Mikä opettajan työssä kuormittaa?
Luin jokin aika sitten uutisen, jonka mukaan työ kuormittaa opettajia niin paljon, että reilusti yli puolet harkitsee alanvaihtoa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä siinä opettajan työssä oikeastaan on niin raskasta.
Kommentit (206)
Voin opettajana kertoa, että kaikki varsinaisen opettamisen ohella tehtävä muu työ kuormittaa. Paljon palavereja, kirjaamisia, Wilman käyttöä, puheluita, hankalia vanhempia jne
Voin opettajan kertoa, että ei oikeastaan mikään.
Tein n.30 vuotta sitten pieniä sijaisuuksia. Oppilaat oli rauhallisia ja luokka pieni. Mutta se, että 10 oppilasta kysyyy koko ajan jotain yhtäaikaa ja ne jotka ei kysy, pitää opettaa ja auttaa myös, vaatii paljon.
Minua siis kuormitti pelkkä lapsilauma, vaikka niistä tykkäsinkin. Nykyään on varmasti paljon enemmän lapsillekin ongelmia.
En ole ope mutta voisin kuvitella jotain tämän tapaista:
-Hirveän suuri vastuu. Meidän kaikkien kasvu ja koko loppuelämän pohja rakentuu kodin lisäksi peruskouln varaan. Niillä lapsilla ja nuorilla joilla koti falskaa enemmän tai vähemmän tai kokonaan koulu on käytännössä se ainoa kasvattaja. Opettaja on se ihminen joka antaa meille elämään eväät, ei ainoastaan opettavat(t) aine(et) vaan koko muu vuorovaikutus, tunnetaidot jne päivittäinen perusoleminen oppilaiden kanssa. Opettajat on roolimalleja ja lopulta aika isolla tavalla rakentavat tätä yhteiskuntaa kun valmistavat vaihtuvia ikäluokkia kohti aikuisuutta. Ei ole ihan sama että miten työnsä tekee ja miten päivittäin toimii, joku ihan pienikin ajattelematon tahaton kommentti voi muokata lasta/nuorta tiettyyn suuntaan. Vastuu on varmaan aika väsyttävää.
-Oppilaiden mielenterveys, erilaiset tuen tarpeet, käytöshäiriöt, nepsykirjo, pahimmillaan kaikkea sekaisin isoissa ryhmissä harmaan keskiarvon seassa ja kaikkea pitäisi hallita yhtä aikaa jos erityisopetukseen ei ole resursseja. Lisääntyvät s2 oppilaat myös varmaan jossain määrin kuormittaa jos ihan perus äidinkielentaito on ihan eri tasolla.
-Keskittymisvaikeudet ja älypuhelimet. Näkynyt koulussa varmaan tosi isosti tämä murros.
-Vaikeat vanhemmat
Joka toiselle oppilaalle pitäisi suunnitella ja räätälöidä opetusta. On erilaista yksilöllistämistä ja muuta tukipaperia, joita pitäisi ottaa huomioon. Ns.keskiverto psyykeeltään terve oppilas alkaa olla harvinaisuus joillain luokilla. Jos oppilaalla on pienikin huono olo ja ahsistus, jäädään kotiin pitkäksikin ajaksi. Joissain perheessä se on jo tapa eri lapsilla. Tässä nyt aluksi.
Koulua kehitetään ja muutetaan sellaisten ihmisten toimesta, joilla ei ole mitään kokemusta opettamisesta. Kun opettajat sanovat, että jokin uudistus ei ole hyödyllinen tai on suorastaan vahingollinen, heitä ei kuunnella. Puhutaan kehittämisestä, mutta oikeastaan kyse on vaan muutosten tekemisestä muutosten tekemisen vuoksi. Opettajan tärkein työ tulisi olla opettaminen, ei asioiden jatkuva kirjaaminen ja raportointi.
Olen pitkästä aikaa opiskelija ja arvostan opettajan työtä kyllä todella paljon!
Esim. amkissakin joutuu katselemaan AIKUISIA ihmisiä kännyköillään luennon aikana, takapenkissä jutellaan kesken luennon, ainakin muutama henkilö avaa luennoilla äänekkäitä energiajuomatölkkejään jne.
Mieti mitä kaikkea lapset keksivät häiritäkseen oppitunteja.
Kaikki vastaajat ovat varmaankin oikeassa näkökulmistaan. Mieleen tukee myös kysymys, miten hyvin nykyään mahtaa luojanopettajakoulutuksen opiskelijavalinta osua kohdalleen - mittaako paineensietokykyä ja koulumaailman realiteettien alustavaakaan ymmärtämistä? Ymmärtääkseni sisäänpääsyn koulutukseen ratkaisee soveltuvuuskoe, kunhan ensin on jollain monesta reitistä päässyt siihen asti.
Yhtä leipääntynyttä opettajaa kohden on kymmenen epätoivoista havittelemassa samaa työtä. Moni joutuu kouluttautumaan uudestaan kun töitä ei löydy. En epäile etteikö vaikkapa murrosikäisten paimentaminen olisi raskasta mutta luulisi pitkien lomien ja hyvän palkkatason kompensoivan.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä leipääntynyttä opettajaa kohden on kymmenen epätoivoista havittelemassa samaa työtä. Moni joutuu kouluttautumaan uudestaan kun töitä ei löydy. En epäile etteikö vaikkapa murrosikäisten paimentaminen olisi raskasta mutta luulisi pitkien lomien ja hyvän palkkatason kompensoivan.
Töitä löytyy kyllä, kun tulee sieltä pääkaupunkiseudulta ulos. Toki okl-kaupungeissa on myös opettajista ruuhkaa. Mutta täällä muuttotappiokunnissa ei aina löydy edes päteviä hakijoita.
Joka luokkaan riittää joku lapsi, jolla on selvästikin vakavia mielenterveysongelmia ja siitä johtuvaa jatkuvaa valehtelua, karkailua ja koko ajan riidoissa muiden lasten kanssa. Sen saman oppilaan riitoja selvitellään päivittäin, eikä käytös muutu mihinkään, vaikka selvitettäisi miten juurta jaksain miksi käytöksensä aiheuttaa ongelmia.
Kaveri on opetettaja.Huonosti käyttäytyvät oppilaat,riehuu ja haistattelee on yksi.Mutta kuulemma pahimmat on vanhemmat,jotka valittaa joka asiasta.Yksi oli tullut kesken päivän luokkaan huutamaan.
Nää nykyajan pennut joita ei ole kasvatettu. Otan suuresti osaa, mahtaa olla aivan hirvittävää. Ja näköjään niitten vanhemmat ei oo kauheesti kehityksessä edellä.;)
Opettaja ei ole enää pelkkä opettaja vaan myös sihteeri, portsari, terapeutti... sekä kaiken lisäksi vanhempien emotionaalinen roskasanko
Varmaan kuormittavinta on välituntivalvonta, kun sitä ei enää tehda. Lapset saa kiusaajalta turpiin joka välkkä.
Pakotetaan jatkuvasti lisää kaikkea woke ja ilmastohömppä mutta mitään ei poisteta opetussuunnitelmasta.
Lisäksi mamulapsukaiset häiriköi jatkuvasti
Kroonisen kurittomat lapset ja se, että niitä on mahdotonta saada kuriin koska aina pitää mennä ilon ja posin kautta.
Jatkuva läsnäolo päivän aikana. Yhtään ei pysty herpaantumaan. Samaan aikaan pitää kuitenkin tehdä myös Wilma-viestintä ja muu hallinnollinen työ. Ja sitten jos on joku normaalisti poikkeava asia selvitettävänä, se vie ylimääräistä aikaa.. Sitten päivän jälkeen kokeiden, tehtävien ja kirjoitelmien korjaamista, oppituntien suunnitelua.. Ylipäänsä se kuormittaa, että työssä on niin paljon erilaisia osasia, ja tulee koko ajan keskeytyksiä ja jotain mitä ei ole suunnitellut.
Luulisin, että tietyt oppilaat ja heidän vanhemmat nyt ainakin?