos ihminen ei ihan oikeasti saa herätystä ja halua oppia lukemaan ja kirjoittamaan.
Työttömillä jotka eivät viitsi mennä lähihoitajakoulutuksiin, ja alapeukuttavat terveellisiä elämäntapoja.