Miten sait tupakoinnin loppumaan?
Olen alkanut polttamaan aina ennen työpäivää pari. Tätä aikaisemmin savuttomana pitkän aikaa. Tupakka rentouttaa ja kestän työstressiä paremmin. Tiedän että tämä on omanlainen ansa, siksi tuntuu niin järjettömältä.
Miten siis sait tupakoinnin lopetettua?
Kommentit (51)
Päätin lopettaa ja sitten en polttanut enää.
Komppaan kolmosta. Päätin että lopetan ja sen jälkeen en ole enää polttanut. 36s vuosi jo menossa.
kertakaikkiaan typetä tapa, ihan hullua.
Tupakoin parikymmenen vuoden ajan.
Sitten alettiin suunnitella taloyhtiöön tupakointikieltoa ja siitä sain kimmokkeen lopettaa. Lopetin kerralla, eikä se ollut mitenkään hirveän vaikeata, ja olen ollut polttamatta nyt n. 8 vuotta, muutamaa satunnaista humalatupakkia lukuunottamatta.
Edelleen tekee joskus, varsinkin ruokailun jälkeen, mieli tupakkaa, juuri sitä ihanaa rentoutumista, hiljaksiin sauhuttelua, siinä on ihan oma nautintonsa. Samoin bisseä naukkaillessa tekee mieli polttaa. Mutta tiedän nyt kokemuksesta, että voin vetäistä nautinnollisesti pari hatsia ja se on siinä. Lopputupakki jäi itsekseen palamaan tuhkikseen. Unohdin sen.
Tein vähentämisestä ohjelman eli ensin puolitin tupakoiden määrän viikoksi, seuraava viikko taas puolet edellisestä jne, vikan viikon jälkeen oli jo helppoa kun nikotiinin määräkin kropassa oli alhainen. Tsemppiä.
Poltin pari askia päivässä yli 20 vuoden ajan. Lopetin lääkekannabiksen avulla.
Alkoi olemaan liian kallista. Käytin Nicotinell imeskelytabletteja ja sit tuli influenssa ja ne tabletitkin jäi kun maistuivat pahalle.
Heitin puolikkaan askin roskiin parinkymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen. Sen jälkeen en ole polttanut. Nuo korvaustuotteet ja vähitellen lopettaminen ovat itsensä kiusaamista ja päätöksen siirtämistä
40 vuotta poltin ja paljon, vuosi sitten jätin kerrasta sauhuttelun enkä ole yhtään polttanut, helposti loppui, eikä tee mieli.
Sain plussan raskaustestissä. Siitä nyt 17 vuotta ja sitä ennen olin polttanut noin 15 vuoden ajan. Ajatus tupakoivasta ja pahanhajuisesta äidistä ällötti niin paljon.
Havahduin yhtenä aamuna siihen, että seisoskelin tupakan takia järjettömässä lumimyrskyssä ja kovassa pakkasessa, enkä todellakaan millään tavalla nauttinut siitä. En varsinaisesti edes lopettanut, vaan aloin ennen tupakan sytyttämistä miettiä että tekeekö minun sitä edes mieli. Yleensä ei. Nykyään tekee ehkä puolen tupakan verran vuodessa ja sen sitten poltan, joten voi kai ajatella että en olekaan lopettanut, mutta riittää minulle.
Tärkeämpi kysymys: mikä saa aloittamaan tupakoinnin? Ainakin tutkimustietoa sen terveyshaitoista on olemassa riittävästi ja se heikentää mm. ihmisen haju- ja makuaistia sekä vanhentaa ihoa ennenaikaisesti.
Jethrokin tumppasi lopullisesti. Nikotiinipussien avulla.
8ma tupakointi loppui aikanaan siihen, kun lopetin äidin askista varastamisen.