Yhtään adoptiovanhempaa linjoilla?

Valitettavasti mulla ei ole mitään ihmeellisiä vinkkejä. Vertaistuki oli ehkä suurin apu, samoin kivat harrastukset. Mutta eiväthän ne sitä kaipausta poistaneet, joka päivä lapsi oli mielessä ja vaikeaa oli. Ja meillä ei edes ole kokemusta näistä nykyisistä useiden vuosien odotusajoista :( Voimia.

että kaikki ajatukset pyörivät päivästä toiseen vain lapsessa. En pysty keskittymään harrastuksiin tai juuri muuhunkaan. Prosessia on nyt takana pian 5 vuotta, josta varsinaista odotusta reilut 2 vuotta. Ainoa positiivinen ajatus on, ettei tässä voi millään enää mennä mielettömän kauaa.



Pitänee tosiaan varmaan aktiivisemmin hakea vertaistukea, täällä pienillä paikkakunnilla ei adoptiokerhoja tai vastaaviakaan ole. Netistä siis vain etsimään!

Ehdottomasti kannatan vertaistuen etsimistä. Monilla (ellei kaikilla?) luovuttajamailla on omat postituslistansa ja sieltä itse löysin samassa tilanteessa olevia. Siellä (tai yksityismeileissä) oli hyvä spekuloida lapsitietojen määriä, odotusaikoja, parjata palvelunantajaa ja purkaa muutenkin itseään ja turhautumistaan. Ja ihanat ihmiset ymmärsivät!

Opiskele ja osallistu ja tee kaikkea sellaista, mihin ei sitten enää lapsen tultua ole mahdollisuutta. Kannattaa opiskella perusruoanlaittoa, lapsen maan kieltä ja hommata hyvät selkälihakset.



MInä olisin kyllä seonnut, jos olisin jo odotusaikana ruvennut koluamaan niitä adoptioryhmiä...



t. kahden a-lapsen äiti

Itse olisin seonnut, jos en olisi löytänyt adoptioryhmiä jo odotusaikana :)



t: 2&4

vasta kun esitys oli tuloillaan. Toka odotus oli vaikeampi, koska meillä palvelunantaja tyri, tyri ja tyri ekan kanssa ja siitä jäi kammo.



Eli sitä tokaa odottaessani näin painajaisia siitä, mitä tällä kertaa tekevät.



5