Onko meitä muita?

Täällä on ollut kovasti keskustelua miehen ja naisen rooleista sekä tasa-arvosta niin haluan huvikseni kertoa omasta elämästäni hieman. 

Olen 37-vuotias, puoliso muutaman vuoden vanhempi. Ihan nätti olen (näin päättelen kun saan jonkin verran huomiota miehiltä) ja hoikka, urheilullinen jne. Tykkään pitää huolta miehestäni, laittaa ruokaa ja kotityöt ovat myös mieluisia minulle, ei mitään pakkopullaa vaan nautin kotona hääräämisestä. En painosta miestä tekemään niitä, mutta hän kyllä osallistuu oma-aloitteisesti ja pyytämättä, toki ei niin paljoa kuin minä koska ei niistä pidä juurikaan.

Nautin itsekin siitä, kun hänellä on hyvä olla ja hän pääsee ns. helpolla ja saa levähtää, koska tekee vastuullista työtä. Itsekin toki käyn töissä, mutta oma työni on hieman kevyempää asiantuntijatyötä normaalein työajoin. Haluan, että hän pääsee puhtaisiin lakanoihin nukkumaan ja herää aamulla siistiin keittiöön keittämään meille kahvit. Jonka tuo minulle sänkyyn aina, koska tietää että se on minulle tärkeää ja ns. luxusta arkeen.

Myös lastemme (ei yhteisiä lapsia) hemmottelu on ihanaa, laittaa heidän toiveiltapalat valmiiksi pyötään useamman kerran viikossa, vaikka ovat sen verran isoja, että osaisivat kyllä tehdä ne itsekin. 

 

Haluan, että mieheni tuntee minun arvostavan häntä. Kerron sen usein ja kehun häntä. Ja se kaikki on totta, käyn ihan kuumana häneen edelleen vuosien jälkeen ja olen ylpeä hänestä.

Edellisessä suhteessani sain kylmää ja tylyä kohtelua turhan usein vaikka mielestäni kohtelin puolisoa hyvin. Nykyisen puolison kanssa haluamme molemmat olla toisillemme hyviä, nauramme paljon, huumori on mahtavaa ja harrastamme aktiivisesti golfia ja tennistä yhdessä, toki silloin tällöin myös omien kavereidemme kanssa. 

 

Hän on minua kohtaan aivan ihana päivittäin, ja tulen siitä joka kerta todella onnelliseksi. Käytöstavat osaava komea herrasmies joka avaa oven minulle ja muillekin ihmisille, jos vain ehtii. On aina kiltti minulle, vaikka tilanne olisi stressaava. 

Seksi meillä on nautinnollista, rentoa ja kumpikin haluaa että toinen nauttii. Usein haaveilen hänestä jos esim työreissun vuoksi olemme muutaman päivän erossa. Soittelemme iltaisin ja höpöttelemme päivän kuulumiset ja vähän pervojakin juttuja samalla. Emme pelaa mitään ihmissuhdepeliä vaan puhumme kaikki asiat hyvin suoraan ja kunnolla läpi, jos on jotain mikä vaatii keskustelua. Ja kun asiat on selvitetty, kumpikaan ei jää jurnottamaan tai pidä mökötystä yllä. 

Hyvällä saa hyvää, sen olen oppinut viimeisten vuosien aikana. Vaikka se klisee onkin ja vaatii kaksi ihmistä, jotka tuntevat oikeasti vetoa toisiinsa. Silloin täällä paljon parjattu parisuhdekin voi oikeasti olla mahtava asia, eikä vain kärsimystä mitä se monille tuntuu olevan. 

 

En tiedä miksi halusin kertoa tämän tänne, olen ehkä hieman ihmeissäni minkälaisia parisuhteet nykyään voivat olla ja miten tuurissaan ja löytää sopiva kumppani. Seuranhakukin ihme rakettitiedettä ja tasoteorioita. Täältä lukemani perusteella siis.