Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään on jotenkin väärin olla sen kummemmin "elämättä"?
28.01.2024 |
Eli tarkoitan sitä, että yleisesti tunnutaan ajattelevan, että elämässä pitäisi olla kaikkea sisältöä, että jos oletkin sellainen, jolle riittää ihan peruselämä, että ollaan kotona, käydään töissä, kaupassa, kävelyllä ja ainoat sosiaaliset kontaktit ovat työpaikalla, koska ihmisten seura ei ylipäätään kovin paljon kiinnosta, olet muiden silmissä jotenkin epäonnistunut.
Välillä sitä on itsekin miettinyt elävänsä väärin, mutta kysynyt loppujen lopuksi mielessään, että miksi minun pitäisi jotenkin hävetä sitä minkälainen olen ja yrittää olla jotain mitä en oikeasti ole.
Onko teillä koskaan pyörinyt tällaisia samoja ajatuksia mielessänne?
Kommentit (30)
Ei ole. Jos olet tyytyväinen tilanteeseesi, älä välitä muiden mahdollisista odotuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljainenkin elämä on elämää ja ihan ok.
Tällä palstalla ihan kaikki on väärin mammojen ja pappojen mielestä. Mitäpä jos elät elämääsi kuten itse parhaaksi näet? Se on kuitenkin SINUN elämäsi ja yhtäkään vuotta et takaisin saa.
Parasta olla irti laumaihmisten tapasäännöistä.Omaa elämää täällä eletään eikä muiden.
Minä elän niin kuin haluan, muut elää niin kuin pystyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut paheksuvat tyyliin: se on muuten hyvä tyyppi, mutta tuollainen erakko.
Miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista tehtyjä?
(Itse ainakin kuormitun liiallisesta sosiaalisuudesta, joten tarvitsen paljon omaa aikaa palautumiseen. Onnekseni asun yksin.)
Miten niin? Entä sotien lapsiseksiorjat, onko heidän elämänsä turha/väärin? Vai tarkoitatko, että vaihtoehtojen viidakossa, kohtalosi puitteissa _valintasi_ ovat vääriä? On minullekin naristi pienistä piireistä ja elämättömästä elämästä - tulkinta on täysin subjektiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun alkaa lähenee nelikymppiset alkaa tajuamaan, että ei se elämä kovin pitkä ole tosiaan ja olisi vissiin pitänyt tehdä enemmän asioita mistä tykkää. Siinä iässä siihen pakkaa heräämään, ja vaikka teinit haukkuu papaksi niin itsellä alkaa enemmänkin paniikki siitä, että vieläkö ehtisi muuttamaan jotain asioita elämässään jotta voisi siitä myös nauttia. Nää asiat lähtee sisältä päin, ei muiden kautta
Niin ja se eläminen tarkoittaa sitä, että käydään ulkomialla ja reissataan koko ajan jossain, käydään teattereissa ja taidenäyttelyissä ja seurustellaan työn ulkopuolellakin tuttujen kanssa lounaan tai päivällisen tai prunssin tai iltapalan merkeissä. Siis koko ajan jotain, ei osata pysähtyä ja ollaa vaan, se olisi ihan terveydenkin kannalta tarpeen antaa kehon ja aivojen levätä ja elää välillä ihan rauhallista tavallista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun todella paljon kirjoitukseesi.
Evoluution saatossa olemme ensimmäisiä sukupolvia jotka haikailee tuollaisten hössötysten perään. Ei ole tervettä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle elämä on pelkkää materiaa ja aistiärsykkeitä. Sisäinen elämä on ihan tuntematon käsite, siksi sellaisen omaavia jopa vihataan ja pelätään.
Toiset kokee oikeudekseen arvostella ihmistä joka elää omanlaistaan elämää. Sanoisin että se on kateutta sen erilaisen rohkeudesta elää omanlaisesti.
On muka omituinen ja sekopää. Säälitään toisen yksinäisyyttä vaikka mitä heve..ä se muille kuuluu.
Kaikki halutaan sulloa samaan kuutiomuottiin, eikä edes haluta ymmärtää erilaisuutta.
Näkeehän tämän naistenmaailmassa siten jos joku ei meikkaa, laita tukkaa, sanotaan, se on masentunu tai lahkolainen.
Jos et pukeudu samanlailla henkka maukkan ja Gina Tricotin rytkyihin, olet out of fashion. Kirppiskirput on nou nou, vaik ihminen siellä kledjujen alla merkkaa.
Näin puhumme pinnallisesta maailmasta. Luonnekin ja elämä pitäisi olla kaikilla samasta kaupasta. Muuten olet out ja friikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Evoluution saatossa olemme ensimmäisiä sukupolvia jotka haikailee tuollaisten hössötysten perään. Ei ole tervettä
Evoluutio ei kyllä toimi edes noin. Puhut nyt yhteiskunnan arvojen muutoksista joihin on vaikuttanut internet eniten.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja se eläminen tarkoittaa sitä, että käydään ulkomialla ja reissataan koko ajan jossain, käydään teattereissa ja taidenäyttelyissä ja seurustellaan työn ulkopuolellakin tuttujen kanssa lounaan tai päivällisen tai prunssin tai iltapalan merkeissä. Siis koko ajan jotain, ei osata pysähtyä ja ollaa vaan, se olisi ihan terveydenkin kannalta tarpeen antaa kehon ja aivojen levätä ja elää välillä ihan rauhallista tavallista elämää.
tää on sitä insta-elämää tai vanhoin termein pintaliitoelämää/kulissielämää. Ketään ei oikeasti kohdata ja sitten kun jollakin osuu tuulettimeen, se jätetään yksin ihmettelemään ja muut jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Toiset kokee oikeudekseen arvostella ihmistä joka elää omanlaistaan elämää. Sanoisin että se on kateutta sen erilaisen rohkeudesta elää omanlaisesti.
On muka omituinen ja sekopää. Säälitään toisen yksinäisyyttä vaikka mitä heve..ä se muille kuuluu.
Kaikki halutaan sulloa samaan kuutiomuottiin, eikä edes haluta ymmärtää erilaisuutta.
Näkeehän tämän naistenmaailmassa siten jos joku ei meikkaa, laita tukkaa, sanotaan, se on masentunu tai lahkolainen.
Jos et pukeudu samanlailla henkka maukkan ja Gina Tricotin rytkyihin, olet out of fashion. Kirppiskirput on nou nou, vaik ihminen siellä kledjujen alla merkkaa.
Näin puhumme pinnallisesta maailmasta. Luonnekin ja elämä pitäisi olla kaikilla samasta kaupasta. Muuten olet out ja friikki.
Tämä teksti oli kyllä todellisuudesta niin irrallaan kun voi olla. Käytkö ulkona ollenkaan, vai onko tämä kaikki sisäistetty jostain Instagramista? Ymmärrät varmaan että se ei ole todellisuutta mitä siellä tapahtuu.
Samaistun aloitukseen, olen pohtinut aivan samaa. Ketju täyttynee jankkaamisesta ja turhista viesteistä, asiasta olisi mielenkiintoista keskustella.
Nautin omasta elämästä ja arkisista asioista ja kaikki on hyvin, mutta ystäviä ja tuttavia tavatessa aina joutuu ikäänkuin "häpeämään" sitä että elämässä ei ole tapahtunut aikoihin mitään erikoista tai mullistavaa (reissuja, perheenlisäystä, remppaa, asunnonostoa, juhlia, ylennystä tai uutta työtä tms.). Harrastuksetkin on varsin "tylsiä" lenkkeilyä, saleilua, lukemista tai hyvää sarjaa (itselle nämä antaa paljon). Ehkä tämä on jokin introverttien jaettu kokemus sosiaalisista paineista, en tiedä.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Minultakin on kysytty naureskellen, että aionko muka vaan tuijotella pelloille ja kuopia kasvimaalla, talvella kökkiä takan äärellä makkaratikun kanssa ja rämpiä otsalampun valossa umpihangessa koirien perässä. Minulle tämä on aivan parasta elämää, en kaipaa mitään muuta. En kaipaa lomaa omasta arjestani, mikä tuntuu sekin olevan ihmeteltävä asia joillekin. Kaikkein käsittämättömintä tuntuu olevan se, että en erityisemmin kaipaa isompaa palkkaa tai parempaa statusta. Tämä riittää minulle hyvin.
Ymmärrän kunnianhimoisempia ihmisiä, jotka nauttivat haasteista, jatkuvista uusista kokemuksista ja ihmisten tapaamisesta, erilaisista riennoista ja helposti käsillä olevasta mahdollisuuksien kirjosta. Hienoa, jos he saavat elää omanlaistaan elämää, mutta minulle se ei ole tavoiteltavaa millään lailla.
Ei kai kukaan ole komentamassa elämään produktiivisesti tai muutenkaan jonkun muotin mukaan. Oletat, että näin on, vaikka todellisuudessa useimpia tuskin kiinnostaa mihin aikasi käytät, vaikka sitten seinän tuijottamiseen.
Ei ole