Hermot menee

2-vuotias veti taas kunnon raivarit ennen päikkäreille menoa, en vaan osaa. Itse raivosin takaisin oikein kunnon aikuismaisesti. Mikä siinä on, ettei se voi mennä nukkumaan ihan normaalisti, vaan aina pitää joku juttu keksiä? Ensin höpöttää, sitten kakkaa, sitten vaihdetaan vaippa, sitten haluaa pissalle potalle, sitten valitsee minuuttitolkulla, ketä pehmoleluja sinne pissalle ottaa mukaan, vaikka sanon, ettei niitä oteta, sitten menee vessaaan, sitten ei suostu ottamaan vaippaa pois, sitten kun saan vaipan pois, ollaan jo molemmat ihan itkuraivareissa suunnilleen, sitten istuu potalla, ei pissaa, odottelen, mutta lopulta nostan sen pois potalta ja vien sänkyyn, huutaa ettei halua vaippaa, mä laitan vaipan, huutaa ja kiljuu kuin tuleva joulukinkku (oliskin!), mä poistun, se kiljuu, mä hengitän syvään, se kiljuu, mä menen takaisin, otan syliin, rauhoittelen, laitan sänkyyn, mutta se haluaisikin meidän sänkyyn. Sanoo että mun pitäisi nukkua sen sängyssä ja hänen itsensä mieheni kanssa meidän sängyssä, no, minä tietysti selitän, että se on meidän lapsi, johon 2v. "ei, ei lapsi!!!",mä kysyn että mikä sä sitten oot, niin se on kuulemma äiti, mä sanon et sit kun kasvat isommaksi, susta voi tulla äiti, eise kelpaa, toinen vaan raivoaa.



Jumalauta mulla menee hermot noihin nukuttamisiin! Tänäänkin meni tossa kaikessa sitten puolitoista tuntia, ennen kuin se nukahti. Kyseessä ei kuitenkaan ole se, etteikö se enää tarvitssi päiväunia, koska jos se ei nuku, on sitten koko päivän tuollainen hirviö.



Kaiken lisäksi olen jotenkin mustasukkainen miehestäni, sen työkaverista, olen ihan hermoraunio. Mitäköhän keksis? JOtain, josta tulis parempi mieli. Ideoita?