Tulin raskaaksi vuoden mittaisen määräaikaisen työsuhteeni aikana,
enkä ollut päivääkään sairaana ja poissa, ennen kuin jäin lakisääteisestä pakosta vanhempainvapaalle kuukautta ennen laskettua aikaa. Eivät sitten vakinaistaneet työsuhdettani. Miksi eivät ymmärtäneet pitää kiinni työntekijästä, joka on hyvin harvoin sairas ja poissa?
ei saikuttaja
Kommentit (55)
Olisit kysynyt. Ja sitäpaitsi mä varautuisin työnantajana siihen että sun tenava olisi sitten jatkuvasti sairaana ja sinä töistä pois.
Minäkin olisin mielelläni ollut raskaana hyvinvoiva. Ilmeisesti luonteen heikkoutta, että piti pahoinvoinnin takia olla sairaslomalla, kun ruoka ei pysynyt sisällä kuukausiin ja kuvotti koko ajan.
Miksi? Ensin olet kotona kolme vuotta kakaran kanssa, sen jälkeen alkaa jatkuvat poissaolot kakaran sairastamisen takia. Kukaan täysipäinen työnantaja ei halua noin selvällä epävarmuustekijällä varustettua työntekijää riesakseen.
Miksi vakinaistaisivat henkilön joka ei oo tulossa vähään aikaan töihin? What?
Siksi kun olit määräaikainen etkä sitäkään ilmeisesti hoitanut loppuun. Määräaikainen ei muutenkaan ole mikään eläkevirka vaan määräaikainen
Tasa-arvo on työmarkkinoilla edelleen yksi iso vitsi.
Toisaalta ollaan niin huolissaan että vauvoja ei synny enää, mutta toisaalta hyvin harva työnantaja suhtautuu suopeasti perheenlisäykseen.
Suurin osa työnantajista haluaa päästä nuorista naisista eroon, varsinkin jos ovat raskaana tai pienten lasten äitejä.
Toivon että moni firma kaatuu nyt kun on huutava pula työvoimasta. Siinäpä pyörittävät puljujaan vaikka eläkeläisten voimin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olisin mielelläni ollut raskaana hyvinvoiva. Ilmeisesti luonteen heikkoutta, että piti pahoinvoinnin takia olla sairaslomalla, kun ruoka ei pysynyt sisällä kuukausiin ja kuvotti koko ajan.
Vali vali. Tätäkö kysyttiin?

Miten hitossa henkilö ylpeilee sillä, ettei ole sattunut sairastumaan? Harvempi on sairaslomalla huvikseen.
Teit virheen. Sinun olisi ensin pitänyt hankkia vakinaistus ja vasta sen jälkeen jäädä äippälomalle.
Tällaiset asiat pitää hoitaa strategisesti. Ensin pysyvä paikka, ja sitten vasta raskaaksi.
Oli alkuraskauden pahoinvointia, mutta se ei estänyt työntekoa. Oksensin vain vapaa-ajalla, sillä sain päivärytmini sovitettua niin, että olin työssä aina parempivointinen. Annoin kaikkeni työlle raskaana ollessani.
Kyse on kaiken lisäksi matalapalkkaisten naisten alasta, jossa on pulaa työntekijöistä.
ap

Ota tämä opetuksena: työlle ei koskaan kannata antaa kaikkeaan. Työnantajalle olet vain työrukkanen muiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että moni firma kaatuu nyt kun on huutava pula työvoimasta. Siinäpä pyörittävät puljujaan vaikka eläkeläisten voimin.
Oletko vakavissasi. Haluat Suomen vararikkoon jotta sinulla, ivalisella ja katellisena henkilöllä on hyvä olo. Tässä kiteytyy hyvin Suomalaisen mielenmaisema.
Jäit töistä pois ennen määräajan loppumista ja ihmettelet miksei sinua vakinaistettu? Ilmeisesti sinulla oli huono tuuri sen suhteen, ettei vakkaripaikkoja ollut tarjolla ennen kuin ilmoitit raskaudesta. Harvempi valitaan vakituiseksi, jos työtä ei pysty nopeasti aloittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Oli alkuraskauden pahoinvointia, mutta se ei estänyt työntekoa. Oksensin vain vapaa-ajalla, sillä sain päivärytmini sovitettua niin, että olin työssä aina parempivointinen. Annoin kaikkeni työlle raskaana ollessani.
Kyse on kaiken lisäksi matalapalkkaisten naisten alasta, jossa on pulaa työntekijöistä.
ap
Tämä on kyllä ongelma. Yleensä työnantaja varmaan pelkää, että sitten seuraavaksi tehdään heti perään se toinen ja ehkä kolmaskin lapsi ja ykskaks se hyvä työntekijä on poissa 3-6 vuotta. Firman tilanne voi muuttua sen aikana, myös hoitoalallakin vaikka työntekijöistä on pula. Itse pitäisin ehdottomasti kiinni työntekijän joka on oikeasti hyvä. Eikä sellainen työntekijä välttämättä ole hyvä joka ei ota sairaslomaa. Meilläkin on yks työntekijä joka kehuu aina, että ei ole ottanut 10 vuoteen sairaslomaa mutta hän on kipeänä 3-4x vuodessa. Tulee töihin ja tartuttaa sitten ne pöpöt meihin muihin työntekijöihin ja kaikki 15 työntekijää yleensä aina sairastuu sitten. Jos tämä yksi työntekijä olisi jäänyt kotia niin aika monta stressaavaa tilannetta olisi meilläkin töissä vältetty.
No ei työnantajalla ole velvollisuutta palkata ketään sen takia, että henkilö on raskaana. Ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Jäit töistä pois ennen määräajan loppumista ja ihmettelet miksei sinua vakinaistettu? Ilmeisesti sinulla oli huono tuuri sen suhteen, ettei vakkaripaikkoja ollut tarjolla ennen kuin ilmoitit raskaudesta. Harvempi valitaan vakituiseksi, jos työtä ei pysty nopeasti aloittamaan.
Tai jos vakkaripaikkoja on ollut tuona aikana tarjolla, ilmeisesti niihin on sitten ollut jonoa. Työnantaja miettii vain omaa etuaan ja toimii sen mukaisesti. Tuskin kyse on millään tavalla sinusta.
Ja sitten kun olisi aika palata töihin niin käyt ovella kääntymässä ja astelet uuteen työpaikkaan, jonka hohmmasit mammaloman aikana.
Hyvinkin ottavat sinut takaisin kun lapsi on kolme- tai neljävuotias.